ETUSIVU-UUTISET-KEIKAT-PÄIVÄKIRJA-MUSIIKKI-DISKOGRAFIA-KUVAT-BÄNDI-BIO
PRESS-KONTAKTIT-VIERASKIRJA
18.11.2007 17:48
Rakas päiväkirja, siitä on jo jonkin aikaa, kun olen viimeksi tänne kirjoittanut. Levy hahmottuu kokoajan selkeämmäksi kokonaisuudeksi ja kaikki työn alla olevat biisit ovat löytäneet jo ainakin jonkinasteisen muotonsa. Kolmea biisiä vaille kaikki pohjat on jo nauhalla ja laulujen äänitystä pitäisi aloitella toivottavasti ensi viikolla. Päivittelen lähiaikoina lisää... Samuli

14.10.2007 20:50
Niin ja Aaveet-biisin äänitystä päätettiin siirtää myöhemmäksi. Biisin rakenteen kanssa oli vielä pientä kädenvääntöä. Ans´ kattoo ny. Samuli

14.10.2007 20:42
WUHUU!!! Levyn teko on taas edennyt. Antti kävi viikko sitten soittamassa rummut biiseihin Hymyilevä poika, Tähkäpäät ja Lapsuus loppui. Tänään oltiin vuorostamme koko bändi vanhalla treenikämpällämme (uusi, hieno kämppä meni alta btw) treenaamassa ja jopa demottamassa uusi biisi, joka kulkee työnimellä Niin kuin minä kaipaan. Kaikki olivat sitä mieltä, että kyseessä on aivan selkeä levybiisi ja jopa sana hittibiisi taisi jonkun suusta lipsahtaa. Demon laulujen tekoa jatketaan kohta. Ensi viikolla Jyri menee nauhoittamaan bassoja noihin kolmeen uuteen rumpupohjaan ja sen jälkeen minä ja Katja jatketaan töitä levyn parissa. Leevi-cover on saanut hyvää palautetta, mistä olemme todella hyvillämme. :) näihin tunnelmiin. Yritän jatkossa päivitellä tätä päiväkirjaa hieman useammin. Samuli

24.9.2007 12:32
moi tyypit pitkästä aikaa! levyn esituotantoa on taas jatkettu ja parin viikon päästä olisi tarkoitus palata studioon äänittämään antin rummut biiseihin hymyilevä poika, lopulta me olemme aaveita, tähkäpäät ja lapsuus loppui. toivottavasti ehditään ne kaikki valmiiksi tehdä. itselläni on taas aivan fantastiset fiilikset kakkosalbumista ja sen tekemisestä. odottakaapas vain. keikkamyyjämme on muuten vaihtunut. niistä kuvioista lisää vähän myöhemmin. näihin tunnelmiin. samuli

4.9.2007 22:19
kiitos sellosalissa olleille sekä smakille ja smakin tekniikan pojille! olipa hauska keikka! soitettiin seuraava setti:
tee niin kuin teet
koti
laumaeläimet
raparperitaivas
gloria
sä et tunne mua
tyhmät suuttuu
laivoja ja junia (vielä on kesää jäljellä-introlla)

näihin tunnelmiin! samuli

4.9.2007 07:27
Rakas päiväkirja, vietimme viime lauantain Popstudiolla äänittämässä oman osuutemme tulevalle Leevi & The Leawings-tribuuttilevylle. Äänittäjänä ja aputuottajana toimi Happoradiostakin tuttu Mika Haapasalo. Biisivalintamme oli Raparperitaivas ja ainakin mielestämme versiosta tuli tosi hyvä. Studiosta löytyi mm. Dream Theater-orkesterin käytössä ollut kosketinsoitin (nimmarilla varustettuna), jota Katjan oli suorastaan pakko soittaa pieni pätkä biisiin. Itse soitin kitararaitojen päälle vielä muutaman mandoliiniraidan, aamulla vanhempieni luota hakemallani mandoliinilla. En malta odottaa, että biisi saadaan kaikkien kuultavaksi, siinä määrin innoissaan tuntuvat kaikki biisistä olevan. Oman levyn tekeminen jatkunee muutaman viikon sisällä. Tänään sellosaliin beibet! Niin ja kuunnelkaa Jellyfishiä! Samuli

26.8.2007 12:10
kiitos patterifestiin (joka osoittautuikin paristofestiksi paikanpäällä), oli hauska ilta! meitä ennen soitti mainio danny lips. noustiin puoli tuntia heidän jälkeensä lavalle, n. klo 23:30 ja soitettiin seuraava setti:
tee niin kuin teet
koti
laskuvarjot
laumaeläimet
raparperitaivas
gloria
vielä kerran
tyhmät suuttuu (rusketusraidat-introlla)
sä et tunne mua
olisitko sittenkin halunnut palata
laivoja ja junia

laivoja ja junia oli varattu encoreksi, mutta koska lavalla oli niin hyvä meininki, soitin ex-tempore mies ja kitara-version regina-koverista ja soitettiin heti perään laivat ja junat. aikansa ihmiset taputtivat meitä takaisin lavalle, kunnes dj pisti musiikkia soimaan. tuuravan rumpalin kanssa ei mennä ex-tempore vetämään jotain vanhaa biisiä encorena :) ensi kerralla sitten, jengi! kiitos paljon festarin järjestäjille, kaikki toimi mainiosti. samuli

23.8.2007 08:43
suomalaiset people! AH:n kanssa sovittiin alustavat aikataulut eilen ja lähiaikoina olisi tarkoitus pakkautua studioon. Anttikin palailee silloin ruotuun, seuraavat keikat hän kuitenkin on sivussa, satavarmasti ainakin patterifestin. Sain eilen valmiiksi uuden biisin, jonka työnimi on Se ei kuulu niille. Mun mielestä ihan törkeän hyvä biisi, jonka sävellys on kuin jotain The Usedin ja suomirockin välimaastoa ja teksti ainakin ajatuksellisesti lähempänä Edu Kettusta, josta olen innostunut viime aikoina ihan törkeästi. Eipä tässä tähän hätään muuta, tänään käydä treenaamassa Nikon kanssa setti läpi. Jännää!:) samuli

12.8.2007 15:05
Päivitellään nyt vähän studio-kuulumisia. Kaikkissa työn alla olevissa neljässä biisissä on nyt laulut nauhalla. Sä et tunne mua kuulostaa aivan mahtavalta, liekö tuleva sinkku? Vielä pitäisi nauhoittaa joitain lauluja, yksi Rhodes-sähköpiano ja muutamia perkussioita ja koskettimia, niin ekat biisit ovat valmiina miksaukseen. lähiviikkoina olisi tarkoitus myös kantaa oma kortemme kekoon tulevalle Leevi & The Leavings-tribuuttilevylle. Näillä näkymin yhdistämme ko. biisin äänityksessä voimamme Happoradiosta tutun AH Haapasalon kanssa, mutta tästä emme ole vielä aivan täysin sataprosenttista varmuutta saaneet, mutta olen herran kanssa asiasta keskustellut. Go AH! :) eipä tällä erää muuta. palailen heti, kun uusia asioita kirjoitettavaksi ilmenee. Samuli

29.7.2007 12:05
Kiitos paljon Lohjalle ja Nuuksioon eilisistä keikoista! Oli ihan mahtava meininki molemmilla festareilla. Lohjalla soitettiin eka, olisikohan se ollut n. 18:30 ja soitettiin seuraava setti:
tee niin kuin teet
me olemme aaveita
koti
raparperitaivas
laumaeläimet
sä et tunne mua
gloria
tyhmät suuttuu
elämää suurempi

...ihmiset olivat aivan ihania, säät sallivat ja muutenkin keikka oli koko bändin mielestä meidän historian parhaita vetoja. Sitten syötiin, myytiin paitoja ja levyjä, jonka jälkeen roudattiin kamat nopeaan tahtiin autoon ja kaasutettiin (tai siis kuskimme Joonas kaasutti) kohti Röytörockia. Sielläkin tunnelma ja meininki oli aivan loistava ja oli mitä mukavinta nousta lavalle n. klo 21. Soitettiin seuraavanlainen setti:
tee niin kuin teet
me olemme aaveita
koti
laumaeläimet
raparperitaivas
sä et tunne mua
yksin sun
gloria
tyhmät suuttuu
laivoja ja junia

...oli kyllä hauska päivä, paljon mukavia ihmisiä ja hyviä hetkiä! tästä tähän, ensi viikolla mennään taas tekemään levyä eteenpäin!:) Samuli

25.7.2007 20:17
studiosessioita on taas jatkettu ja tämän hetkinen tilanne on se, että kahdessa biisissä (gloria ja koti) on jo ainakin käytännössä kaikki soittimet soitettuina ja laulut laulettuina. sain niistä raakamiksaukset kotiin ja täytyy sanoa, että kylläpä kuulostavat komialta! tänään oltiin laulamassa lead-laulut Sä et tunne mua-biisiin. Siitäkin tulee hieno! palaan taas, kun levy etenee. viikonloppuna taas sitten vähän keikkoja...:) samuli

18.7.2007 09:30
jälleen studioterveisiä! eilen oltiin äänittämässä köörejä muutamaan biisiin ja varsin hienolta nuo soundaavat. paikalla studiossa oli mun, kallen ja huikan lisäksi jyri ja katja, sekä ystävämme Kimmo, Kalle ja Peetu. Tänään lähen kaheksi päiväksi Saaristoon soolokeikoille ja siitä jazzeille. Sen jälkeen jatkuu työt levyn parissa. Siihen saakka moi!:) samuli

17.7.2007 10:17
lisää terveisiä studiosta! kaksi biisiä on jo laulettuna (gloria ja koti), tänään mennään illalla laulamaan niihin stemmoja muutaman kaverin kanssa. biisit soundaa hyvältä ja mikä hienointa, bändi soundaa bändiltä. eipä tähän hätään muuta, ensi viikolla mennään laulamaan loput kaksi biisiä nauhalle. syksyllä ei keikkailla paljon, muutama hassu veto tulossa luultavasti jonnekin päin...käykää ihmiset kuuntelemassa scandinavian music groupin uusi single! aivan uskomattoman hieno biisi. samuli

9.7.2007 15:30
Palattiin juuri tammisaaresta, iso kiitos sinne! settilista oli:

tee niin kuin teet
me olemme aaveita
koti
hymyilevä poika
raparperitaivas
sä et tunne mua
gloria
elämää suurempi

8.7.2007 12:31
Kiitos semifinal! Olipa hauska ilta ja mitä mukavin keikka, soitettiin seuraavat biisit:

me olemme aaveita
tee niin kuin teet
koti
laskuvarjot
raparperitaivas (leevi-cover)
tyhmät suuttuu
tähkäpäät
sä et tunne mua
laumaeläimet
gloria
--------------
laivoja ja junia

2.7.2007 11:54
Moi jengi! Ensimmäinen studioviikko takanapäin ja aivan mahtavat fiilikset koko jengillä! viime maanantai ja tiistai äänitettiin neljän biisin bassot ja rummut nauhalle ja keskiviikosta perjantaihin äänitettiin kitaroita ja lopuksi vielä demosyntikat ja laulut. työn alla olevat biisit ovat työnimiltään "koti", "gloria", "sä et tunne mua" ja "lopetus". tällä viikolla on luvassa Katjan osuuksien äänittäminen ja ehkä jopa ensimmäisten lauluraitojen äänitys. eilen illalla oltiin myös treenaamassa tulevien keikkojen biisejä, jonkin verran ihan uutta kamaa luvassa, kuten myös luultavasti jotain lainattua!:) palataan myöhemmin ystävät! samuli

21.6.2007 14:17
lyhyesti: maanantaina alkaa uuden levyn nauhoitukset. nyt, hauskaa juhannusta jengi!:) t.calf

10.6.2007 16:15
kiitos turku! stockmannilla oli hauskaa ja soitettiin seuraava setti:
odotat mua nyt
laskuvarjot
en opi mitään
elämää suurempi
laivoja ja junia
lopetus

nyt lyhyt keikkatauko ennen semiä ja tammisaarta! samuli

6.6.2007 11:31
Tänään illalla mennään taas treenikämpälle. Tarkoituksena on ottaa työn alle muutama biisi, joita ruvetaan parin viikon päästä nauhoittamaan, kun uuden levyn äänittäminen virallisesti alkaa. Laskeskelin äsken, että meillä on yhteensä 12 uutta biisiä, joista osa on vielä hyvinkin vaiheessa, mutta suurin osa ihan hyvällä mallilla äänityksiä miettien. Jo aikaisemmin tässä päiväkirjassa mainittujen uusien biisien lisäksi viime aikoina on treenattu työnimiä Prosentit, Lopulta me olemme aaveita ja Kerrostalot. Lisäksi sain eilen valmiiksi pianodemon biisistä "23". Sen kimppuun käydään mahdollisimman nopeasti. Eipä tässä muuta. Levyn tuotantotiimin tässä kai voi jo kertoa, eli Calf-albumi nro. 2 tehdään yhdessä Kalle Koiviston ja Kari Huikurin kanssa. Tuttua porukkaa, siis. Oon tämän aamun miettinyt Dylanin ylivertaisuutta ja niin se vaan on, ettei taida olla Bobia voittanutta. Samuli

4.6.2007 09:36
Wuhuu piipol! Perjantaina soitettiin lakkiaisbileissä studio 51:ssä. Oli hauska ilta ja hyvä boogie, soitettiin seuraavat biisit:

Koti
Hymyilevä poika
Laskuvarjot
Tyhmät suuttuu
Yksin sun
Laumaeläimet
Sä et tunne mua
Elämää suurempi
Laivoja ja junia
----------------
Tee niin kuin teet

...oltiin viikonloppu liikenteessä hienolla vanhalla ambulanssilla. eilen sitten ajettiin ambulanssi louhela jameille. festari avautui edessämme täydellisenä. aurinko paistoi, jengiä oli todella paljon, kaikilla oli hyvä mieli ja jotenkin ihan uskomattoman hyvä fiilis. koska jo edellisenä iltana soitimme pitkästä aikaa laumaeläimet, päätettiin se vetää louhelassakin. biisilista oli seuraava:

Koti
Laskuvarjot
Hymyilevä poika
Laumaeläimet
Yksin sun
Tyhmät suuttuu
Sä et tunne mua
Elämää suurempi
Laivoja ja junia

...Keikan jälkeen jäätiin sitten osan porukasta kanssa loppuun asti alueelle heilumaan. Paikalla oli paljon tuttuja ja oli mukavaa viettää upeata kesäpäivää ko. festivaaleilla. Tästä tähän. Nyt kahvia naamariin. Samuli

31.5.2007 13:18
Luin juuri uutisen, jonka mukaan Oranssi ry on saanut häädön herttoniemessä sijaitsevista tiloistaan. Helsingin kaupunki on myynyt koko Herttoniemen vanhan ostoskeskuksen maa-alueen vakuutusyhtiö Varmalle asuntorakentamiseen, eikä ole tarjonnut Oranssille minkäänlaisia korvaavia tiloja. Tiedän meidän lisäksemme niin monta bändiä, jotka ovat ko. nuorisotalolla soittaneet ja itsekin olen ollut paikan päällä katsomassa monia, monia hienoja artisteja ja yhtyeitä. Nyt on vaarassa, että yksi Helsingin tärkeimmistä nuorten järjestö- ja kulttuuritoiminnan mahdollistajista joutuu lopettamaan toimintansa. Se on ikävää pääkaupunkiseudun keikkakulttuurin takia, sillä ikärajattomia keikkapaikkoja ei ole tähän mennessäkään ollut mitenkään liikaa. Toivotaan, että uudet tilat löytyisi. Mitä nopeammin, sen parempi. Omasta mielestäni tällainen toiminta on aivan totaalisen väärin, varsinkin, kun jo aiemmin tänä vuonna kuulin huhua, että Helsinki olisi sulkemassa lukuisia nuorisotalojaan. Seuraavaksi päättäjät sitten varmaan valittavat, kun nuoriso vaeltelee toimettomina kaduilla, eikä harrasta mitään. "Perustaisivat vaikka bändin". Näinpä, kuhan sitten keksitään, missä sitä bänditoimintaansa harjoittaa. Ei ole oikein tällainen. Onneksi päättäjät sentään saavat hienon ja kalliin musiikkitalon, jossa nousta euforiseen olotilaan korkeakulttuurisen harrastamisen pyörteissä. Sen myötä voikin sitten näköjään laittaa muiden paikkojen luukuille laput, saatana. Samuli

27.5.2007 14:05
Hello Finland! Eilinen päivä oli kaikin puolin aivan mahtava. Vedettiin eka päivällä Tapiolan stockalla kolme akustista vetoa, jotka menivät oikeinkin mukavasti. Soitettiin seuraavat biisit:
odotat mua nyt
laskuvarjot
en opi mitään
elämää suurempi
laivoja ja junia
lopetus

Tapiolasta roudattiin nopeasti kamat Korsoon treenikämpälle, nostettiin uudet kamat autoon ja lähdettiin ajamaan kohti Loimaata. Pohjoismainen Elvis-imitaattori Eilert Pilarm (mun ja Antin ikuinen suosikki, tsekatkaa jäbä!) toimi alkumatkamme soundtrackina ja niin vain sateinen päivä muuttui matkan aikana aurinkoiseksi illaksi. Loimaan Heimolinna oli upea paikka, jengiä oli mukavasti ja kaikki oli muutenkin jotenkin aivan fantastisen extra-nami nami ja pusi pusi. Noustiin lavalle vähän kymmenen jälkeen ja soitettiin seuraavat biisit:

Koti
Hymyilevä poika
En opi mitään
Tyhmät suuttuu
Yksin sun
Sä et tunne mua
Elämää suurempi
Laivoja ja junia
--------------
Tee niin kuin teet

Keikan jälkeen pistettiin kamat kasaan ja mentiin Ever since the dayta ja Seamuksia kuulostelemaan ja katselemaan. Jatkobileet olivat mukavat, nuotiolla oli mitä mahtavinta istua ja rupatella ja tottakai myös erittäin eksoottinen sauna piti käydä kokeilemassa. Nyt se on kesä virallisesti korkattu! Äsken tultiin kotiin, illalla mennään Placeboa katselemaan ja ensi viikolla taas treenaillaan kakkoslevyn biisejä. Tsau, Samuli.

24.5.2007 12:25
Huomenta suomi! Terveisiä taas treenikämpältä, ollaan käyty tulevien keikkojen biisejä läpi ja siinä sivussa treenailtu taas lisää biisejä kakkoslevylle. Tähkäpäät saatiin viimeksi toimimaan hienosti, biisistä on tulossa kunnon pianoballadi. Lisäksi viime sunnuntaina treenattiin poikien kanssa mun "Prosentit"-työnimellä kulkevaa biisiä, siitäkin on tulossa hyvä. Keikoille treenauskin on ollut kivaa, meillä on ensimmäisen levyn biisit, kymmenkunta uutta biisiä ja vielä Laivoja ja junia, joten on suorastaan vaikeaa päättää, mitä kesän keikoilla soitetaan. Laskuvarjojen parhaat ja muutama uusi, luultavasti, sano. Tänään ja huomenna jatkuvat treenit ja lauantaina sitten työntäyteinen päivä. Nähdään keikoilla jengi! Samuli

17.5.2007 22:17
Suomalaiset people! Sitten edellisen päiväkirjamerkinnän on järjestetty euroviisut ja saatu lätkästä hopeaa. Calf-leirissä on sillä välin treenattu taas muutamaa uutta biisiä ja hyvältähän nekin soundaavat. Laivat ja junat ovat lähteneet myspace-latausten mukaan mukavasti liikenteeseen ja kauppoihin sinkku tipahtelee näillä näkymin 6.6. Nice job folks! Viikon päästä jatkuu keikat, niitä varten treenataan sunnuntaista eteenpäin. Eipä kummoisempia tällä kertaa. Terkkuja jengi, kevät on jo pitkällä!:) Samuli

6.5.2007 21:52
Terkkuja treenikämpältä! Demotettiin tänään seitsemän uutta biisiä Lahtisen Nikon kanssa ja täytyy sanoa, että meillä itsellämme on ainakin aivan törkeän kova usko siihen, mitä tuleman pitää, sillä todella hyvää kakkoslevyä ollaan vääntämässä. Parin viikon sisään olisi tarkoitus mennä loputkin biisit demoilemaan, niitä on mun laskujen mukaan vielä kolme tai neljä. Laivojen ja junien kansitaiteet käytiin tekemässä perjantaina ja niistäkin tuli aivan törkeän hienot. Tehtiin itse ja käsityönä "leikkaa ja liimaa"-hengessä. Mitäpä muuta? Ei kai ihmeitä, uuden levyn tekeminen on nyt sitten kai epävirallisesti aloitettu. Nämä demot sitten liikkuvat eteenpäin levy-yhtiölle ja tuottajakandidaateille. Lähipäivinä lisää tarinointia tänne. Nyt pois! Wiuh! Samuli

1.5.2007 12:33
Hyvää vappua jengi! Tokat stockat takana ja mieli hyvä. Soitettiin Itiksessä sama setti, kuin viikkoa aikasemmin Jumbossa ja hauskaa oli jälleen kerran. Jengiä oli mukavasti ja näkyipä muutama tuttu naamakin yleisössä. Seuraavat pari viikkoa demotellaan uusia biisejä. Levyn nro 2 kappaleet alkavat pikkuhiljaa olemaan kasassa. Siitä tulee hyvä, sano! Huomenna jatkuu vielä loma ja lähden Tallinnaan katsastamaan Pet shop boysin, lapsuuden haave käy toteen. Tästä tähän, Samuli

23.4.2007 07:19
Soitettiin ensimmäiset stocka-keikat viime lauantaina Jumbossa. Oli oikein hauska ja leppoisa meininki, kolme settiä soitettiin ja biisilista oli jokaisella samainen ja seuraavanlainen:

odotat mua nyt
laskuvarjot
tyhmät suuttuu
en opi mitään
elämää suurempi
"lopetus"

Muutaman Laskuvarjot-albumin biisin lisäksi soitimme siis myös uuden Lopetus-työnimellä kulkevan biisin ensimmäistä kertaa livenä. Levy maksaa stockmannilla ainakin promokeikkojen ajan vain 11,60e ja hyvinhän ne jo kesken päivää loppuivat. Ensi lauantaina sitten Itäkeskus. Sitä ennen olisi tarkoitus mennä taas treenikämpälle valmistelemaan lisää uutta musiikkia. Tänään olen menossa vielä äänittämään viimeiset laulut Laivoihin ja juniin. Tästä tähän, Samuli

6.4.2007 10:24
kiitos Tilu Fever ja klondyke! Oli hauskat bileet ja väkeä ihan mukavasti! Gloria sai ensiesityksensä ja se tuntui rullaavan oikein mukavasti. Nostettiin myös muutamat keikkasuosikit takaisin settiin, hyvä keikka oli kaikin puolin. Stair soitti ennen meitä ja klo 22:15 noustiin lavalle ja soitettiin seuraava setti:

Koti
Laskuvarjot
Kuningas
Hymyilevä poika
En opi mitään
Sä et tunne mua
Tyhmät suuttuu
Yksin sun
Gloria
----------
Elämää suurempi
Tee niin kuin teet

...seuraavaksi palataankin sitten taas sorvin ääreen uutta musiikkia leipomaan ja keikat jatkuu muutaman viikon päästä Stockmannilla Jumbossa...

Samuli

30.3.2007 12:19
kiitos kuudes linja ja Jere & The Univerkkarit! Oli mahtava meininki päällänsä koko illan ja tuttuja ja tuntemattomia mukavasti katsomon puolella. soitettiin seuraava setti:
Koti
Laskuvarjot
Kuningas
Lapsuus loppui
Hymyilevä poika
En opi mitään
Tyhmät suuttuu
Sä et tunne mua
tee niin kuin teet

uusien biisien soitto on mahtavaa ja varsinkin Koti tuntuu toimivan keikan aloituksena mainiosti. Tavattiin myös eräs uusi taho, joka on ainakin meidän mielissämme vahvasti ehdolla uuden levyn tekoporukkaan, näistä lisää, kun tiedetään! nyt syömään! Samuli

27.3.2007 12:26
Ylihuomenna soitetaan puolentoista kuukauden jälkeen keikka. Mahtava fiilis! Settilista tulee sisältämään jonkin verran uutta, jonkin verran vanhaa ja paljon sinistä. Oikeastaan noin puolet uutta ja puolet Laskuvarjot-levyn matskua. Hyvällä mielellä noustaan lavalle ja mukana on vielä Jere & The Universe, jonka kamaa digaan ja paljon. Varsinkin Metrolla tokioon on hieno albumikokonaisuus. Muita tämän hetken suosikkibändejä ja artisteja ovat Talk Talk (Colour of the spring ja Spirit of eden), Woody Guthrie, Sophie Zelmani, Broder Daniel, Pixies, sekä Arcade fire, jonka aivan käsittämättömän hienoa keikkaa oltiin viime viikolla todistamassa Tukholmassa. Paras keikka, mitä olen nähnyt, uskallan sanoa. No joo, taidanpa jatkaa sanoitushommia, kakkoslevyn biisit valmistuvat pikkuhiljaa, kesällä olisi näin alustavasti tarkoitus kätkeytyä studioon. Toivotaan parasta. Samuli

19.3.2007 10:44
hyvää huomenta päiväkirja! uusien biisien valmistelu treenikämpällä on ollut aktiivista ja kakkoslevyn materiaali alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan. Eilen oltiin Jyrin ja Katjan kanssa treenaamassa Lopetus-työnimellä kulkevaa biisiä, Antti oli matkalla Leviltä kotiin ja Lopetus esitellään hänelle huomenna illalla. Ihan mahtava, hypnoottinen styge! Ylipäätään kaikkien fiilis kakkoslevyn materiaalin suhteen on hyvä ja luottavainen. Levyntekotiimistä on ollut puhetta ja luultavasti seuraavien parin viikon sisällä voimme uutisoida näillä sivuillakin siitä, kuka tai ketkä kakkoslevyä kanssamme on tekemässä. Porukka ei tule olemaan ainakaan täysin sama, kuin Laskuvarjot-albumilla oli. Eilen treenien lopuksi kirjoitin paperille kaikkien uusien biisien nimet, joita on soitettu. Lista näyttää seuraavalta:
hymyilevä poika
sä et tunne mua
gloria
tähkäpäät
ilman sua en ole mitään
koti
lopetus
lapsuus loppui.

fiilikset on hyvät, tästä jatketaan! ja ensi viikolla kaikki kuudennelle linjalle. Siellä mukana myös mahtava Jere & The Universe!

Samuli

7.3.2007 09:45
lisää terveisiä treenikämpältä! saatiin eilen valmiiseen kuosiin mun uusin styge, työnimeltään Koti, jonka sovittaminen ja tekeminen oli hyvinkin mutkaton ja helppo prosessi. Biisi on todella hyvä, yksi parhaita mitä ollaan koskaan tehty, enkä malta odottaa, että saadaan esittää se julkisesti. Sama homma oikeastaan kaikkien muidenkin uusien biisien kanssa! Eipä tässä kai muuta, uudet biisit siis valmistuvat hitaasti, mutta varmasti ja lähiaikoina olisi tarkoitus käydä vähän soittelemassa vanhaakin kamaa tulevia keikkoja varten. Muusta musasta Arcade Firen uusi Neon Bible on ihan kaikkein parasta kamaa. Ihan ehdoton ykköslevy juuri nyt! Ostakaapa siis kaikki se! Mä lähen jopa stokikseen ko. bändiä parin viikon päästä livenä todistamaan. En malta odottaa! Samuli

1.3.2007 09:43
terveisiä uudelta treenikämpältä! Muutettiin uudelle treenikämpälle, joka jaetaan ihanaisen Pouta-orkesterin kanssa, jossa myös päiväkirjastamme tuttu Niko "nikolahtinen" Lahtinen soittaa. uutta kamaa syntyy mukavalla tahdilla, eilen illalla treenattiin Tähkäpäitä ja Gloriaa, sekä tsiigattiin skidisti yhtä Jyrin tekemää riffiä ja jammattiin sitä. Se on työnimeltään "eka biisi". Tähkäpäät alkoi jo muodostumaan, se on ehkä "suomirokein" biisi näistä tähän mennessä soitetuista uusista biiseistä. Glorian kertsin kanssa painittiin, mietittiin rumpujuttuja ja lopulta Antti keksikin aika killerin kompin. Oon myös miettinyt ton biisin tekstiä, onkohan se kuitenkin vähän liian röyhkeää laulaa enkeleistä ja maailman ääristä. No, älä koskaan sano ei koskaan. Ehkä se on ihan hyvä. Mutta kyllä näistä vielä hyvä levy muodostuu, sano. Päivitellään lisää, kun jotain tapahtuu. Niin ja ostakaa jengi Tuomon levy, se on ihan kingi!:) Samuli

19.2.2007 13:42
au auuu!!! viimeinen aamu laivalla. eilen oli hauska keikka, jälleen kerran. soitettiin sama setti, kuin edellisenä iltana ja ääni kesti kuin kestikin. pmmp veti aivan superin keikan ja soitti loppuun vielä päät soittaa-anthemin, joka on parhautta! heidän keikkansa jälkeen alkoi vielä mukavat jatkot...uusivirran ola lupasi tulla tänään lavalle meidän kanssa, jos mulla ei ääni kulje. se kuitenkin kulkee yllättävän hyvin, joten kohta mennään vetämään akustinen setti. katotaan mitä tulee. varmaan aika sama setti kuin eilen ja koko bändi on vielä treenannut mian laulun. hauskaahan täällä on ollut, siitä ei pääse mihinkään...:) ikävä tulee jengiä, jonka kanssa täällä on pyörinyt. no, uudet kujeet alkaa tästä. meidän seuraava levy alkaa hahmottua pikkuhiljaa, tuottaja-porrasta myöten. lisää näistä myöhemmin :) samuli

18.2.2007 14:14
laiva kuittaa jälleen! oltiin eilen laivan saunaosastolla lillumassa porealtaassa antin, jyrin, katjan, osan pmmp:sta, jusun ja muutamien muiden kanssa. se rentoutti huomattavasti. siitä ei mennytkään pitkään, kun taas jo kokoonnuttiin backstagelle tekemään settilistaa ja valmistautumaan keikkaan. keikka oli hyvä, vaikkakin ääni meinasi muutamassa kohdassa kadota. settilista oli seuraava:
tee niin kuin teet
kuningas
hymyilevä poika
en opi mitään
tyhmät suuttuu
sä et tunne mua
elämää suurempi

..laiva keinui jo keikan aikana hurjasti, mutta viimeistään keikan jälkeen alkoi tuntua myrskyltä. pmmp:n mikon styrkkari tippui tuulessa, samoin meinasi käydä juhon bassokamoille. huomattavaa pahoinvointia oli ilmassa itse kullakin, mutta pmmp meni kuin menikin ja veti jälleen kerran mainion, joskin keinuvan keikan. siitä sitten lähdettiin aika suoraan keikan jälkeen nukkumaan...

...ja aamulla taas akkarisetin vetoon. ääni oli poissa, mutta jollain konstilla vedettiin ihan kelpo setti, jota tosin vähän jouduttiin lyhentämään. settilista oli:
mian laulu (egotrippi-cover, vedin soolona)
sä et tunne mua
en opi mitään
aimon virsi
tyhmät suuttuu

..nyt mennään varmaan katsomaan leffaa ja illalla sitten taas keikalle. tästä jälleen ja tähän, samuli :)

17.2.2007 14:27
hej igen laivalta! ostettiin eilen antin kanssa tax freesta yhdeksällä eurolla lasten kosketinsoitin ja siitäkös riemu repesi. äänitettiin mun neliraituria, koskettimia ja guitalelea hyödyntäen klassikkobiisi "minä rakastan kaapoa" meidän hytissä Antin ja Katjan kanssa. Näin sitä aikaa kulutetaan laivalla. Osa nukkui, osa katseli simpsoneita ja spinal tapia ja taas kello yhdeksältä noustiin lavalle. Illan setti oli seuraava:
tee niin kuin teet
kuningas
hymyilevä poika
laumaeläimet
yksin sun
tyhmät suuttuu
sä et tunne mua
elämää suurempi

...keikan jälkeen vanhoja lukiokavereita ja opettajia tapaamaan, bäkkärille rauhoittumaan, pmmp:tä katsomaan ja jatkoja viettämään, vaan kuinkas sitten kävikään...

...tänä aamuna heräsin pirteänä uuteen aamuun ja kaikki oli muuten hyvin, mutta ääntä ei lähtenyt. ei lähde kunnolla vieläkään. noustiin kuitenkin akkarisetin vetoon klo 12 ja soitettiin seuraava setti:
vakoilijat (ville leinonen-cover, vedin soolona)
sä et tunne mua
en opi mitään
aimon virsi
tyhmät suuttuu

..tästä tähän ja ääntä etsimään!:) samuli

16.2.2007 11:45
Terveisiä laivalta! Ensimmäiset keikat takanapäin ja kaikki hyvin. Tultiin laivaan torstai-aamuna kybältä ja mentiin heti roudaamaan kamat ja pmmp:n jälkeen soundcheckaamaan. Minä ja Antti mentiin samaan hyttiin ja Jyri jakoi toisen hytin Katjan kanssa. Lisäksi menossa mukana täällä on Pmmp:n porukka ja keikkamyyjämme Sami. Jengiä on todella paljon ja hauskaa riittää. Paljon on tietysti odottelemista, mutta se oli odotettavissakin. Eilen illalla soitettiin seuraava setti:
tee niin kuin teet
hymyilevä poika
kuningas
en opi mitään
tyhmät suuttuu
sä et tunne mua
yksin sun
elämää suurempi

...keikan jälkeen etsittiin henkilökunnan saunatilat ja käytiin Antin ja Jyrin kanssa pikasesti saunomassa ennen pmmp:n keikkaa. Sitten vaan vähän virvokkeita huiviin ja mahtikeikkaa katsomaan. Jengiä oli tosin niin paljon, että siirryttiin nopeasti backstagen puolelle, josta keikan näki kätevästi televisiosta ja soundikin oli huippuluokkaa. Osa meni aikasin nukkumaan, osa valvoi pidempään, mutta tänä aamuna klo 11 oltiin jo soittamassa akustinen setti nestehukkaisille abeille. Biisilista oli seuraava:
sä et tunne mua
en opi mitään
lapsuus loppui
aimon virsi
tyhmät suuttuu

...täältä tähän, nyt mä lähen lepäilemään tai pelaamaan hyttiin Antin kanssa ski jump 2:sta. Lisää päivittelyä varmaan sit huomenna aamulla!:) Samuli

14.2.2007 12:07
Flunssa tuli taas. Meikällä on skidisti kuumetta, kova yskä ja kurkku kipeä, mutta jos tänään ottaa iisisti koko päivän ja huomennakin nukkuu ennen soundcheckiä ja keikkaa, niin kaikki voi ehkä mennä vielä ihan hyvin ja kivasti! Yritän siis tosissaankin pitää päiväkirjaa laivalta joka päivä, mutta jos se ei onnistu, niin päivittelen sitten kun tullaan takaisin maihin ensi maanantaina! Nyt menen vaihtamaan mun uuteen kitaraan kielet ja vielä vähän lepäilemään, sitten onkin vuorossa pakkaus. Tästä tähän, Samuli :)

11.2.2007 16:52
kiitos jengi! vernissalla oli eilen ihan mahtava meininki, muiden bändien kanssa lämmin tunnelma ja ihmisiä hyvin paljon! feng shui oli suorastaan hekumallinen noustessamme lavalle illan viimeisenä orkesterina. Soitettiin seuraava setti:
hymyilevä poika
tee niin kuin teet
kuningas
en opi mitään
tyhmät suuttuu
sä et tunne mua
yksin sun
elämää suurempi
-----------
ilman sua en ole mitään

keikan jälkeen oli mukavat jatkot, joilla sama lämmin tunnelma jatkui vielä vaan. kiitos kaikki! ...ja erityinen kunniamaininta mun uudelle guitalele-soittimelle, se on maailman paras asia!:) seuraavaksi sitten laivalle. Samuli

9.2.2007 10:57
rakas päiväkirja, kävin eilen katsomassa ja kuulemassa suomalaisen rock-musiikin tulevaa isoa nimeä ja tulevaisuutta kuudennella linjalla ja bändi on nimeltään April. Ekasta demostaan asti olen seuraillut porukan meininkiä ja nyt julkaistu levy on aivan mahtavaa raskasta rokkia. Suosittelen! ...Ja asiaan: Calfin seuraavan levyn biisien teko on jo täydessä käynnissä ja valmiiden biisien, demojen ja raakileiden lista näyttää tällä hetkellä seuraavalta:
Sä et tunne mua
Ilman sua en ole mitään
Hymyilevä poika
Lopetus/"Jotta pyyhkisin kyyneleeni"
Lapsuus loppui
Gloria
"Koti"
"Nämä aamut ovat kauniita"
Kuningas on kuollut/Myrskytuuli
Tähkäpäät

Biisien teko jatkuu tässä keikkailun ja promoilun ohessa, studioon mennään vielä tämän vuoden aikana, ehkäpä jo keväällä. Huomenna jatkuu kuitenkin keikkailu taas vernissalla, missä meininki on aina mitä mainioin. Siellä nähdään, jengi!:) Samuli

4.2.2007 12:25
Kiitos ravintola Taste ja Lunk! Lunk aloitti keikkansa vähän yhdentoista jälkeen ja soitti tapansa mukaan aivan über-hyvän keikan, joka loppui jälleen kerran Kaupunki on mätä-anthemiin. Lunk spiikkasi meidät Lamfina, joten maksoimme potut pottuina ja kiitimme meitä ennen esiintynyttä Retkibanaania keikasta. Settilistaa tehdessämme tuntui hyvältä ratkaisulta kääntää biisilista edellisiltä keikoilta edes vähän ympäri ja uusiksi. Kun kaikki oli valmista ja olimme jo lähdössä lavalle, tuli miksaajamme Niko "Nipo" Lahtinen bäkkärille ja sanoi odotuksen olevan paikallaan, oikean puolen kaiuttimet olivat nimittäin mykistyneet. Niko hoiti homman tapansa mukaan nopeasti ja kunnolla ja pääsimme lavalle. Setti oli muistaakseni seuraava: elämää suurempi, hymyilevä poika, kuningas, en opi mitään, laskuvarjot, lapsuus loppui, yksin sun, sä et tunne mua, tyhmät suuttuu, tee niin kuin teet ja encore: ilman sua en ole mitään. Tastesta vielä: On huippua,että keikkapaikan takahuone on hulppea kabinetti-tila saunoineen kaikkineen ja olipahan kabinetista myös suora käynti cicciolina-strippibaarin puolelle. Sinnekin yritettiin. Ensi viikolla vuorossa buusterin kuvaus ja vernissan keikka. Tästä tähän, Samuli :)

2.2.2007 09:51
Kirjoitanpa tänne pitkästä aikaa vähän jotain. Käytiin tossa alkuviikosta studiolla tekemässä koeäänityksiä Laskuvarjot-levyn porukalla, homma ei kuitenkaan toiminut ihan toivotulla tavalla, joten liekö seuraavaksi muutosten tuulien puhalluksen aika? Näistä asioista myöhemmin. Huomenna soitetaan Tastessa, en ole ikinä paikan päällä käynyt, mutta Niko, Jyri ja Katja ovat jo käyneet underfest-kiertueen avauksen kyseisessä paikassa tarkastamassa! Uusia biisejä syntyy tasaisesti lisää, odotan työnimien "kuningas on kuollut" ja "tähkäpäät" treenauksen aloittamista. Eipä tässä varmaan kummempia, kohta lähden käymään elementsilllä ja illan suussa hyökitään treenikämpälle. Huomenna sitten tasteen, everybody! Samuli

22.1.2007 10:37
Thank you tampere! Olipa hauska reissu tampereelle eilen. Lähdettiin matkaan puolilta päivin (koska soittoaikamme oli jo klo 18 ja soundcheck neljältä) ja pakollisen pysähdyksen Tiiriön abc:lle jälkeen olimmekin paikalla jo hyvissä ajoin klo 15:30. Soundcheckissa oli jo niin hyvä karma, ettei malttanut odottaa keikan alkamista. Backstagetiloissa hengattiin sitten kuuteen asti ja klo 18:10 noustiin lavalle, jengiä oli mukavasti ja soitettiin seuraava setti: sä et tunne mua, tee niin kuin teet, kuningas, en opi mitään, hymyilevä poika, yksin sun, laumaeläimet, tyhmät suuttuu, vielä kerran, elämää suurempi. Keikan jälkeen kamat autoon, klubin puolelle katsomaan Renoisen keikkaa ja syömään sekä tapaamaan muutamia paikalla olleita tuttuja. Twin peaksin uusintakierrokseksi ehdittiin vielä kotiin, joten mikäs sen parempaa. Ensi viikolla päivitellään taas vähän päiväkirjaa, aivan toisenlaisista jutuista ;) Samuli

20.1.2007 11:59
kiitos oranssille! meininki oli mahtava koko illan, stair ja lunk soittivat mahtavat setit, joten mikäs siinä oli noustessa lavalle lyhyen keikkatauon jälkeen. soitettiin suurin osa laskuvarjot-levyn biiseistä, muutama jo aiemmilla keikoilla soitettu uusi biisi, sekä kaksi aivan uutta biisiä. Setti oli: ilman sua en ole mitään, tee niin kuin teet, hymyilevä poika, kuningas, lapsuus loppui, laumaeläimet, en opi mitään, valehtelisin jos väittäisin/yksin sun, sä et tunne mua, tyhmät suuttuu, vielä kerran ja encorena Elämää suurempi. Kiitos kaikki te, jotka olitte paikalla, huomenna jatketaan tampereen klubilla! En malta edes odottaa kaikkia tulevia keikkoja...:) samuli

16.1.2007 07:23
Kevät toi, kevät toi flunssan. Joka vuosi sama homma noin kahden viikon heitolla, kipeenä on aina joko juuri ennen vuoden vaihdetta tai välittömästi sen jälkeen. Heti kun ehdin yhden päivän vain levätä laakereillani, niin sen varmasti myös teen. Oltiin sunnuntai-iltana treenikämpällä ja esiteltiin Laurille ja Kallelle uusia biisejä. Soitettiin Lapsuus loppui, Hymyilevä poika/Jos saat mut kiinni sekä Gloria. Oranssin ja Tampereen settikin on noin suunnilleen mietittynä päässä ja kyllä sekin luultavasti jokusen uuden biisin sisältää. En malta odottaa, että keikat taas jatkuvat. Toivottavasti flunssa on jo siihen mennessä hellittänyt. Eilen kuulin vihdoin uutta Arcade Firea ja molemmat biisit olivat varmasti parasta, mitä tämä alkuvuosi on tarjonnut. Niin paljon uusista biiseistä innostuin, että päätimme ystäväni Tommin kanssa lähteä katsomaan bändin livekunto maaliskuussa Tukholmaan. Can´t wait to see that! Tästä tähän, lisää päiväkirjamerkintöjä taas, kun jotain tapahtuu...Samuli

10.1.2007 21:42
Hei taas rakas päiväkirja! Oltiin tänään taas treenikämpällä, ollaan vietetty siellä viime aikoina enemmän aikaa, kuin aikoihin. Soitettiin uusia biisejä, joista muutama, Lapsuus loppui etunenässä, toimii aivan taivaallisen hyvin. Sen sijaan Hymyilevä poika-biisin kertosäkeen kanssa on joitain ongelmia, mutta eiköhän niistäkin jollain konstilla yli päästä. Tämän lisäksi teimme uuden biisin, joka kantaa ainakin työnimeä "Gloria". Biisistä on tulossa todella hyvä ja siinä lauletaan Enkeleistä ja maailman ääristä ym. eli isoa tunnetta ja kaikuvaa kitaraa on luvassa. Sainpahan ensimmäistä kertaa kokeilla upouutta octaver-pedaalianikin, jonka Jyri oli tuonut tuliaisina töistään (Kyllä! Jyri on musiikkikaupassa töissä, eli musiikin rautainen ammattilainen.) Vanhojen biisien pariin palataan tässä myös lähipäivinä, kun keikat kutsuvat taas viikon päästä. Sille rintamalle onkin jo melkein ehtinyt tulla ikävä. Eiköhän me joku uusi biisikin tulla soittamaan tulevilla keikoilla. Täältä tähän, nyt menen kuuntelemaan Saran uusinta levyä, se toimii ja todella hyvin!:) Samuli

5.1.2007 13:06
Hyvää alkanutta vuotta 2007! Oltiin eilen treenikämpällä soittamassa uusia biisejä ja todettiin, että uutta musaa on hyvässä vaiheessa jo viisi kappaletta. Saatiin nimittäin eilen hyvään kuntoon mun uusi biisi "Lapsuus loppui", josta tuli sellainen wurlizer-mellotron-sutikomppi-baritonikitara-herkistely joka loppuun päin kasvaa hienosti kantrahtaviin tunnelmiin. Mun ehdoton suosikki uusista Calf-biiseistä tähän mennessä. Muita hyvässä vaiheessa olevia uusia biisejä on Hymyilevä Poika, Sä Et Tunne Mua, Ilman Sua En Ole Mitään ja Tänään Onnistun. Noiden lisäksi mulla on demotettuna vielä vissiinkin 3 tai 4 muuta biisiä, joita olisi tarkoitus päästä treenaamaan lähiaikoina. Tänään ollaan yli vuoden tauon jälkeen menossa treenikämpälle yhdessä Laurin ja Kallen kanssa. Se on aina jännää. Niistä tunnelmista ehkä lisää joskus. Omien demojen lisäksi oon viime aikoina kuunnellut paljon Carolaa, Mokomaa ja The Cardigansin viimeistä Super Extra Gravity-levyä, jonka vihdoin viimein hommasin. Aivan mahtava levy ja hienoa tuotantoa. Kun Nina Persson "I need some fine wine and you, you need to be nicer"-biisin alussa käskee kuulijaa "Sit!", oon jotenkin aivan rikki ja murskana. The Cardigans on ehdottomasti mun lempibändejä, ollut jo monta, monta vuotta. Levyn mukana tulleella dvd:llä Nina tosin haukkuu bändin edellistä Long Gone Before Daylight-levyä ja sitä mä en ymmärrä ollenkaan. Long gone... on mun suurimpia suosikkilevyjä koskaan. No, annan sen Ninalle anteeksi ja istun kiltisti! Näihin tunnelmiin, Samuli

1.1.2007 19:40
Toinen päiväkirjamerkintä tähän päivään. Kiitos kaikille vuodesta 2006, josta tuli bändimme historian tähän mennessä hienoin vuosi! Kiitos Jani, Tommi ja Elements music. Kiitos Sami, Matti ja Popgee. Kiitos Lauri, Kalle ja Huikka. Kiitos kaikille meitä tukeneille toimittajille, lehdille, radioille ja tv-kanaville. Kiitos miksaajamme Niko Lahtinen, kiitos Joonas Soininen ja kiitos Vesa ja perhe. Kiitos Alpo ja perhe. Kiitos kaikki bändit, joiden kanssa olemme saaneet viettää aikaa ja jotka ovat auttaneet meitä esimerkiksi ottamalla meidät lämppäreikseen. Kiitos erityisesti pmmp, smak ja stella. Kiitos kaikki te, jotka olette ostaneet levyn, käyneet keikalla ja muuten vaan olleet mukana ja digailleet meiningistä ja musiikista. Kiitos perheet ja ystävät. Mitäs tässä enempiä listaamaan, eiköhän me tehdä ensi vuodesta vieläkin paljon parempi! Niin kuin sanonta kuuluu: Matka on vasta alussa!:) Samuli&calfit

1.1.2007 13:59
Hyvää uutta vuotta kaikille! Tampereen keikka oli mahtava, ajeltiin uuden keikkakuskimme Joonaksen kyyditseminä 30. päivän iltapäivällä Tampereelle ja katseltiin matkan aikana mahtavaa Robbie Williamsin "What We Did Last Summer"-dvd:tä, sekä luonnollisesti kuuntelimme Taiskaa. Temmi-auto ei ollut käytössämme, vaan lähdimme matkaan pienemmällä keikkadösällä, joka sai nimekseen Impi. Tampereella kaikki sujui jouheasti, henkilökunta ja muut artistit olivat äärimmäisen mukavia ja meno oli mitä mainioin. Soundcheckin jälkeen käytiin vielä hotellilla katsomassa jakso mainiota Young Onesia, eikä olo olisi voinut olla parempi kävellessämme (hotelli oli ihan yo-talon kupeessa) Katjan ja miksaajamme Nikon kanssa takaisin pääkallopaikalle muiden jo siellä odottaessa. Pienet informaatiokatkokset olivat taas osuneet matkalle, mutta kaikki meni kuin menikin nappiin ja nousimme lavalle tasan kello 23. Soitettiin seuraava setti: tee niin kuin teet, kuningas, en opi mitään, laskuvarjot, sä et tunne mua, taaksepäin/yksin sun, tyhmät suuttuu, laumaeläimet, vielä kerran, elämää suurempi. Keikan jälkeen roudattiin nopeasti kamat, katsottiin osa You&Me:n keikasta, josta jäi päällimmäisenä mieleen Askon välispiikki vampyyreista ja pastasta ja tottakai katsottiin sitten vielä Tuomari Nurmio ja Sister Flo, jotka molemmat olivat todella hyviä. Tuomari näytti vielä Sielun Veljien tulevaa Tuomari Nurmio-levyä, jota odotan ehkäpä alkuvuoden levyistä kaikista eniten. Hotellilla vietettiin vielä hetken aikaa jatkoja, mutta tuleva uusi vuosi verotti sen verran tunnelmaa, että allekirjoittanut älysi jo kello 05:20 lähteä omaan hotellihuoneeseen. Aamulla ei sitten muuta, kuin kamat autoon ja Subwayn kautta baanalle. Kiitos tampere, meininki oli mahtava! Parin viikon päästä nähdään taas!:) Samuli

29.12.2006 11:11
Kiitokset Rocksiin ja happoradioille. Olipahan erilainen ja ihan kauhian leppoisa ilta. Soitettiin akustinen setti, jonka mä aloitin kitaran kanssa, ensiesittämällä Lapsuus loppui-biisin. Muut tuli siitä sitten mukaan keikalle ja soitettiin seuraavat biisit: Sä et tunne mua, en opi mitään, tyhmät suuttuu, aimon virsi ja tee niin kuin teet. Seuraavaksi huomenna Tampere, siihen asti adios!:) Samuli

26.12.2006 19:49
Käytiin tässä joulun vieton ohessa tänään vähän treenaamassa akustista settiä ja täytyy sanoa, että aivan kingiä kamaa on luvassa, tosi erilainen ilta meidän mittapuulla, rauhallista ja kantrahtavaa (onko se sana?) matskua on siis luvassa on the rocksissa. Tein demon uudesta biisistä "lapsuus loppui" ja muut bändin heebot tuntuivat olevan hyvinkin innoissaan biisistä. Katsotaan, mitä rocksin keikka tuo tullessaan. Palataan torstaina, Samuli.

23.12.2006 12:47
hyvää joulua kaikille! palataan asiaan ensi viikolla hyvin syöneinä, levänneinä ja kaikin puolin joulurauhaisina!:) samuli&calfit

19.12.2006 10:52
Pakko hehkuttaa vielä uusia biisejä! Työnimi "Jos vielä muistat mua" (entisiltä työnimiltään ainakin Jos otat kiinni ja Talviaamuna) saatiin eilen toimimaan niin hyvin, että oon ollut ihan täpinöissäni koko eilisillan ja tän aamun. Toivottavasti jossain vaiheessa kevään aikana vielä otetaan se mukaan keikkasettiin. Sen lisäksi uusia biisejä tuntuu pitkästä aikaa tulevan tasaiseen tahtiin. Eilen kuuntelin demoja ja ainakin työnimet "Kaijakoo", "Paperinuket/mitä tapahtui maailmalle" ja "Tähkäpäät" on tarkoitus ottaa lähempään tutkiskeluun treenikämpällä lähiaikoina. I´m so excited and I just can´t hide it! Samuli

16.12.2006 10:52
Hellou pitkästä aikaa! Ollaan käyty tasaisin väliajoin treenikämpällä soittelemassa vanhoja ja uusia biisejä läpi. Hyvät vibat on tulevien keikkojen suhteen, enkä malta odottaa, että 28.12. karavaani taas lähtee kulkuunsa! Uusia biisejä oon demottanut noin kymmenen ja treeniksellä ollaan soitettu niistä jo neljää tai viittä. Hyvä on meininki niidenkin suhteen ja luulen, että ainakin osaa niistä kuullaan tulevilla keikoillakin. Kahtahan ollaan jo soitettu syksynkin keikoilla...Eipä tässä tähän hätään muuta, päivitellään ensi viikolla!:) Samuli

2.12.2006 12:15
Kiitos red onion ja Smak! Mennessämme eilen redariin, oli eräänlaiset informaatiokatkokset tekemässä illan keikasta painajaisen, onneksi kuitenkin Smakin tekniikka ja meidän oma miksaajamme (hyvät naiset ja herrat: NIKO LAHTINEN) hoitivat asian kuntoon. Kiitos heille! Smakin poikien kanssa vaihdettiin nopeasti kuulumiset ja suurimpana huolena tuntui olevan, mihin pääsemme soundcheckien jälkeen katsomaan Big brotherin finaalin. Muutaman puhelun jälkeen löysimme kuin löysimmekin paikan, johon molemmat bändit pääsivät rauhassa katsomaan ohjelman. Kiitos paljon Reetalle! BB:n jälkeen mentiin takaisin pääkallopaikalle ja tasan yhdeltätoista aloitettiin keikka. Soitettiin seuraavat biisit: Tee niin kuin teet, tyhmät suuttuu, laskuvarjot, taaksepäin/yksin sun, sä et tunne mua, en opi mitään, laumaeläimet, elämää suurempi. Keikan jälkeen virvokkeita naamariin ja smakia katsomaan. Smak oli myös jälleen kerran mahtava! Kiitos kaikki. Päivitellään päiväkirjaa lähiaikoina! Samuli

12.11.2006 18:49
Kiitos kotikylämme Korso ja ravintola Brode! Brodessa oli porukkaa erittäin paljon ja oli aivan mahtavaa nousta puolilta öin lavalle ja aloittaa setti, kun vielä mestoille oli itsensä löytänyt moni tuttu ja tuntematon hahmo ja vaikka joitain pieniä teknisiä murheita keikan aikana olikin, homma oli hetkittäin aivan mahtavissa sfääreissä!:) soitettiin seuraava setti: ilman sua en ole mitään, tyhmät suuttuu, kuningas, laskuvarjot, sä et tunne mua, en opi mitään, taaksepäin/yksin sun, laumaeläimet, vielä kerran, tee niin kuin teet ja encorena Lapinlahden lintujen Aimon Virsi ja Elämää suurempi. Hengattiin loppuilta brodessa jutellen tutuille ja tuntemattomille ja siitä lähdettiin vielä jatkoja viettämään. Nyt ollaan hetki poissa lavoilta. Jotain uutisia luvassa lähiaikoina!

10.11.2006 10:46
Huomenna soitetaan kotiseutukeikka Korsossa. Hyvä fiilis lähteä soittelemaan ja bänditreenit ovat menneet todella mukavasti. Brodessa soi aikaisintaan kello 23:30, joten siihen mennessä kaikki paikalle! Oltiin pari iltaa sitten katsomassa PMMP:n paluuta keikkalavoille. Bändi soitti seitsemän mainiota biisiä tulevalta albumiltaan, sekä vanhat hitit. Siinä on kyllä sellainen keikkabändi, että oksat pois. Onnekkaita olemme, kun saamme heidän kanssaan lähteä risteilemään helmikuussa. Huomenna siis brode, siihen asti Adios!:) Samuli

3.11.2006 11:25
Kiitos liberte ja Poor Seamus! Oli hauska ilta, soitettiin seuraava setti: Tyhmät suuttuu, kuningas, en opi mitään, laskuvarjot, taaksepäin/yksin sun, sä et tunne mua, laumaeläimet, vielä kerran, elämää suurempi. Ollaan ruvettu pikkuhiljaa tekemään uusia biisejä. Keikoilla on jo soitettu kahta (ilman sua en ole mitään & sä et tunne mua) ja muita työn alla olevia työnimiä ovat Kun puut kuolee, Valvon kesät - nukun talvet, Kaupunki sekä Laivoja ja junia. Päivitellään, sano. Mutta nyt Mano negran dvd koneeseen ja lepäilemään. Illalla radiossa minä ja Antti. Näihin tunnelmiin, Samuli :)

24.10.2006 15:15
Hei pitkästä aikaa ja kiitos viime perjantain vernissan keikasta. Oli kyllä yksi meidän bändin historian parhaista vedoista. Jengiä oli paljon ja meininki katossa. Kim Curly & Soulshakers vetivät myös tosi hyvin ja KC:tä miksanneen Raulin bändi Sunrise Avenue oli vielä edellisenä päivänä pokannut kultalevyt, joten sitäkin kelpasi juhlia ja siitä kovasti onnitella! Soitettiin muistaakseni seuraava setti: Tyhmät suuttuu, kuningas, vielä kerran, laskuvarjot, sä et tunne mua, en opi mitään, taaksepäin/yksin sun, laumaeläimet, tee niin kuin teet ja encorena Ilman sua en ole mitään, Elämää suurempi. Se vernissasta! Tänään oltiin Katjan kanssa Kids top20-ohjelman kuvauksissa. Oli todella hauska aamupäivä. Meidän kanssa ohjelmassa oli Maybeen Suski, jonka kanssa oli mitä hauskinta heilua ja hyöriä Kirkkonummen aamussa. Karkilla hankitun sokerihumalan voimin olimme juuri suunnittelemassa lähtöä paikanpäältä, kun paikalle pamahtivat niin Smakin Kalle ja Henkka, kuin vielä Stellan Maria ja Jannekin. Siinä sitten vaihdettiin yhdet jos toiset kuulumiset ja jaagattiin hetki. Miten mukavia yhteensattumia! Ohjelma tulee ulos lauantaina, muistakaa katsoa ja ensi viikolla sitten kaikki Liberteen, jossa meidän lisäksemme myös mainio Poor Seamus! Tästä tähän, Samuli :)

19.10.2006 11:40
Kovin oli flunssaiset bänditreenit äsken. Soitettiin huomista vernissan keikkaa varten biisejä läpi ja kyllä, aika kova setti on luvassa! aloitettiin treenit järjettömän aikaisin, jo yhdeksältä. Katja lähti jossain vaiheessa tossa jo kouluun, niin me jäätiin poikien kanssa treenaamaan yhtä mun uutta biisiä. Kuulosti ihan järjettömän hyvältä, oon ihan kikseissä! mutta siitä biisistä lisää vasta myöhemmin. Varmaankin keväällä, sano. Tämä poika menee nyt pehkuun sairastamaan Elton Johnin elämäkerran ja Tuomas Toivosen levyn voimin. Huomiseen!:) Samuli

8.10.2006 10:59
Kiitos hyrylä! mä lähin paikan päälle jo aikaisemmin Stairin kyydillä. Antti, Jyri ja Katja tuli sitten paikalle Stairin keikan aikana ja kun ne lopetti soiton, pistettiin kamat lavalle ja soitettiin seuraava setti: tyhmät suuttuu, sä et tunne mua, laskuvarjot, en opi mitään, laumis, elämää suurempi. keikan jälkeen muut lähtivät autolla kohti kotia, mutta mä jäin vielä stairien kanssa saunomaan hulppeaan bäkkäri-saunaan. Siitä sitten suunnistettiin kaikki yhdessä viettämään iltaa. Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin!:) Samuli

7.10.2006 12:02
tsippadai! kohta lähetään hyrylään. meitä ennen soittaa Stair ja tässä juuri päätinkin tehdä pelimiesvedon ja lähen paikan päälle jo aikaisemmin stairin poikain kyydissä. Eipä kummempia, keikkavääntöä kokoajan käynnissä eteenpäin syksylle ja ensi keväälle. Killersin uusi levy on mahtava ja mä oon tehnyt muutaman uuden calf-raakileen treenikämpälle puitavaksi. Huomenna keikkaraporttia...Sää on uhkaava. Rakkautta, Samuli

27.9.2006 10:47
HEEEI! Kiitos dubrovnik ja lämmin levynjulkaisutunnelma! oli aivan mahtava ilta! Popgee oli hoitanut meille minibussin, jotta saamme itsemme ja kamamme vaivatta dubrovnikiin, joten tottakai ensimmäisenä piti keksiä uudelle bussille nimi. Ehdotukset "Per Gessle" sekä "Butros Butros Gali" hylättiin ja autonnimi2006-kilpailussa ylivoimaisen voiton vei Antti Romun ehdotus Temmi. Ajettiin Temmi dubron eteen parkkiin ja sit hoidettiin perinteiset roudaus/soundcheck. Kasin jälkeen iski pelko, että eihän tänne ketään tuu, mutta kybältä kun soiton piti alkaa, jengiä olikin aivan kauhiasti. Soitettiin seuraava setti: tee niin kuin teet, kuningas, en opi mitään, laskuvarjot, sä et tunne mua, yksin sun, tyhmät suuttuu, laumaeläimet, vielä kerran ja encorena Elämää suurempi. Keikka meni putkeen ja uusi biisi tuntui lentävän jo omilla siivillään. Kovasti tuntuivat ihmiset siitäkin pitävän. Keikan jälkeen oli mukava turista ihmisten kanssa niitä näitä ja nauttia vain bileistä. Oli mahtava ilta, kiitos kaikki!:) Samuli

24.9.2006 22:18
kiitos myllypuro! setti oli: sä et tunne mua, tee niin kuin teet, tyhmät suuttuu, laumaeläimet, laskuvarjot, elämää suurempi. Oli hauskaa päästä ekaa kertaa soittamaan uutta biisiä livenä, aloittaa sillä ja vieläpä kuulla, että se oikeasti toimii! njoo njoo, ylihuomenna dubrovnik! Samuli

21.9.2006 11:16
Levy ilmestyi vihdoin eilen! Oli kyllä siistiä mennä kauppaan ja nähdä oma levy hyllyssä kaikkien "isojen nimien" keskellä. Toivottavasti nyt edes joku kävisi levyn ostamassa... Illalla lähettiin syömään koko bändin ja lähipiirin kanssa. Oli hienoa nostaa maljaa "lapselle" ja nähdä koko poppoo niin onnellisina! Loppuillasta istuttiin vielä Katjalla ja katottiin mm. meidän Ääni&Vimma-keikka kolmen vuoden takaa, sekä spekuloitiin Calfin historiaa ja tulevaisuutta. Nyt pitää kuitenkin mennä valmistautumaan Musiikki-tv:n haastatteluun, alkaa jo olemaan hoppu. Lauantaina sit myllypuro, evribadi! Samuli

19.9.2006 10:46
Rakas päiväkirja, anteeksi etteme ole kirjoittaneet vähään aikaan, on vain ollut niin kovin kiire! Huomenna ilmestyy levy, sen verran jännittää, että ainakin viime yönä jäi unet vähiin. Käykäähän sitten kaikki ostamassa se, on nimittäin hyvä levy. Ainakin yhä edelleen ollaan itse todella tyytyväisiä! Tältäkö se sitten tuntuu, kun oma lapsi lähetetään maailmalle? Huomenna sitten...Eilen käytiin yhen toisen suomalaisen bändin laulusolistin kanssa höpisemässä ensi kuun demiin aatteitamme. Oli kyllä todella mukavaa ja sydämellistä jutustelua. Nojoo, Huomenna sitten, babyt! Pitää ehkä yrittää vielä vähän nukkua! Samuli

9.9.2006 10:15
JIIHAA! käytiin eilen demottamassa "Sä et tunne mua" minidiscille ja mietittiin, josko sen ottaisi jo tuleville keikoille settiin, sen verran mukavasti se kulki. Ensi viikolla alkaa näkyä omaa naamaa lehdissä, se on jännittävää. mäkin olen lukenut esim. soundia ja rumbaa jostain 8-vuotiaasta asti ja ihaillut niiden palstoilla olleita bändejä. Nyt siellä on oma naama, kuumottavaako? ehkä vähän. tosi siistiä kyllä! eipä muuta päivitettävää, myllypurossa jatkuu calf-keikat 23.9., sitä ennen voi kuitenkin jo nähdä mut ja jyrin keikalla tavastialla ens maanantaina Paska elämä aikuiselle-pahantekeväisyyskonsertissa. Soitetaan dream teamerin kanssa siellä joku n. puolen tunnin setti uutta, vanhaa, paskaa ja ennen kaikkea lainattua! ja katjaa voi nähdä ens keskiviikkona wrecking queensin kanssa gloriassa! mutta nyt, haip. Samuli

5.9.2006 15:19
Holla ihmiset pitkästä aikaa! Ollaan viime päivät tehty mukavasti haastatteluita ja jännitetty tulevaa levynjulkaisua. Calf-maassa kaikki hyvin ja meininki zast faiiin! käytiin eilen treeniksellä treenaamassa yhtä uutta biisiä, se on työnimeltään Sä et tunne mua. Toivottavasti saataisiin se soittokuntoon jo tuleville keikoille, vaikkakin se kuulosti mun mielestä jo eilen ihan valmiilta ja se on mun korvissa yks parhaita Calf-biisejä ikinä! Eipä muuta, keikkakalenteri ja mediakalenteri päivittyy tasaisesti ja keskustelupalstakin on vihdoin avattu. Ch-ch-check it out! Samuli

26.8.2006 11:25
Heijaa! Kiitos oranssi, Wreck ja roihu. Käytiin hakemassa kamat (ja meitä eilen loistavasti miksannut Niko, MOI NIKO!) Antin kanssa virgin oilista viiden maissa ja suhattiin Oranssille. Oli hauskaa nähdä wreckejä pitkästä aikaa ja heidän kanssaan aikamme jaagattuamme paikalle saapui Roihu backlineineen. Teemu "malvanteemu" Malva Pouta-yhtyeestä oli myös paikalla ja Teemu keksi illan kuumimman puheenaiheen: Jos ihmisellä olisi häntä, niin minkälainen häntä kelläkin olisi. Teemulla olisi tuuhea ja semipitkä, Katjalla ois ruilo possunhäntä, josta vetäessä kuuluu "skriik", Antilla olisi töpöhäntä ja mulla sellanen marsilaisen tikku, jonka päässä on pallo. Myöhemmin yöllä suunniteltiin tosin myös Teemun ja Jyrin kanssa teleporttia, se on jo ihan hyvässä vaiheessa! Nojoo, keikka oli hyvä, soitettiin seuraava setti: ilman sua en ole mitään, tee niin kuin teet, kuningas, vielä kerran, tyhmät suuttuu, en opi mitään, laumaeläimet, yksin sun + encorena elämää suurempi. Jengiä oli kivasti, kiitos teille kaikille! Kiitos myös kaikille muille elokuun keikoilla käyneille tyypeille! Nyt lyhyt keikkapaussi ja akkujen lataus. Palataan asiaan syyskuun alussa! Samuli

25.8.2006 10:58
Vau! Eilen oli ihan mahtava ilta, kiitos PMMP ja virgin oil-ravintola. Tultiin paikalle pmmp:n kanssa samoihin aikoihin, ne rupesi siinä tsekkaamaan ja paettiin Katjan kanssa Chapliniin bisselle. Tultiin takaisin, tehtiin soundcheck ja sit alkoi aivan uskomattoman kuumottava keikan odotus. Bäkkärille tuli nimittäin tieto, että ilta on loppuunmyyty. Siitä käytiin sit taiteiden yössä katsomassa Vanhalla Kosmista perhettä ja siinä vieressä Laika & The cosmonautsia. ysin jälkeen palattiin pääkallopaikalle ja siinä klo 22:45 noustiin lavalle. Jengiä oli mielettömästi ja tunnelma korkealla. mm. Mokomaa miksaava Hölttä teki mahtavan saliäänen (ja soitatti mulle bäkkärillä ehkä vuoden kovinta debyyttiä, Monsterizeria) ja pmmp:n tekniikan pojat hoitivat meidän valon ja monitorit, iso kiitos heille kaikille. Settilista oli seuraava: Tee niin kuin teet, kuningas, yksin sun, tyhmät suuttuu, en opi mitään, laumaeläimet, vielä kerran ja elämää suurempi + encorena vielä Ilman Sua En Ole Mitään. Oli ihan mahtava meno, pmmp soitti tykin keikan ja siitä olikin mukava jatkaa vielä Stadin yöhön. Publicissa oli vielä mukavat jatkot, kiitos vaan kaikki paikalla olleet! Nyt lataamaan akkuja, illalla oranssi! Samuli

24.8.2006 09:31
Helo! Vietettiin toissailta treenikämpällä, soitettiin vähän settilistan biisejä läpi ja jammattiin. Tehtiin uusi biisi, sen työnimi on "Kun kiipeiltiin puissa" ja se kertoo lapsuuden kesistä ja on jotenkin aika sympaattinen stadionrokki! Eipä kummempia, tänään virgin oil, huomenna oranssi! Samuli

19.8.2006 12:24
kiitos vuosaari ja leppoisat kyläfestivaalit! saavuttiin paikalle 45 min ennen keikkaa, eli n. 20 minuuttia ennen roudauksen alkua. kiirehän siinä tuli, mutta kunnialla selvittiin ja setti alkoi ajallaan klo. 20:15. soitettiin samat biisit, kuin vernissassa paria päivää aikaisemmin. Muita bändejä ei pahemmin katseltu, mitä nyt meidän jälkeen soitteli joku heavy-musiikin lipunkantaja ja meitä ennen taas instrumentaalista funk/punk/dub/rock/soul/whateva-osastoa edustanut pumppu. Oli hauskaa ja keikka oli hyvä, seuraavaksi soitetaan virgin oilissa pmmp:n kanssa ensi viikon torstaina! samuli

17.8.2006 10:01
Danke schön Vernissa ja privabileet! paikalla oli väkeä sekä Saksasta, että Suomesta ja ilta oli kaikin puolin omituinen ja erikoinen, mutta hauskaa oli. Ystävämme dead poets society (joka sai illalla myös nimet dead boys society ja dead poets of the fall society) oli mukana ja heidän kanssaanhan on aina mitä mukavinta viettää aikaa. Myös muita ystäviä ja tuttuja oli paikalla, joka oli hyvinkin mukavaa! otettiin autoon mukaan pöytälätkä, jota väännettiin turnauksen muodossa vernissan bäkkärillä. Jyri laati sekavan turnauskaavion, jonka nimilista ei vaadi selittelyä; Ainakin pelaajat Husu, Samppio, Jypi, Pöhis, Juhis, K, Alf, Isontalon Antti, Sama ja Välkky ottivat osaa koitokseen, jonka voittajaa ei (luonnollisesti!) varmasti kukaan tiedä. Itse ainakin voitin yhden, pelasin yhden tasan ja hävisin vankan 3-1 johdon jälkeen dead poetsin Villelle 3-4. Kyllä, se söi miestä...No joo, illan biisilista oli: Tee niin kuin teet, kuningas, en opi mitään, tyhmät suuttuu, yksin sun, laumaeläimet, vielä kerran, elämää suurempi. Ilta oli kaikin puolin mahtava ja huomenna jatkuu keikkailu Rastilan keikan merkeissä. Siihen asti, moromoro! Samppio

9.8.2006 20:18
Vihdoin saatiin kikkailujen jälkeen 3000 valokuvaa Calfista meikäläiselle kotiin, joiden taakse olisi tarkoitus kirjoittaa tussilla mainos Laskuvarjoista. Aloitettiin urakkaa jo hieman ja päädyimme siihen tulokseen, että tekemistä on! Kolmen tunnin uurastuksen jälkeen kuvia oli valmiina 300 kappaletta. Ei muuta kuin takaisin töihin.
-Jyri

6.8.2006 10:23
Kiitos Steissin pub! Meininki oli mahtava ja jengiä aivan pipona! soitettiin seuraava setti: en opi mitään, tee niin kuin teet, kuningas, ilman sua en ole mitään, tyhmät suuttuu, yksin sun, laumaeläimet, vielä kerran, aimon virsi, elämää suurempi. Kiitos kaikki mukanalaulajat, digarit sekä muut paikalla olleet, olo on todella hyvä! kohta vielä vähän ankkarockiin ison mualiman bändejä kahtomahan! samuli

28.7.2006 09:49
Yelo! Pitkästä aikaa jotain kirjoitettavaa tänne. Saatiin eilen omat versiot meidän levystä. On ihan mahtavaa plärätä oman levynsä kansilehteä ja ihailla upeita kansigrafiikoita. Levyhän on tietysti aivan mahtavaa kamaa, enkä malta odottaa, että 30.8. te kaikki siellä saatte sen omaksenne! Ollaan myös suunniteltu vähän levynjulkkareita, niistä on tulossa ihan mahtavat, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Niin JA oltiin eilen Dream Teamer-orkesterin kanssa Heinolan paskan musiikin illassa ja voitettiin siellä ollut "Vuoden paskin bändi"-kilpailu, eli esiinnytään 12.9. Tavastialla! Oli ihan mahtava ilta...Samuli :)

12.7.2006 12:55
Hyvää päivää! Popgee-diili on nyt julkinen ja olo on mitä mainioin. Viikonloppu tuli vietettyä ruisrockissa, missä oli paljon hyviä bändejä ja hirvittävästi tuttuja. Juurikin popgeen väen seurassa vietetty lauantai-ilta oli aivan mahtava ja sunnuntaina Kurjen Lasse antoi ison kasan uusia promokuvia, jotka olivat (luonnollisesti)aivan mahtavia! Laskuvarjot-levyn kannet ovat aivan mielettömän hienot, näin juuri äsken valmiit versiot. En malta odottaa, että ne ovat kaikkien nähtävillä ja levy kaupoissa! Mitäpä muuta? Musen uusi levy on aivan mieletön, suosittelen kaikille! Tässäpä nämä tällä kertaa. Samuli

7.7.2006 12:15
Hola! Liberten keikka kummittelee vieläkin mitä mainioimpana muistona takaraivossa, oli kyllä niin hyvä meininki, että oksat pois. Tänään on lähtö ruisrockiin, johon lähdetään incredible nothingin keikkadösällä tossa kolmen aikaan ja mukaan lähtee iso läjä tuttuja, joten meininki on aivan taatusti mahtava koko viikonlopun! Ollaan tässä neuvoteltu keikkamyynnistä erään kotimaisen keikkamyyntiyhtiön kanssa ja se homma lienee julkista tietoa tänään iltapäivällä...Mä olin eilen suosikin haastattelussa puhumassa Myspace.comin hyödyistä ja haitoista, oli oikein hauska tuokio! Muistakaa lapsoset ja lapsenmieliset myös Second Hand Hasselhoffsin perinteinen kesäkeikka rintarockissa 29.7.! Näihin tunnelmiin, Samuli

2.7.2006 14:20
Kiitokset liberten suuntaan, olipahan mahtava keikka! Roudattiin kamat siinä samalla kun englanti ja portugali selvitteli paremmuuttaan futiksessa. ehdittiin soundcheckin jälkeen (ja sen aikana) katsomaan peliä, jonka jälkeen lähdettiin odottelemaan keikan alkua Souleadin Jarkolle, jolla oli synttärigrillaukset käynnissä himassaan. Jarkolle palattiin myös Liberten mentyä kiinni ja jatkot olivat mitä mukavimmat, kiitos kaikki! Palattiin liberteen Telluksen lopetellessa. Katottiin Silhuetin keikkaa, jonka jälkeen nopeasti kamat lavalle ja keikka käyntiin. Soitettiin seuraavat biisit: Ilman sua en ole mitään, tee niin kuin teet, kuningas, en opi mitään, tyhmät suuttuu, yksin sun, odotat mua nyt, laumaeläimet, vielä kerran, elämää suurempi. Itselläni oli ainakin keikalla suorastaan euforinen olotila, kaikki tuntui menevän putkeen ja yleisö oli mahtavasti mukana! kiitos vaan kaikille, seuraavaksi keikkaillaankin vasta ankkarock-jatkoklubilla elokuun viides päivä. Samuli

29.6.2006 12:29
Poistin äsken vahingossa osan noista uutisista tosta etusivulta. Uuden rumba-lehden "nousussa"-palstalla on tosiaan meistä pieni juttu, vähän vanhemmassa rumbassa oli sinkun arvostelu, samoin kuin osoitteessa www.findance.com. Aapeli.com on meidän kanssa yhteistyössä ja siellä voi tsiigata ton videon ilmaiseksi, osoite on NYT (jälleen) tossa etusivulla. Lämpätään mahtavaa pmmp:tä taiteiden yössä 24.8., mikä on ihan mahtava homma! Mitäköhän vielä? Ei kai ihmeempiä, vajaa kaksi kuukautta ja levy on ulkona. Kansien ekat vedoksetkin muuten näin, ne on todella hienot! Lauantaina vuorossa Liberte, muina bändeinä siellä Tellus ja Silhuetti. Tulukee paikalle kaikki. Liput maksaa 5e ja ikäraja on 18. Showtime ekalla bändillä varmaan joskus kybän pintaan, eli Englanti-Portugalin ehtii tsiigaamaan kokonaan! Samuli

21.6.2006 12:28
Oon tässä pari viimeistä päivää koonnut kiitoslistaa levylle, käynyt muutamissa neuvotteluissa ja infonnut jatkuvasti muuta bändiä tapahtumista. Jyri on demonnut levynkansia, editoinut promokuvia sekä ollut viimeisiä viikkoja intissä ja Antti ja Katja ovat olleet töissä kuin pienet eläimet. Nyt siirrymme ansaittuun juhannuksen viettoon, hetkeksi lomailemaan ja palaamme Calf-asioihin taas ensi viikolla. Hyvät jussit kaikille!:) -samuli-

18.6.2006 00:06
...ja edellisessä viestissä unohdin kiittää mainiota tekniikan porukkaamme tavastian keikalla (sori pojat!)! Eli kiitos teknikkomme Vesa, monitorimiksaaja Mipe ja miksaajamme Huikka! Tästä jatketaan! Samuli & calfit

16.6.2006 15:12
Kiitos Tavastia ja Stellan porukka! Meininki oli aivan uskomaton ja keikka mitä parhain! Jengiä oli paikalla mukavasti ja omat äidit ja isit katsomassa. Vedettiin seuraavat biisit: Tee Niin kuin Teet, Kuningas, en opi mitään, tyhmät suuttuu, yksin sun, laumaeläimet, vielä kerran, Elämää Suurempi. Keikan jälkeen tsiigailtiin Stellaa, läiskittiin toisiamme selkiin, käytiin katsomassa mahtavaa WASP-tribuuttibändiä semifinalissa ja juotiin virvoitusjuomia. Lähdettiin sitten siitä vielä jatkamaan ja jatkoilta kotiin ajaessamme autosta loppui bensa. Siinä sitten työnnettiin pakettiautoa auringonnousussa kohti läheistä huolto-asemaa. So Not, meininki oli hieno koko illan, kiitos kaikille kavereille ja tutuille ja Spread The Love ja tietysti Onnea myös Jipulle, joka sai levynsä valmiiksi, törmättiin näetsen häneen ja Kallosen Askoonkin keikan jälkeen. Samuli

11.6.2006 13:34
Holla! Oltiin eilen promokuvailemassa Lasse Kurjen kanssa ympäri Linnanmäkeä ja kuvista tuli ihan mahtavia. En malta odottaa, että ne ovat kaikkien nähtävillä! Kiitos vaan Lasselle, jonka visio oli todella rautainen! Ensi torstaina soitetaan sitten Tavastialla. Lapsuuden unelma, joka on vihdoin käymässä toteen. Lämmitellään Stellaa ja soitetaan ainakin tämän hetkisen tiedon mukaan puolisen tuntia, n. klo 22:30. Kirjoitellaan lisää taas lähipäivinä kun uusia juttuja tulee kerrottavaksi! Samuli

5.6.2006 17:00
Kiitos kaikille Vernissalla! Saavuttiin paikalle kukin omia kyytejään, minä ensimmäisenä, siinä vähän kuuden jälkeen. Muut tuli sitten vähän perässä, Antti oikeastaan heti mun jälkeen. Ehdin siinä katsella hieman Eloveenan keikkaa ja jutella järjestävän tahon jäsenien Katja Valppaan ja Tommi Ouvisen kanssa. Pääskysaaren Jenni juonsi illan ja hänhän on mitä mukavin tyyppi. Meitä ennen soitti So Called Plan, jota myös siinä vähän sivusilmällä katseltiin. Me soitettiin vähän kahdeksan jälkeen, olisiko ollut noin puoli yhdeksältä. Soitettiin hyvä keikka ja jengi oli mukavasti mukana, olisikohan settilista ollut Tnt, kuningas, en opi mitään, tyhmät suuttuu, vielä kerran, laumaeläimet, yksin sun, elämää suurempi. Keikan jälkeen pakattiin kamat, osa lähti kohti sovittuja illanistujaisia, Katja lähti wrecking queensin keikalle lunaan ja osa porukkaa, minä mukaanlukien, jäi nauttimaan bäkkärin antimista ja katsomaan mahtavan Mariskan keikkaa, joka oli tosi hyvä! Kiitos Vesalle ja Alpolle, jotka olivat mukavasti apuna roudauspuolessa ja Vesa myös toimi teknikkona, kun niitä teknisiä vikoja luonnollisesti taas kerran oli. Kaikinpuolin onnistunut ilta ja hauskaa oli. Päivitellään taas lähiaikoina! Samuli

1.6.2006 17:06
Hoi kaikki! Niin sitä pyörähdettiin kesäkuun puolelle viime yönä. Oltiin Jyrin kanssa Von Hertzen Brothersin keikalla, joka oli aivan törkeän hyvä! Ylihuomenna ollaan Vernissassa, jossa soitetaan ulkolavalla (!) klo 20... Siellä on kaksi lavaa, joilla tapahtuu jatkuvasti ja vuoronperään. Sinne ei ole edes ikärajaa ja sisäänpääsykin on ilmainen. Bänditkin ovat rautaisia: Meidän lisäksemme esiintyvät Ivy Dislikes, Mariska, Neimless, Private Line, Eloveena, Incredible Nothing ja So Called Plan. Muutamasta muustakin keikasta on ollut puhetta. Toivotaan, että ne toteutuisivat, nottei tulisi aivan keikaton kesä. Jep jep, päivitellään lisää taas vernissan jälkeen. Samuli

16.5.2006 12:18
Heipä hei kaikille! Näin eilen ensimmäisen raakaeditin meidän videosta ja se näyttää ihan mahtavalta! En malta odottaa, että se on kaikkien nähtävillä. Päätin myös hyödyntää nykyaikaa ja latasin videon mun iPodiin, joka (KYLLÄ!) toistaa myös videota. Mutta ans´ olla, kun siinä videossa pitäisi myös kuulua ääni! Jos joku osaa neuvoa, miten myös äänen saa mukaan, lähetä mulle vaikka mailia! Kiitos teille kaikille, jotka olette jaksaneet toivoa ylex:ltä Laumaeläimiä, jokusen kerran se on siellä tainnut soidakin! Jatkakaa hyvää työtänne, että saadaan täytettyä radioaallot hyvällä musiikilla! Eilen oli tarjolla hyvää musiikkia, kun kanadalainen Malajube esiintyi kuudennella linjalla. Keikka oli aivan mahtava, samoin kuin levy, jonka bändistä innostuneena ostin. Jäbät olivat myös aivan mahtavia tyyppejä ja innoissaan Suomesta, joka on kuulemma vähän kuin Quebec, joskin kylmempi ja keväisempi. Siellä talvi kestää kuulemma kahdeksan kuukautta, voi parkoja! Näihin tunnelmiin, päivitellään kun päiviteltävää tulee! Samuli

11.5.2006 14:22
Videon kuvaukset takanapäin ja tänne lyhyt päivitys viime viikonlopun tapahtumista. Saavutiin koko bändi Tampereelle jo torstai-iltana, vietiin kamat hotellille, soittokamat kuvauspaikalle ja lähdettiin YO-talolle katsomaan mahtavaa Lemonatoria. Perjantai-aamuna alkoikin sitten kuvaukset. Kaksikymmentähenkinen työryhmä ähersi lavasteiden, maskeerauksen, cateringin, kuvauksen ym. ympärillä ja me yritimme pysyä mahdollisimman hyvin pois tieltä ja tehdä omat duunimme mahdollisimman hyvin. Kuvauksista en osaa kertoa paljoakaan, kuvat (jotka tulevat sivuille lähiaikoina) puhukoon puolestaan! Kuvaustiimi oli mahtava, kuten myös Tampere, jonka yössä osan tiimistä kanssa kävimme la-su välisenä yönä. Tehtiin myös nuorisoasiainkeskukselle pitkä ja perusteellinen haastattelu ja kuvaussessio, jonka lisäksi Tampereen aamulehti oli myös paikalla kuvaamassa ja haastattelivat mua, Paavoa ja apulaisohjaaja Hannaa. Kiitos vain kaikille videotiimiläisille ja muille viikonlopun ihmisille, oli unohtumaton reissu, joka sanoi kalja ja toivottavasti nähdään taas heti, kun video on valmis! Ouwiiii, Samuli

3.5.2006 22:01
Halla halla! Huomenna lähdetään Tampereelle kuvaamaan musiikkivideota Elämää Suurempi-biisiin. Videon ohjaa Paavo Järvilehto, joka on viime aikoina ohjannut mm. Stellan uuden videon ja kyllä, hän on sukua tuottajallemme L.J.Lehdolle! Me otetaan videokamera mukaan ja ainakin pyritään kuvailemaan to-su tapahtumat meidän näkökulmasta jonkinlaiseksi dokkariksi ja laitetaan tänne jotain pätkiä. Lisää sieltä varmasti päivittelyä, kunhan aihetta tulee. Haastattelujamme on lähiaikoina tiedossa muutamissakin eri medioissa ja muistakaa rakkaat ystävät toivoa Laumaeläimiä radioihin ja kirjoitella vieraskirjaan ja sen sellaista! Rakkautta maailmaan, Samuli

30.4.2006 11:11
Hyvää vappua, ystävät! Calfin levy on nyt kansiaan vaille valmis. Lauri oli masteroimassa levyn torstaina Chartmakersilla töölössä Svante Forsbackin kanssa. Itse saavuin paikalle (ja Antti vähän mun jälkeen), kun herrat olivat juuri lopettamassa viimeisen biisin masterointia. Mahtavaltahan tuo kuulostaa ja sainpahan heti itselleni oman kuuntelukopion, jota olen jo muutamille tyypeille soittanut. En tiedä, voiko levyn nimeä vielä täällä kertoa, mutta enpä kyllä toisaalta keksi mitään syytä, miksei voisi. Tuleva Calf-levy on nimeltään Laskuvarjot. Sen biisijärjestys on seuraavanlainen:
1. Tee Niin Kuin Teet
2. Tyhmät Suuttuu
3. Kuningas
4. En Opi Mitään
5. Odotat Mua Nyt
6. Laskuvarjot
7. Laumaeläimet
8. Yksin Sun
9. Elämää Suurempi
10. Vielä Kerran

Levyn julkaisupäivä on loppukesän ja alkusyksyn välimaastossa, alustavasti 23.8.! Ensimmäisestä singlestä uutisoidaan myöhemmin näillä sivuilla. Suosittelen myös uuden Rumban lukemista, live-arvosteluissa on mukavaa luettavaa Calfista. Tästä tähän, Samuli.

26.4.2006 21:43
Hui hai! Hirveällä kiireellä matkasimme dokausravintola On The Rocksiin eilen illalla. Itse olin paikalla vasta siinä kybän hujakoilla. Soitettiin lainabasisti Mikan (mm. Soulead ja Dead Poets Society) kanssa, koska bassotaiteilija Vuorinen leikkii edelleen sotaa Kouvolan seudulla ja hyvin soitettiinkin. Illan ohjelma sisälsi seuraavat säveltaideteokset: Laskuvarjot, Tee Niin Kuin Teet, Kuningas, En Opi Mitään, Tyhmät Suuttuu, Yksin Sun, Laumaeläimet, Vielä Kerran, Elämää Suurempi. Keikan jälkeen spekuloitiin vielä tunnin verran tulevan levyn nimeä ja biisijärjestystä ja tänään vain pientä hetkeä ennen neljää saatiin molemmat pitkän puhelinringin päätteeksi päätettyä. Huomenna on luvassa albumin masterointi, sen jälkeen lisää turinointia aiheesta. Kiitos vielä On The Rocksin tiimoilta Jani "papa" Puskala ja Alpo "strochia naamariin" Martikainen! samuli

12.4.2006 21:45
Eilinen Semifinalin keikka oli aivan uskomaton! Iso kiitos Jani, Tommi ja Mari, kaikki paikalla olleet ystävät ja digarit sekä tietysti kaikki Elementsin bändit ja artistit, oli mahtavaa viettää ilta teidän kanssanne! Soitettiin Tee Niin Kuin Teet, Tyhmät Suuttuu, En Opi Mitään, Laumaeläimet ja Elämää Suurempi. Mun mielestä ehkä parhaiten soitettu keikka, mitä meillä on ikinä ollut! Meidän tulevista kuvioista pyritään tiedoittelemaan näillä sivuilla muutaman seuraavan päivän aikana...terveisin Samuli

9.4.2006 23:13
Hej på du alla! Kulunut viikko ollaan vietetty tiiviisti treenaten levyn biisejä keikoille. Ylihuomenna saadaan hieno aloitus kevään keikkailulle, kun noustaan Semifinalin lavalle yhdessä tallikavereiden (Kristiina Wheeler, Nemo, Poor Seamus ja Stella) kanssa. Jokainen bändi vetää viisi biisiä ja me saatiin eilen jopa ilmeisesti päätettyä, mitkä tsibaleet siellä saavat ilmoille kuulua! On The Rocksista eteenpäin kuullaankin sitten ihan kokopitkiä keikkoja. Rocksissa kuullaan myös olosuhteiden pakosta vierailevaa bassotaiteilijaa, mutta siitä lisää myöhemmin. Eipä tässä sen kummempia. Päivitellään, kun päiviteltävää ilmenee! Samuli

1.4.2006 09:03
harasoo! Eilen illalla vietettiin levyn valmistujais-bileitä Helsingin Kumpulassa, Laurin kotona. Kuunneltiin levy läpi, poltettiin voitonsikareita, skoolattiin skumppaa ja läiskittiin toisiamme selkiin. Meininki oli yleisesti aivan mahtava ja levy soundasi Helsingin pimenevässä illassa uskomattoman hyvältä. Kalle teki myös todella päräyttävän biisijärjestyksen levylle, jota minä ainakin komppaan. Jyri on luvannut tehdä eilisestä kuvagallerian jossain vaiheessa. Samoin kuin levynteosta olisi ihan kiva saada kuvia nettiin tämän kevään aikana ja nyt kun kuvista päästiin puhumaan, niin kaikkien viimeaikaisten keikkojen (vuodesta 2005 eteenpäin) valokuvat puuttuvat sivuilta. Tästä tähän, Samuli

26.3.2006 10:20
Paljon on vettä virrannut ankkalammessa sitten viimeisen päivityksen! Lauri "soon to be father" Järvilehto on viimeisen kuukauden ajan miksannut tulevaa Calf-albumia julkaisukuntoon ja lopulliset miksaukset pitäisi olla meidän kuultavissamme ensi viikon perjantaina. Saatiin eilen kaikista biiseistä jonkinlaiset versiot ja kyllähän nuo todella hyviltä kuulostavat. Tällä hetkellä kelaillaan sitten sitä parasta biisijärjestystä, itsekin kääntelen ja vääntelen biisien paikkaa ipodissa ja iloitsen siitä, miten hyvältä albumi jo nyt kuulostaa! Ensimmäinen sinkku ilmestynee ensi kuussa. Siitä, mikä biisi on kyseessä, en vielä sittenkään uskalla sanoa mitään, vaikka näillä sivuillakin on jo aiemmin uutisoitu Laumaeläimistä. Singlebiisin kruunusta kilpailee tällä hetkellä kaksi kappaletta, joiden puolestapuhujat kokoontuivat perjantaina Kemopetrolin levynjulkkareihin vain todetakseen, että sinkku lienee silti viisaampaa päättää selvin päin ja päiväsaikaan! Keikkakalenterissakin on nyt muutama veto keväälle, samettiklubi poikkeaa muista siinä, että siellä hissutellaan akustisesti. Toinenkin akustinen veto on luultavasti kalenteriin tulossa. Muuten vedetään täysillä sähköillä, perse edellä puuhun ja ihanasti. Lavoille onkin jo ollut ikävä. Täältä tähän, Samuli.

22.2.2006 10:33
Hola boleros! Eilen äänitettiin Telakalla jälleen kerran lauluja, joita mun sitkeä talviflunssa yritti parhaansa mukaan häiritä. Saatiin kuin saatiinkin nauhalle kaikki mitä haluttiin. Tuplattiin Kuninkaan laulut, lauloin Odotat Mua Nyt-biisin bridget ja kertosäkeet ja lopuksi vielä tehtiin uudet laulut Laskuvarjoihin. Marko Kemopetrolista kävi myös studiolla soittamassa e-bow:n kappaleeseen En Opi Mitään. Kiitos Markolle! Lopuksi meillä jäi vielä aikaa ja äänitettiin Huikan ja Laurin kanssa yhdellä mikillä viiden biisin improvisoitu punk-levy, johon äänitettiin päälle vielä yleisön meteli ja samplattiin stadion-yleisö Mestarien levyltä. Mutta Calfin levy, siitä on tulossa todella hyvä! Illalla kävin katsomassa ystäviemme Sunrise Avenuen keikan Semifinalissa. Calf-nauhoitukset jatkuvat vielä lauantaina, miksaukset alkoivat jo tänään! Samuli

19.2.2006 11:46
Eilispäivä meni jälleen Vuosaaren telakalla, jossa paikalla olivat allekirjoittanut, Kalle, Lauri sekä Huikka. Nauhoitimme laulut biiseihin Laskuvarjot ja Vielä Kerran. Lisäksi tuplailimme Laumaeläimien lauluraitaa ja kuuntelimme lähiaikoina ilmestyvältä, uudelta Kemopetrol-albumilta ääripysäyttävän uuden biisin. Seuraavat Calf-laulusessiot ovat ylihuomenna tiistaina, jolloin on pieni mahdollisuus saada vihoviimeiset lead-lauluraidat nauhalle. Tästä tähän, Samuli

17.2.2006 18:14
Eilen soitettiin semifinalissa mitä mukavin keikka, joka sisälsi seuraavat säveltaideteokset: Tee niin kuin teet, kuningas, en opi mitään, tyhmät suuttuu, odotat mua nyt, laumaeläimet, yksin sun, laskuvarjot, vielä kerran, elämää suurempi. Keikkaa ennen päätettiin lyödä viisaat päämme yhteen ja keksiä tulevalle levyllemme nimi. Päätimme kirjoittaa jokaisen, tai ainakin lähes jokaisen vaihtoehdon ylös ja listasta tuli seuraavan näköinen: osallistu ja voita. Tilaa nyt!. perinteisin ja tavallaan yksinkertaisin vaihtoehto. sana. ensimmäiset sanat. muutama sana. lause. lauseita. kilpailun kautta kuuluisuuteen. omaa ja lainattua. pommi perseestä!. pilihirmut. mummon vanhat kaappihomot. levyraati. elämää suurempi. laskuvarjot. laumaeläimet. vastaus hankalimpiin ongelmiin. alkusanat. ahtisaari ja lautaset. taskubilistä. sana koi. seksisuhde kiho, oi ihanaa. tuusula...Tilannehan on luonnollisesti se, että suurin osa ehdoituksista on tajunnanvirtaa suoraan perseestä, mutta osassa listan nimissä on jopa ideaa! Katsotaan, sanoi lääkäri. Huomenna taas lauluäänityksiä! ciao, Samuli.

15.2.2006 22:41
Tänään oltiin Laurin luona äänittämässä selloa Laskuvarjot-biisin c-osaan. En ollut vähään aikaa soittanut selloa, joskin eilen illalla vähän kotona kertailin miten homma toimii, mutta yllättävän kivuttomasti homma saatiin puoliksi improvisoiden purkkiin. Tämän jälkeen äänitettiin vielä muutamat lauluraidat, eli Odotat Mua Nyt-biisin säkeistöt, Laskuvarjojen säkeistöt ja Laumaeläinten lopun stemmat. Huomenna paikalle ovat tsuibaamassa Jyri, Katja ja Antti, jotka äänittävät myös taustakuorot sekä Antin kellopelin Elämää Suurempaan. Tästä tähän, huomenna Semifinal, siitä lisää perjantaina! Samuli

8.2.2006 16:24
Eilen ja tänään oltiin jälleen studiolla. Äänitettiin vihoviimeiset kitararaidat levylle ja laulettiin lauluja sisään. Laumaeläimien lauluraita on nyt lopullinen ja kuulostaa oikein hyvältä. Biisiä käydään miksaamaan reilun viikon päästä radiokuntoon. Antti kävi studiolla ja onneksi sanoi parin fraseerauksen häiritsevän häntä, joten äänitettiin muutama kohta vielä uusiksi. Tee Niin Kuin Teet saatiin myös nauhalle ja tuottaja L.J.Lehto tuntui olevan kovinkin innostuneissa fiiliksissä biisistä. Hyvältähän se soundasi sekin. Nyt pidämme loppuviikon taukoa äänityksistä ja jatkamme ensi viikolla sellon, kellopelin sekä taustalaulusessioiden voimin. Täältä tähän jälleen, Samuli.

6.2.2006 23:58
Nyt on vihdoin jotain sellaista kerrottavaa, jonka kertomista on jo pitkään odottanut tapahtuvaksi, eli tulevan levymme ensimmäinen promosingle on nimeltään Laumaeläimet ja se lähtee radioaalloille ilmeisesti Maaliskuun alussa. Lisää näistä asioista ihan virallisesti sivujemme Uutis-osiossa lähiaikoina! -Calfit-

6.2.2006 11:55
Taas on päiviä kulunut ja levyä muutama prosentti lisää valmistunut! Kitarat on äänitetty nyt kaikkiin muihin biiseihin, paitsi Yksin Sun-teokseen. Kim Curly lainasi mainiota Martin-akustistaan jota soitettiin viime viikolla Tee Niin Kuin Teet- ja En Opi Mitään-kappaleisiin. Lauluja laulettiin myös männä viikolla samaiseen En Opi Mitään-veisuun, josta on tulossa erittäin hieno styge. Kyllä tämä tästä valmistuu, ensimmäisestä singlestäkin pidettiin palaveri ja homma alkaa olla kahden kauppaa, niistä lisää varmaankin tänään. Kansista jaagattiin vapaamuotoisesti lauantai-iltana ja kyllä meillä Jyrin kanssa on ihan hyviä ideoita, kuten Katjalla ja Antillakin. Valokuvaajakin on valittu, joten tässä jossain vaiheessa pitäisi mennä ottamaan promokuvat, niistä lisää lähiaikoina. Levynteko jatkuu taas huomenna ja päässä on soinut jo viikon ajan tuleva Kemopetrol-single Planet, mutta huomenna se vaihtuu johonkin omista biiseistämme, I´m afraid! Tästä tähän, Sam

31.1.2006 21:28
Heipähei jälleen! Kävin eilen lounastamassa levy-yhtiön poikien kanssa ja siinä ennen syömisiä kuuntelutin jätkillä ensimmäiset demo-bounssit Elämää Suuremmasta ja Tyhmät Suuttuu-biisistä. Tyhmät Suuttuu pisti jo jalan vispaamaan ja meiningistä tuli kehuja, mutta Elämää Suurempi ei herättänyt odotettua hytinää ja ihmekös tuo, Lauri soittikin sitten pari tuntia myöhemmin ja tajusimme tilanteen: Biisi kuulosti liikaa viihdeorkesterilta ja liian vähän rock-bändiltä, joten päätimme siis äänittää biisiin kunnon kitarat ja koko valmiin lauluraidan uusiksi, huomattavasti rokimmalla asenteella. Johan alkoi se biisin ydin löytyä! Halusimme ehdottomasti nimittäin, että Elämää Suurempi kuulostaa enemmän siltä, miltä se kuulostaa livenä, eli karulta rock-bändiltä, joskin mukaan haluttiin myös oikeita torvia ja jousia. Nyt biisi kuulostaa todella hyvältä, samoin kuin toinen suora rokettirolli-helmi Kuningas, jonka lauluraitaa äänitimme myös tänään. Biisi on kaikessa suoruudessaan ja törkeydessään todella hyvä ja lauloin biisin TODELLA kovaa! Muuta ei tänään tehty, huomenna äänitellään lisää kitaroita. Tästä tähän, Samuli.

29.1.2006 14:58
Päiväkirja toimii jälleen, joten wish me luck kun pikaisesti referoin viimeaikaisia tapahtumia! Viimeisen merkinnän jälkeen nauhalle on tarttunut lähes kaikkien biisien kitara-raidat, kaikki pianot, syntikat ja muut koskettimet, yksi allekirjoittaneen soittama melodica-raita, ystäviemme Hannu Kilven ja Mikko Koposen soittamat käyrätorvet ja trumpetit Elämää Suurempi-biisiin, Jousisoittajien (sori, nimilista uupuu!:)) soittamat jouset kolmeen kappaleeseen, mun laulamat muutamat demolaulut (laskuvarjot, vielä kerran) sekä ihan viralliset lauluraidat biiseihin Elämää Suurempi ja Tyhmät Suuttuu. Katjakin kävi laulamassa osuuksiaan Tyhmät Suuttuu-biisiin. Miksaamattomat versiot kuulostavat jo tosi hyviltä, ensi viikolla jatkuu loppujen kitaroiden ja laulujen äänitys. Antti äänittää myös kellopelin pariin biisiin ja mä soitan selloa Laskuvarjoihin. Vernissan keikka 27.1. oli mahtava, ehkäpä paras calf-keikka, mitä ollaan ikinä soitettu. Vedettiin seuraavat biisit: tee niin kuin teet, kuningas, en opi mitään, tyhmät suuttuu, odotat mua nyt, laumaeläimet, ilman sua en ole mitään, laskuvarjot, vielä kerran, yksin sun, elämää suurempi. Lisää levynteosta ja muusta kuviosta lähipäivinä, nyt ääniuurnille! -samuli-

15.1.2006 21:52
Viime viikolta jäi 10.1. päiväkirjamerkinnät kirjoittamatta. Silloin äänitettiin Tyhmät Suuttuu valmiiksi ja avattiin Elämää Suurempi, johon ei kuitenkaan vielä äänitetty mitään. Eikä ole tähän mennessäkään äänitetty, koska mulle iski taas ärsyttävä flunssavirus ja peruttiin sovitut äänitysajat. Ensi viikolla on luvassa Katjan äänitykset ja jousi/puhallinsessiot. Sitten jatkuu taas kitaraäänitykset ja se suurin työnsarka, eli laulut. Päivittelen lähiaikoina...

9.1.2006 22:28
Tsädäm kadunkka! Tänään palattiin kolmen viikon tauon jälkeen tositoimiin studiolla ja äänitettiin allekirjoittaneen kitaroita. Viime kuun puolivälissä käytiin siis Porvoon karillo-studiolla, jossa meininki oli hulvaton, sieltä päiväkirja tulee luultavasti enemmänkin kuvallisessa muodossa. Jukka Puurulalle ja Karillon isäntäväelle iso kiitos! Tänään saatiin Vielä Kerran-biisin loputkin kitararaidat nauhalle ja avattiin Tyhmät Suuttuu. Biisin kitararaidat kuulostivat päivän päätteeksi aivan uskomattoman hyviltä ja saatiinpahan nauhalle myös sattumalta syntynyt kitaralinja, joka on ehkä koko levyn paras. Se kuulostaa Tuomari Nurmiolta, ja Dumari on kingi! Meininki jatkuu huomenna kello 11 ja päiväkirjaa on luvassa taas mahd. nopeasti! -samuli-

27.12.2005 22:08
Skippaan nyt muutamat viime äänityspäiväkirjat myöhemmäksi ja kerron lyhyesti eilisen Luna-keikan meiningin! Tultiin paikalle hyvissä ajoin ja roudattiin kamat sisään. Pari tuntia istuttiin olutta nauttien ja hese-ruokaa nauttien, kun Juhani aloitti oman settinsä. Juhani on rautaa, itse digaan suuresti, eikä lunan keikkakaan ollut pettymys! Juhanin jälkeen oli vuorossa musavisa, jonka voitti mun, Jyrin, (Kim Curly) Kimmon ja Mikan (soulead) joukkue. Tiedettiin mm. kaikki Veeti & The Velvetsin jäsenet. Palkinnoksi saatiin elektronista pippurimyllyä, avaimenperää sekä illan hittituote: Sähköshokkipeli. Liekki soitti sitten ja mukavasti soittikin. Bändin biisit ovat tulleet hyvin tutuiksi ja mikäs siinä oli mukana lauleskellessa. Jengiä paikalla oli aivan käsittämättömän paljon. Niin paljon, että ovessa oli koko illan lappu "Täynnä", eikä jengiä välillä otettu ollenkaan sisään. Liekin keikan jälkeen roudattiin kamat "lavalle" ja nopean kamojen testauksen jälkeen noustiin lavalle. Illan setti oli oikein onnistunut ja mielestäni yksi parhaita calf-keikkoja ikinä. Biisilista oli seuraavanlainen:
ilman sua en ole mitään (uusi biisi)
laskuvarjot
kuningas
en opi mitään
tyhmät suuttuu
yksin sun
odotat mua nyt
laumaeläimet
vielä kerran
tee niin kuin teet
elämää suurempi

16.12.2005 14:48
Eilen oli taas Telakka-päivä. Äänitettiin kitaroita biisiin Vielä Kerran, joka saatiinkin niiltä ostin lähes valmiiksi. Ilta pidettiin taukoa, Jyri ja Antti ovat parhaillaan treenikämpällä soittamassa ja tunnin päästä lähdetään porukalla viikonlopuksi Karillo-studioon Porvooseen. Sieltä päiväkirjaa jossain vaiheessa. PIIIIS! sammy hagar

13.12.2005 11:57
8.12. käytiin Telakalla, tarkoituksena nauhoittaa kitaroita, silloin iski kuitenkin Tietokoneen Vastaisku, eikä saatu tehtyä biisiäkään. sen jälkeen ollaan pidetty nauhoitustaukoa, joka loppuu ylihuomenna, kun jatketaan kitaroilla Vuosaaressa. Viikonlopuksi lähdetään Karillo-studioon Porvooseen nauhoittamaan muutamat pohjat ja kasapäin kitaroita ja muuta mukavaa. Yritetään virkistäytyä ja tehdä töitä yhtäaikaa, saa nähdä mitä tulee. Mutta levystä tulee hyvä! Täältä tähän, Samuli.

7.12.2005 21:24
jeppaaa...eilen oli taas rumpuäänityksiä, nyt myös Tee Niin Kuin Teet ja Tyhmät Suuttuu ovat saaneet rumpalointinsa narulle. Jyri äänitti myös toiseen biisiin bassot. Tänään oli äänitystauko ja huomenna jatkuu kitaroilla, not much to say. Kohta Tavastialla PMMP, ROOOK OOONN!!!! SAAAMYLI

6.12.2005 11:08
Eilen palattiin rumpu/basso-äänitysten pariin. Eipä paljoakaan uutta kerrottavaa. Duunit hoituivat todella rautaisesti ja Antti soitteli rumpuja soittavan enkelin lailla. Aloitettiin kappaleella Vielä Kerran, jonka downtemposta Antti sai jotain tavattoman kauniinkuuloista: hyvän rumpuraidan. Toisena biisinä äänitettiin Elämää Suurempi. Minä lähdin rumpujen äänityksen jälkeen ja pojat jäivät vielä äänittämään bassoja ko. kappaleisiin. That´s it indeed, hyvältä soundasi. Janikin kävi (Hei Jani!) levy-yhtiösedän roolissa katsomassa miten hommat edistyvät. Soitatettiin kitaroidetut (mikä sana?!) kappaleet ja kyllähän niistä tunnuttiin digaavan ja kyllähän ne totuuden nimissä todella hyviltä kuulostavat. Jee man, gotta go...takaisin studiolle, lisää lässytystä sieltä tänä iltana tai huomenna aamulla. peace. Samuli

4.12.2005 12:42
Hyvät ihmiset, käykää osoitteessa http://www.keepachildalive.org/dont.html! Kuunnelkaa mahtava biisi ja katsokaa koskettava video. Bono ja Alicia Keys laulavat hyvän asian puolesta hienon version Peter Gabrielin ja Kate Bushin Don´t Give Up-duetosta, joka on jo alkuperäisenäkin mun suurimpia suosikkibiisejäni koskaan! One Love! -samuli-

3.12.2005 12:37
Eilenpä oltiin taas äänittämässä kitaroita. Tavastialla meni torstaina pitkään ja lyhyiden yöunien jälkeen suuntasin Telakalle kymmeneksi, jossa hengasivat vakioporukka Huikka, Lauri ja Kalle. Äänitettiin ensimmäisenä En Opi Mitään-virteen soolokitarat loppuun ja jotain muuta tilpehööriä, jonka jälkeen siirryimme Kuninkaaseen. Biisin kitararaidoista tuli aivan mahtavia, joskin muutamat linjat jäivät vielä vetämättä ajanpuutteen vuoksi. Biisi kuulostaa todella retrolta ja kitararaidoissa on erittäin hyvä feng shui! Löytyy säröä, vähemmän säröä, murinaa, nakutusta, vinguttelua ja kaikenlaista muuta soitantaa, johon tällainen lahjatonkin kitarasankari pystyy. Illalla käytiin sitten katsomassa The Fugees, joka oli todella päräyttävä, kuten myös lämppäri Nicole Willis & The Soul Investigators! CHEEESSSEEEE!!!! Huomenna jatkuu rumpu-basso-äänitykset. Siihen asti, Banzai! -sam the man-

1.12.2005 20:35
Huuushaa! Eilen oltiin Telakalla äänittämässä kitaroita Kallen, Laurin ja Huikan kanssa. Viiden tunnin aikana saatiin nauhalle melkein kaikki kitarat biisiin En Opi Mitään. Bridgen delay-kitara tuotti pieniä ongelmia vireen takia, Vesalta lainassa ollut telecaster kun jostain syystä kuulosti kokoajan epävireiseltä. Lopulta saatiin sillä kuitenkin kaikki kama nauhalle lukuunottamatta sooloa ja e-bow:ta, jota biisiin on myös tarkoitus laittaa. Kemopetrolin kitaristi Markokin kävi studiolla pyörimässä ja sain jopa lainattua herralta e-bow:n, mutta aikaa sen äänittämiseen ei vain jäänyt. Lisää äänityksiä luvassa huomenna aamulla, nyt tämä poika lähtee näkemään Eppu Normaalin tavastialle. Ciao! -Samuli-

27.11.2005 22:14
Skördöfördö! Toinen äänityspäivä on ohitse ja meininki mainio. Aamu alkoi omalta osaltani kännykän hyytymiseen ja studion pihalla seisoskeluun (eihän pojista kukaan tietenkään älynnyt tulla katsomaan, pääsenkö sisään, koska Jyri oli jättänyt oven auki, mutta ilmeisesti herra talonmies-setä oli sulkenut sen...), kunnes mukava talonmies-setä lainasi puhelintaan ja Kalle tuli avaamaan oven. Loppu hyvin, kaikki hyvin, siis. Rummut ja basso äänitettiin tänään biiseihin Laskuvarjot ja Kuningas. Molemmat kuulostivat päivän päätteeksi erittäin hyvältä ja nyökkäilipä studiolla vieraillut levy-yhtiösetä Janikin siihen malliin, että kelpaa hänellekin, mikä on luonnollisesti oikein hyvä asia. Mitäpä tässä voi muuta sanoa. Tähän mennessä meininki on ollut huippuluokkaa ja levystä on tulossa mainio, sen lupaamme. Seuraavaksi nauhoitellaan ko. biiseihin vähän kitaroita. Niistä lisää loppuviikosta. Sam The Man

27.11.2005 09:12
ensimmäinen äänityspäivä takana. Mentiin eilen kahdentoista pintaan Pitäjänmäkeen, jossa Antti "nhl06" Romu jo odotteli meidän saapuvan. Heti peräämme paikalle saapuivat Kalle, Lauri ja Huikka joten päästiin jopa yllättävänkin aikataulussa hommiin. Työt potkaistiin käyntiin kappaleella "En Opi Mitään". Antti ja Jyri soittivat ja soittivat biisiä läpi ja hyvältähän pohjat kuulostivat. Katjakin piipahti paikalla ja toi meille Suomen Linnut Värikuvina-pelikortit, joilla pelattiin sitten Kasinoa. Sääntöuudistus mahdollisti sen, että padoilla ja korttien määrällä ei ole enää mitään väliä; Jos sinulla oli kädessäsi Tiltaltti (suomalainen lintu juuu nou!), saat automaattisesti täydet pisteet ja voitat pelin. Iltapäivällä nauhoitettiin sitten Odotat Mua Nyt-kappaleen pohjia, jotka nekin saatiin nauhalle iltaan mennessä. Tänään vuorossa on parin seuraavan biisin rummut ja bassot. Päätän täältä tähän. Sam

25.11.2005 22:04
Jyri ja Antti ovat tänään siirtyneet studiolle Pitäjänmäkeen pistämään soundeja kuntoon, mukanaan Lauri, Kalle, nauhoittajamme Huikka, sekä rumputeknikko X, jonka nimeä en tähän hätään muista. Hänen identiteettinsä kerrottakoon huomenna. Soundit ovat kuulemma hyvät. Siinä kaikki mitä voin nyt kertoa, lisää juttua luvassa huomenna, toivottavasti...sam

21.11.2005 13:06
Aikaa on taas vierähtänyt siitä, kun tänne on viimeksi kirjoitettu. Ensi viikonloppuna alkavat vihdoin levyn nauhoitukset. Ollaan treenattu tosi paljon ja viimeksi eilen käytiin treenikämpällä soittamassa tulevan viikonlopun sessioiden biisit läpi. Aloitetaan siis neljän biisin pohjilla, joita lähdemme nauhoittamaan Pitäjänmäkeen. Pyrin pitämään kirjaa nauhoitusten kulusta täällä päiväkirjassa ainakin kerran ensi viikonlopun aikana. Eipä tässä kai mitään muuta, muutama keikka on varmistunut, niistä lisää lähipäivinä. JEBBAJEE!!! .samuli&calf.

22.10.2005 13:35
Oltiin tänään treenikämpällä etsimässä Antin kannettavalle (jossa on siis joku hyperjeez-sekvensseri vuodelta 1526) oikeita tempoja tulevan levyn biisiehdokkaista. Soiteltiin biisejä läpi ja etsittiin hyvää draivia. "En opi mitään" osoittautui yllättävän hankalaksi tapaukseksi ja sen kanssa jatkamme ihmettelyä muutaman päivän päästä. Levylle on nyt biisiehdokkaita kasassa 13 ja niiden kanssa tehdään paljon töitä jatkuvasti, yhteissoitto on ainakin bändin kesken tiukempaa, kuin ehkä koskaan. Mitäpäs muuta... Oltiin torstaina tavastialla tsiigaamassa Somaa ja Olavi Uusivirtaa, olipahan kertakaikkisen loistavaa ja iloista meininkiä. Tänä syksynä on kyllä muutenkin paljon hyviä keikkoja tarjolla; Äskettäin oli Mew, joka oli parasta ehkäpä ikinä. Tänään mennään Jyrin kanssa digailemaan Prodigya, viikon päästä on Sigur Rós ja myöhemmin on luvassa ainakin Fugees, Weeping Willows ja The Posies. On mahtava meininki meneillään! -samuli-

19.10.2005 10:31
Sanoitukset, sanoitukset, sanoitukset, that´s what it´s all about. Olen siis viime aikoina keskittynyt sanoituksiini ja siihen, mikä niissä on hyvää, mikä huonoa, missä on parannettavaa ja mitkä toimivat sellaisenaan. Ollaan myös käyty treenaamassa paljon ja aletaan olla aika kovassa iskussa levyn biisiehdokkaiden kanssa. Muutakin on ehditty tehdä: Studio Julmahuvi dvd-boksin olen katsonut jo lähes kannesta kanteen viimeisen viikon aikana ja paljon hyvää musaakin on tullut kuunneltua. Päivitellään taas, kun päivittelemistä löytyy. Terveisin, Samuli.

1.10.2005 17:24
Kuukauden loma bändihommista on ohi ja niinpä pidimme tänään neljän tunnin sessiot treeniksellä ja demotettiin 10 biisiä. Kahdeksan vanhan rallin lisäksi nauhalle tarttuivat mun uusi biisi "ilman sua en ole mitään", joka on varmasti mukana levyn biisivalintakisassa, sekä Antin intiaani-aiheinen kappale, joka ei varmasti ole levyllä! Tosi hyvältä soundasi uusitulla treeniksellämme (kiitos Alpo ja perhe!) ja kyllä mä sanon, että Calfin levystä on tulossa kova! -sammy-

24.9.2005 11:57
Huuppadaa! Eilen oli Vernissalla mahtavat bileet, kun Roihu, Incredible Nothing ja Bloodpit pistivät soittaen. Soitin toista kitaraa Incin encoressa ja oli ihan mahtava meininki. Vedettiin Bish, jonka aikana Luomakunnan pojat (kovia hommia, pojat!) kakuttivat incci-Janin ja jokainen lavalla ollut sai varmasti tästä osansa. Se oli sitä punkkia, samoin kuin jo legendan maineeseen nousseet Vernissan backstage-bileet saunoineen kaikkineen. Tein eilen myös calfille uuden biisin, siitä lisää myöhemmin. Samuli

21.9.2005 20:44
Tästä päivästä eteenpäin asioista voi siis puhua avoimesti ja niiden oikeilla nimillä. Meillä on siis nyt allekirjoitettu levytyssopimus Elements Musicin kanssa ja levyn teko alkaa lähiaikoina. Fiilikset ovat mahtavat! Lisää meininkiä näistä asioista lähiaikoina! -calf-

8.9.2005 13:31
Päivitelläänpäs vähän. Ollaan pidetty pientä lomaa Calfin kanssa, eikä olla treenattu kertaakaan Semifinalin jälkeen. Mä oon tehnyt vähän uusia biisinraakileita, jotka kantavat tällä hetkellä mm. työnimiä "Muuttolintu" ja "En itkenyt, silmiini meni vain savua". Pinnan alla tapahtuu kokoajan ja muutamia keikkapyyntöjäkin on tullut, mutta ainakaan tässä kuussa Calfia ei nähdä lavoilla kertaakaan. Ch-ch-check it out, palaillaan lähiaikoina, loppuun vielä tämän hetken topfemmabysamba:

5. D-A-D - Scare Yourself

4. Interpol - Turn on the bright light

3. Neil Young - Harvest

2. The Lost Patrol Band - The Lost Patrol Band

1. Magenta Skycode - Compassion ep

18.8.2005 13:31
Tänkjuu semaifainal! Meininki eilen illalla oli aivan mahtava. Electric Monk ja Kim Curly soittelivat mainiosti menemään, samoin kuin Tavastian puolella John McGregor, jonka levyn myös ostin ja siihen kovasti ihastuin! Heidän jälkeensä nousimme lavalle, intronauha lähti soimaan tasan klo 24nollanolla. Oli tosi kiva soittaa, jengiä oli paljon ja tunnelma tuntui olevan keskiviikkoisen innokas ja mainio! Soitettiin seuraavanlainen setitys:

Tee niin kuin teet

Kuningas

En opi mitään

Tyhmät suuttuu

Odotat mua nyt

Laumaeläimet

Yksin sun

Vielä kerran

Maailma

encore: Elämää suurempi

Keikan jälkeen juubailtiin hetkemme tuttujen kanssa ja tämän jälkeen lähdimme omille teillemme, osa ystävistämme ilmeisesti Lostariin? Keikka oli kaiken kaikkiaan mainio, oli myös mukavaa nähdä äitejämme, veljiämme ja siskojamme katsomossa, se merkitsee aina paljon! Sukuni oli muutenkin hienosti edustettuna, serkkuja oli katsomossa ja yksi soitti Tavastian lavalla Astrid Swanin bändissä! Jepajee, nyt luvassa vähän taukoa keikkailusta, seuratkaa sivujen tapahtumia! -samuli-

17.8.2005 16:34
Karavaanimme aloittaa nyt matkan kohti semifinalia, Jyri tosin tulee omia reittejään; Yksityisautoilija Vuorinen lähtee puolen tunnin päästä kaasuttamaan sallittuja nopeuksia Kouvolan lähistöltä, kohti Hellsinkiä. Meillä matkamusana toiminee Black Sabbath sekä Action Section. Hur roligt, lisää mazkuu illazta huomenizza! SÄMVÄIS

16.8.2005 14:10
Holla balleeros! Electric Monk aloittaa huomenna keikkansa klo 22oo, jonka jälkeen esiintyy ihana ja hiustensa muodolta hieman tops-puikkoa muistuttava Kim Curly orkestereineen, Calf siis lavalla klo 23 jälkeen. Let´s tuusimuusi! Kuulin eilen illalla ekaa kertaa uutta Sigur Rósia, olen sanaton, siinä bändi joka ei petä. Toinen on Supergrass, St. Petersburg-single on upea, niin on varmasti myös uusi albumi, se meni juuri tilaukseen. -samba-

10.8.2005 16:38
Mulla ja Katjalla on myöskin liput Sigur Rósin keikalle, se tulee aivan takuuvarmasti olemaan aivan vitun hyvä! -samba-

10.8.2005 11:20
Kirjoitanpa pitkästä aikaa taas tänne. Calf-rintamalla ei oikeastaan kauheasti uutta. Tänään pitäisi selvitä, saako Jyri itsensä intistä vapaaksi ja mukaan Semifinalin keikalle, joka on siis viikon päästä. Yksin Sun-biisistä on myös nyt kuunneltu ensimmäisen miksaus, joka soundaa jo aika hyvältä! Viime viikonloppuna oltiin Ankkarockissa, The Ark, Posies ja Jonna Tervomaa oli mun top3 ja tahdon tässä kiittää myös Disco Ensemblen Jussia, joka piti huolen siitä, ettei meiltä kalja sunnuntai-iltana loppunut. Hyvä fiilis, reilu meininki! Uusia kuvia on kyselty, niitä tulee sivuille, kunhan mr. Webmaster ehtii päivittää sivut! Luvassa on kuvia kaikilta suunnilleen kaikilta keikoilta, mitä Calf on tänä vuonna tehnyt. Lähiaikoina siis, beibet! -Samuli-

24.7.2005 11:17
Calypson keikka eilen illalla oli mieletön. Jonkinlainen hurmostila vallitsi pitkin iltaa ja sekä me, että Lunk, vedettiin kyllä todella kovat setit. Illan ohjelma oli seuraavanlainen:

tee niin kuin teet

kuningas



en opi mitään

tyhmät suuttuu

odotat mua nyt

laumaeläimet

vielä kerran

yksin sun

elämää suurempi

encore: maailma

...kiitti kaikille, ilta oli upea...

22.7.2005 18:11
Huiduidiiddidiidiiididii! Tänään oltiin taas studiolla, vuorossa oli muutama kohta, joihin tarvittiin nais-ääntä, heleyttä sekä korvaa hiveleviä stemmoja. Paikalla laulamassa olivatkin ystävämme Jonna Kärkkäinen, Janna Hurmerinta, Ville-Veikko Järvilehto, sekä Minä, Katja, KAlle ja Lauri (joka ei, ainakaan tietääkseni laulanut. nauhoitti kyllä!). Kiitos vaan koko köörille, biisi kuulostaa mahtavalta! Tämän lisäksi Kalle ja Lauri soitattivat mulle ja Katjalle heidän versionsa biisistä, joka oli aivan kauhea. Sori vaan, pojat! Huomenna Calypso, menossa mukana myös taiteilija, Herra Vati, Jyri Vuorinen! -samuli-

16.7.2005 17:46
Kiitos Saloon! Matka oli hauska ja piristävä, Roy oli bassossa, Kim Curly Band kimppabändinä ja hurjan mukavaa oli. Pelattiin matkalla taas, yllättäen, "Kuka minä olen"-peliä (jonka uusi versio "Kuka vitun Pääministeri Matti Vanhasen kiihkeä salarakas minä olen" otettiin myös pikaiseen lähikäsittelyyn...), jonka Katja hävisi, koska kaikki muut taisivat arvata tämän hahmon (joka oli muuten PMMP-kitaristi Mikko Virta). Vaikka jengiä ei hirveästi paikalla ollutkaan, oli meininki hurjan hyvä. Kim Curly Band soitti hyvän setin, jonka jälkeen nousimme lavalle ja soitimme seuraavan setin: TNT, Kuningas, En Opi Mitään, Odotat Mua Nyt, Laumaeläimet, Vielä Kerran, Yksin Sun ja Elämää Suurempi. Keikan jälkeen roudattiin pikaroudauksella kamat autoihin ja ajettiin mun suvun kesähuvilalle Halikkoon, jossa bileet jatkuivat saunomisineen aamun tunneille asti. Kiitos kaikille, hauskaa oli jälleen! Ensi lauantaina kaikki Calypsoon, siellä myös Lunk! Samuli

14.7.2005 21:51
Studiopäivä taaseen pulkassa. Mentiin Vallilaan Laurin pajalle jo hyvissä ajoin kahdelta, vain todetaksemme, että sähkökatkos oli pimentänyt koko paikan. Eipä siinä muuta kun auton keula kohti Kallen kotia ja siellä u2:sen live-dvd:tä katselemaan ja muutamia Kallen uusia demoja kuulemaan. Puoli neljältä alkoi laulujen äänitykset ja noin 90 prosenttia allekirjoittaneen lauluista saatiin nauhalle. Ainoastaan pari taustalaulua jäi vielä uupumaan, ne äänitetään luultavasti ensi viikolla, muutaman ystävän laulaessa mukana! Huomenna Salo Royn kanssa, kliffaa hei!

13.7.2005 20:07
UUUZIGADIUDEEDEE! Tänään äänitettiin kitaroita Vallilassa, Laurin studiolla. Biisi kuulostaa todella, todella hyvältä ja kitarasoundit ovat, ainakin mun mielestä, ihan mahtavat! Huomenna mennään äänittämään lauluja ja ylihuomenna Salffia Salossa! samuli

11.7.2005 15:20
Houla Boula! Jyri lähti tänään inttiin, mutta Minä, Katja, Lauri ja Kalle ollaan tällä hetkellä allekirjoittaneen kotona äänittämässä pianoja ja harmooneja. Hyvältä soundaa uusi Calf-matsku, huomenna mennään treenaamaan biisejä Kosmisesta Perheestä ja SHH:sta tutun Royn kanssa, joka tuuraa Jyriä ainakin Salon keikalla. Keskiviikkona ja torstaina mennään Vallilaan nauhoittamaan kitaroita ja lauluja, jonka jälkeen biisin, joka siis on Yksin Sun, pitäisi olla miksausta vaille valmis. Palaillaan keskiviikkona! Samuli

7.7.2005 16:43
Ihmeellisen vähän väsytti tänään studiossa, vaikka Turusta Helsinkiin saavuttiin vasta kello viideltä viime yönä! Pakko oli vielä lisätä...

7.7.2005 16:42
Toinen studiopäivä takanapäin. Jyri ja Antti saivat kuin saivatkin osuutensa nauhalle, ihme jamppoja! Itse huvitin itseäni pelaamalla nintendolla Blades Of Steel-turnauksia ja heittämällä tikkaa, aina silloin kun minua ei äänityshommissa tarvittu. Pohjat kuulostavat oikein hyviltä ja ensi viikolla on minun ja Katjan vuoro astua remmiin. Muutamaa ystävääkin on kosiskeltu laulelemaan stemmoja. Mainiota meininkiä,terveisin Samuli.

7.7.2005 09:23
Kiitokset Turkuun. Oltiin eilinen päivä studiossa luomistöissä, vaikkei vielä mitään nauhalle tarttunutkaan. Nintedo-lätkäkisa sekä ihan oikea tikkakisa pelattiin kyllä, stuutiossa oli lisäkseni häiräämässä Jyri, Kalle, Lauri ja Huikka, sekä iltapäivällä paikalle saapunut Antti. Illalla lähdettiin sitten ajamaan Turkuun. Oli nastaa ajella länteen, kulutettiin aikaa mm. kuuntelemalla Paskan levyä, soittamalla urkuja ja takaisintulomatkalla myös (tottakai) pelaamalla Kuka minä olen-peliä. Turussa sitten laitettiin nopeasti kamat pystyyn, katsottiin Edwardin setti ja soitettiin seuraavasti: yksin sun, tnt, kunkku, en opi mitään, tyhmät suuttuu, odotat mua nyt, laumaeläimet, vielä kerran, elämää suurempi. Nyt takaisin studioon, päivitetään, kun keritään! Samuli

5.7.2005 22:59
Huomenna Turkuseen. Ollaan treenattu viime aikoina aika paljon ja setti alkaa olla hyvällä mallilla. Huomenna aamulla alkaa myös studiotyöt, joita olisi tarkoitus jatkaa läpi ensi viikonkin, jolloin yksi neljäsosa bändiämme aloittaa rennon ja letkeän ajanvieton Vekarajärven Täyspalvelumajatalossa. Turussa on tulossa killeri keikka ja mikä parasta, mukana on myös Mikseri.netin kokoelmaltakin tuttu Edward, joka on mitä parhain bändi ja sokerina pohjalla, vieläpä mukavia muusikonrenttuja täynnä koko orkesteri...See Ya All Tomorrow! -Sam-

30.6.2005 14:52
Tultiin tänä aamuna Katjan ja sen poikaystävän, eli Soulead-Mikan, kanssa Stokiksesta, jossa Duran Duran räjäytti tajuntamme pelloille ja mutakuopille toissa iltana. Aivan uskomaton setti, eli Nick, Roger, Simon, Andy ja John, jos (ja kun) luette tätä päiväkirjaa, niin kiitosta vaan keikasta! Huomenna alkaa vimmattu treenaus tulevia keikkoja ja nauhoituksia varten. Tänne sieltä päivitellään jatkuvasti...samuli

23.6.2005 11:37
Hello people! Juhannus lähestyy, kuten myös Duran Duranin keikka ensi viikon tiistaina Tukholmassa! Bändimme on ollut paljolti erillään viimeiset pari viikkoa. Antti on kokkaillut työkseen, Katja on euroopassa (josta hänkin saapuu 28. päivä tukholmaan katsomaan duraneita) ja Jyri on luultavasti seissyt päällään viimeiset pari viikkoa. Antin ja Jyrin kanssa ollaan kyllä myös nähty ja palaveroitu ja oltu nätteinä. Eipä kummempia, hyvät juhannukset kaikille! Palaillaan kuvioihin ensi viikolla! -samuli-

13.6.2005 00:28
Olipahan eilen mahtava Vernissa Reaggae Festival. Tapahtuma lunasti kyllä paikkansa suomalaisen reggaetapahtumien joukossa. Aamu alkoi rauhallisesti ulkolavaa pystyttäen, jonka äänimaailmaa allekirjoittanut fiksaili koko päivän mikserin takaa. Mahtavia esiintyjä kapusi lavoille toinen toisensa jälkeen. Ulkolavalla MPV Soundsystem tykitti tiukan settinsä heti hieman letkeämmän Kataja Soundin jälkeen. Skidin tauon ja teknisten ongelmien jälkeen lavalle pääsi kapuamaan Jalopeura, jonka tahdissa tanssijalka pääsi revähtämään. Viimeisenä ulkolavan artistina, pienen tihkusateen siunaamana lavalle kapusi päivän ainut hieman nopeampaa skatykitystä tuottava Tirehtöörit. Tässä vaiheessa jengi heräsi dubhöyryistään ja lämmiteli itsensä Kosmista Perhettä varten. Korso UG:n huostassa toimiva Kosminen Perhe tykitti ainakin minun ja Samban mielestäni tähän asti tiukimman settinsä koko Vernissan salin tanssiessa bassorytmin mukana. Uskomaton meininki jatkui kun päälavan viimeinen artisti päästettiin valloilleen. Puppa J & Natty Kauka w / Tasottavat tykitti sellaisen setin ettei ennen ole nähty! Todella harvoin näkee tällaista tykitystä. Koko Vernissan täpötäysi sali tanssi itsensä hikeen kauan odotetun keikan tahdissa. Kiitos Teemulle ja Tommille tapahtuman järjestämisestä. Kiitos myös kaikille esiintyjille ja "workereille" tasapuolisesti. -Jyri

10.6.2005 11:15
Oltiin eilen koko bändin ja tottakai myös kavereiden voimin katsomassa PMMP:tä tavastialla ja olipahan taas huikea keikka! Iso kiitos sinne, muuten musiikin kuuntelu on mennyt lähinnä uuden Coldplayn parissa. Samuli

9.6.2005 16:39
X & Y!

31.5.2005 18:27
Kuuntelen juuri ensimmäistä kertaa Coldplayn uutta X&Y-albumia ja olo on mahtava. Eipä tätä turhaa odotettu, ensi maanantaina on kyllä juoksu kauppaan! Hyvältä kuulostaa myös Oasiksen uusi Don´t Believe The Truth, jonka julkkareita eilen vietettiin hyvissä ja kivoissa merkeissä. sam

29.5.2005 11:32
Kiitos Varjoankkarock! Kotiseutumme näytti jälleen kyntensä, enkä muista vastaavaa pikkufestaria, jolla olisi ollut yhtä mahtava fiilis ja aurinkoinen sää! Kokoonnuttiin Jyrin, Vesan, Jepen ja Jannen kanssa Korson diamondin terassille ruokailupuuhiin, kun Wäiskistä oli aamulla kamat viety Preesensiin. Daikusta siirryttiin sitten kaupan kautta festarialueelle, jossa aurinko paistoi ja kaikilla tuntui olevan hyvä mieli. Katseltiin siinä bändejä ja nautittiin kesäjuomia, kun kokoajan paikalle saapui myös enemmän ja enemmän tuttuja. The Stair ja Lunk soittivat juuri ennen meitä (Hei vaan beibet!) ja Good Vibrations ja hyvä karma ympäröivät meitä. Antti ja Katjakin saapuivat paikalle siinä Lunkin aikana ja siispä roudasimme kamat lavalle. Pikkufestivaalien absurdi huipennus oli tietenkin juontajat Roy "no sibro" Krook ja Teemu Malva, jotka näyttivät todelliset juontotaitonsa etenkin ennen meidän settiämme. Soitettiin samat biisit kuin Wäiskissä, mutta jotenkin vielä paremmalla intesiteetillä, liekö Feng Shuilla ollut osuutta asiaan? Yleisö tuntui viihtyvän ja meillä oli mukavaa, mikäs sen kivempaa? Jatkot vietettiin SHH:n paitamyyjänäkin toimineen H.C.:n luona, josta karaokebaari Brode saikin hyvän seurueen palveltavaksi. Paikalla oli iso kööri Korso UG:n väkeä ja ystäviä. Meininki oli mahtava, päätän lähetyksen tähän! Samuli

28.5.2005 09:43
Tattista vaan Wäiskiin! Homma alkoi osaltani ajolla Korso UG:n Headquartersiin, jossa odottivatkin J:llä alkavat ystävämme Jyri, Jeppe, Janne ja Jussi. Mukaani tarttuivat sieltä Jyri ja vitunmoinen kasa kaiutinta, piuhaa ym. vipstaakkelia. Ajettiin Wäiskiin siinä seiskan pintaan, laitettiin kamat pystyyn ja tehtiin nopeat linjacheckit, yksikään bändi ei tehnyt ns. perinteistä soundcheckiä. Siitä sitten lähdettiin Soulead-Annin (Hei Anni!) ja Jyrin kanssa kävelemään kauppaan, jossa törmäsimme Katjaan, Mikaan, Veikkiin, Verttiin ja Jarkkoon, eli bändiemme jäsenistöön. Pumppailtiin pusaria rannassa ja kymmenen maissa mentiin Wäiskiin, vähän sen jälkeen soitti Soulead ja oikein kivasti soitti! Preesens oli myöskin oikein kiva...Pienessä sievässä noustiin lauteille siinä puolenyön jälkeen ja soitettiin hyvinkin energinen setti, joka näin jälkeenpäin oli ihan hyvä ja seuraavanlainen:

Tee Niin Kuin Teet

Kuningas

En Opi Mitään

Tyhmät Suuttuu

Odotat Mua Nyt

Laumaeläimet

Vielä Kerran

Yksin Sun

Elämää Suurempi

encore: Sä

Kaikin puolin oli oikein mukava ilta, tänään Varjoankkaan, jossa soittaa mm. Lunk, joiden uusi ep on todella tiukka, suosittelen!!! samuel l. jackson

27.5.2005 15:42
Tässä sitä jumitellaan, parin tunnin päästä lähetään ajamaan Wäiskiin. Juuri nyt soi Gorillazin uusi, mahtava Demon Days, joka potkii kokoajan paremmin ja paremmin. Meininki on kokolailla lunki, setti on hallussa ja ilmakin aika kaunis. Oltiin treeniksellä tekemässä vähän uutta raakiletta Antin ja Jyrin kanssa pari päivää sitten. Eipä kummempia, huomenna lisää dadaa...Sam

21.5.2005 15:06
Parasta juuri NYT by Samuli:

1. Nine Inch Nails - With Teeth

2. Live Aid - 4dvd box set

3. U2 - How To Dismantle An Atomic Bomb

4. Gwen Stefani - Love.Angel.Music.Baby

5. Don Huonot - Me Olimme Kuin Veljet-dvd

lisäksi: Kaverit, Aurinko, Niitty, Lonkero, Bisse, Kevät/KESÄ!, Duran Duran tukholmassa 28.6...

ja tottakai Calf, joka on tietenkin sitä kaikista parasta ;)

17.5.2005 23:34
Mom I´ve made it this far! Mahtavaltahan se tuntuu nähdä itsensä Suosikki-lehden sivuilla ja tänään sekin vihdoin kävi toteen :) Sivut päivittyvät hieman heti kun webmasterimme J.V. The Great ehtii...Heppa Hee! -samuli-

14.5.2005 15:57
There is the starting line, the starting gun and it's "On your marks, get set...". Calf-rintamalla ei ole tapahtunut mitään kovin radikaalia uutta sitten viime kerran. Yksi keikka on varmistunut kevääksi. Kerroin juuri haastattelussa kuinka olimme aikoinaan varjoankassa, jossa esiintyi myös Bitch, josta myöhemmin tuli Bitch Alert. Ympyrä sulkeutuu siis tänä vuonna kun esiinnymme juuri ennen BA:ta 28.5.! Eipä tässä sen kummempia, sam

1.5.2005 12:28
Kiitos loppuunmyyty Vanha! Meininki oli vappubileissä täysin uskomaton, vaikka ainakin minä ja Jyri taisimme missata koko vapun eilisessä tohinassa. Vanhalle tultiin n. 15:30, jota ennen käytiin Katjan kanssa katsomassa The Winylsin keikka espalla. Liekki teki juuri siinä parhaillaan soundcheckiä ja me kuuntelimme roudatessa Paskaa, jonka levy jakaa leirimme mielipiteet hyvin vahvasti. Tehtiin checki jonka jälkeen yritettiin käydä kaupungilla, mutta espan tohinaa hetken katseltuamme päädyimme palaamaan takaisin vanhalle. Lau aloitti illan ja soitti mitä mainioimman setin, tosin yleisöä oli aivan liian vähän vielä tässä vaiheessa iltaa. Kiitokset Laun pojille ja tytöille muutenkin mukavasta seurasta, we´ll see around! Me nousimme lavalle n. puoli tuntia myöhässä, lähellä puolta kahtatoista ja soitimme seuraavan setin:

tee niin kuin teet

kuningas

en opi mitään

tyhmät suuttuu



laskuvarjot

odotat mua nyt

laumaeläimet

yksin sun

vielä kerran

elämää suurempi

encore: Maailma

Keikan jälkeen oli mitä mukavinta kaivaa virvoikkeet esiin ja nauttia vanhan antimista Liekin tahtiin. Onnistunut ilta, ainakin meidän osaltamme...ensi kertaan, terveisin Samuli...

30.4.2005 11:11
Hau! Tota alla olevaa listaa voisi päivitellä jatkuvasti, mutta enpä nyt jaksa, totean vain rakastuneeni tulisesti Liekin uuteen Rajan piirsin taa-albumiin. Hienoja biisejä, vahva tunnelma. Tänään se on meno Vanhalle, jossa osaltamme rokki soi klo 23. Meininki on kaikinpuolin hyvin rentoutunut, vaikka kyllä niitä perhosia vähän vatsassa lentää. Calf-keikkoja ei viime aikoina kuitenkaan ole ollut liikaa. Eilen oltiin Stella Starissa katselemassa bändejä, joihin lukeutuivat Soulead, Soulshakers, The Winyls ja Katjan toinen bändi, The Wrecking Queens. Meininki oli sielläkin hyvä ja ajattelin tänään käydä tarkastamassa The Winylsin menon myös Espan lavalla kolmelta. Nähkäämme illalla, terveisin Samuli.

26.4.2005 11:19
parasta juuri nyt by Samuli:

Tuomari Nurmio & Alamaailman Vasarat - Kinaporin Kalifaatti

The Blind Boys Of Alabama - Atom Bomb

Ville Leinonen - Suudelmitar

Tuure Kilpeläinen - Just

Basement Jaxx - The Singles

Lau - All This Instead

25.4.2005 01:10
(HEI LAURI!) -Jyri

24.4.2005 15:56
Hei Suomen kevät! Bändissämme on vallinut erilaisia sairauksia, joista viimeisenä allekirjoittanut sairasti kolmen päivän yskäkuumeflunssanuha-influenssan. Vanhaa varten on mietitty settiä, joka tulee luultavasti olemaan aika lähelle samaa osastoa kuin edellinen Tuusulan keikka. Mahdollisesti jotain vappuaiheista cover-vetoa on myös tulossa settiin. Onpa kiva myös nähdä viimein Liekki livenä, Jyri kävi katsomassa Tavastialla ja sanoi että oli tosi hyvä. Punatähdet ja Lau (HEI LAURI!) ovat myös mukana menossa ensi lauantaina, mikä on myös kovin kivaa...Meillä on ensi viikolla myös erään lehden kanssa pieni valokuvaus/haastattelu-sessio, siitä lisää myöhemmin...Samuli

2.4.2005 12:05
Kiitokset Mestalle, setti oli: Elämää Suurempi, Tyhmät Suuttuu, En Opi Mitään, Kuningas, Vielä Kerran, Sä, Laumaeläimet, Odotat Mua Nyt, Yksin Sun, TNT ...

31.3.2005 21:49
Hello all you good people! Eilen illalla olimme toisen tuottajamme Lauri Järvilehdon aka Laun (HEI LAURI!) levynjulkkareissa, joissa oli kiva, lämminhenkinen tunnelma ja erittäin hyvä bändi! Eilen ja tänään ollaan myös treenattu settiä keikoille, joita on tullut yksi lisää, kuten tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata. Siitä lisää myöhemmin. Uusia biisejä tulee, ainakin huomenna, kaksi kappaletta ja vanhoista biiseistä on valikoitu priimat ;)...Huomenna soitto alkaa klo 21 The Stairin toimesta...Siellä näemme! The Rutles - Ouch! Sammy

27.3.2005 16:33
Onpa mahtavaa päästä jälleen keikkailemaan, vaikkakin keikkoja on vain kaksi...Viimeksihän olemme tehneet yleisölle avoimen keikan joulukuun puolessa välissä Tikkurilan Vernissassa. Tämän jälkeen säveltaiteestamme on päässyt nauttimaan vain eduskunnassa olleet harvat ja valitut, sekä Isosaaren uudet varusmiehet (HEI VARUSMIEHET!). Ollaan treenattu muutama uusi biisi, jotka on luvassa ainakin tuusulassa perjantaina...Keikoille on kyllä hinku, jota lisäsi entisestään eilinen Eppu Normaali-show Hartwall Arenalla. Mahtava oli meininki, kun lapsuuden sankarit valtasivat lavan! Nähdään perjantaina!!! -sammy-

9.3.2005 22:30
Tänään saatiin Laumaeläimet cd:llä itsellemme ja kyllä, Se kuulostaa fantastiselta...en malta odottaa että yleisö saa biisin kuultavaksi!:)...lisätietoja tulossa... samuli

28.2.2005 14:04
Ou jeah! Lauantaina jatkettiin nauhoituksia ja sinkku on nyt Katjan lauluja ja miksausta vaille purkissa. Biisistä on tulossa iso ja toimiva ja mahtava :) Allekirjoittanut lauloi sydämensä pohjasta Laumaeläimistä, joiden saalistusmenetelmiä alettiin myöhemmin illalla Wäiskissä miettiä. Ratkaisu oli: Kyllä, esimerkiksi Hyeenat saalistavat laumassa, tämän todistaa jo Leijonakuningas! Tänään olin aamupäivällä Radio Dein haastattelussa puhumassa niitä näitä elämästä, kirjoituksista ja musiikista...nyt soi Zooropa ja meno on vallaton. SAMMY

21.2.2005 16:30
Huuu!!! Nyt kaikki osoitteeseen www.mikseri.net/vvhiphop kuuntelemaan biisi Fänkki, jonka olemassaolon olimme jo unohtaneet! Biisi on yksi helvetin iso sekoilu, jossa taustalla soittaa Calf + torvet, vokaaleissa mm. MC Effekt & Axl Smith...digailkaa :) samuli

20.2.2005 15:57
Laumisten viimeistely siirtyi viikon päähän. Laurilla ja Kallella oli jotain omia juttuja ja allekirjoittanut sai vatsainfluenssan, joten ensi viikonloppuna uus yritys. Oon tehnyt vähän uusia biisin raakileita Calfille, niistä lisää kun aika on. Samuli

14.2.2005 20:03
Nyt loppuu taukoilu nauhoitusten välillä. Piste! Herrat tuottajat Calle och Lars menee vähän koodailemaan (miksaamaan ja jotain) biisiä kasaan tossa ens perjantaina, ja ehkäpä jo lauantaina ois tarkotus alottaa viiminen etappi, eli laulujen nauhoitus. Mahtavuutta olisi saada koko biisi miksauksineen ja masterointeineen valmiiksi ennen kirjoitusten alkua, niin ei silloin enää tarttisi ajatella tai stressailla tästä...Mitäs muuta, no biisi kuulostaa todella, todella hyvältä, ainakin mun korviin, vaikka sitä ei oo vielä edes miksattu tai mitään (ja laulutkin on demot). Kyllä tästä valmista tulee, sanoo lääkäri. Och hej käykäähän kaikki www.fullsteamrecords.com ja ladatkaa sieltä media-osastosta Pedestrian´s Motor-nimisen orkesterin (jäsenet Lapkosta ja Sarasta) ensimmäinen julkaistu kappale "Quiet Heroes". Jumalauta kun on kovaa kamaa! Samuli

13.2.2005 10:30
Studiot tältä erää ohitse ja miehet rautaa hii-o-hoi! telakka kutsui miehistöämme paikalle klo 14, mutta vuosaaren s-marketin ärsyttävä ruuhka ja jyrin kanaruoan valinta siirsi saapumistamme reilut puoli tuntia. Äänittäjänä aikaisemmin toiminut Kari "Huikka" Huikuri ei ollut paikalla, vaan äänityksestä vastasi vanha velho, grand master Lauri Järvilehto, joka vastaa siis tuotannosta yhdessä Kalle Koiviston kanssa. Nauhotettiin aluksi pianoja, vähän Keane/u2(city of blinding lights)-tyylistä soundia haettiin, ja aika hyvältä se ainakin meikän korvaan zaundasi. Sen jälkeen äänitettiin köörejä. Laulun lahjaa allekirjoittaneen lisäksi pääsivät esittelemään Katja, Antti, Jyri ja Kalle. Stemmojen jälkeen vähän tambumariinia sinne tänne ja sitte äänittämään lisää kitaroita. Vedettiin perusjuttuja sisään, soitin jagmasterilla ja telecasterilla, vanhoilta raidoilta pitäis sitte kaivaa jotain mun kitarasankariraitoja esiin myöhemmin. Kitaroiden jälkeen oli vuorossa pienet editointihetket, että saatiin vähän suuntaa notta mitä on odotettavissa. Sen jälkeen kelailitiin elementit joita biisi vielä kaipaa ja kävin vetämässä demolaulut, joihin Katjakin kävi omat osuutensa tuplaamassa. Laulettiin näin jälkikäteen kuunnellen oikeestaan aika hyvin. Mieliin nousi myös mahdollisuus c-osan laulumelodiasta, sitäpä täytyy pohtia. Sen jälkeen kuunneltiin vähän musaa, pakattiin kamat ja suunnattiin nokka kohti Kosmisen SHH-Royn kotia tikkurilassa. Seuraavaksi luvassa sitten vähän mellotron-mattoja ja laulujen nauhotus. Kyllä siitä valmista tulee, sanoi lääkäri. Samuli

11.2.2005 15:41
cifu! Huomenna jatkuu nauhoitukset, joihin sännätään mitä parhaimmilla mielillä. Päivittelen tänne huomisen saldon heti kun vaan ehdin, luultavasti sunnuntaina. Silmä kovana seuraan tapahtumia. Loppuun vielä tämän hetken top5-levyt by samuli: 5. No Shame - Face The Truth-ep 4. The Coral - The Coral 3. Pmmp - Päiväkoti (single) 2. Damn Seagulls - One Night At Sirdie´s 1. Disco Ensemble - First Aid Kit (vuoden kovin levy jo nyt???) :) sam

5.2.2005 13:55
Eduskunnassa vierailu oli nastaa puuhaa. SHH-wesku oli mukana ottamassa kuvia ja roudailemassa, isot kiitokset vaan sinne suuntaan! Tavattiin Paavo Lipponen, joka osottautui hyvinkin mukavan oloiseksi mieheksi. Soitettiin Sä, Lapinlahden Lintujen Aimon Virsi sekä grande finale: 2001. Vedot on nauhalla, ja voipi olla että jotain ääntä saatais tänne sivuillekin jossain vaiheessa. Mukavaa oli taas pieni vaihtelu keikkapaikoissa, seuraavaksi studiota ja tänään SHH vankkurissa telegramin kanssa. Sinne matkaamme iloisin mielin. Samuli ....eilen oli muuten mahtavat preesens ja kosminen perhe semifinalissa, oli mukavan korsolainen ilta ja hyvin soittaneet hyvät bändit. Jeppe anto mulle uuden preesens-levyn joka on aivan mahtavaa kamaa, ehkäpä jopa vuoden kovin ep tähän mennessä, no shamen uuden kanssa.

3.2.2005 19:50
huomenna eduskuntaan. ihan mahtavaa päästä kattelemaan meininkiä, ja kuulemma ainaki herra P. Lipponen on paikalla katsastamassa keikan, se olisi kivaa se. soitetaan kolme biisiä, kaksi omaa ja yksi koveri. kerrotaan kekkereistä lisää huomenna, kun niistä jotain saadaan tietää...samppu

29.1.2005 12:26
Hej på du alla! Tässä on viime aikoina ollut vähän hiljasta niin aattelinpa nyt kertoa missä juuri tällä hetkellä mennään calf-leirissä. Olemme tällä hetkellä viettämässä pientä ja ansaittua taukoa (lukuunottamatta isosaaren ja eduskuntatalon vetoja)joka ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö kokoajan tehtäisi jotain. Allekirjoittanut on luonut jotain uusia biisin raakileita, joita esitellä skedekunkuille+mimmille treenikämpällä. Taukomme päättyy lopullisesti viikko eduskuntakeikan jälkeen, jolloin siirrämme kamamme jälleen Telakka-studiolle ja jatkamme sinkun nauhoituksia. Tauko siinäkin hommassa on ollut liian pitkä, johtuen monien osatekijöiden aikatauluista. No sinkku on kuitenkin jo aika lähellä valmista, eli emme ota sen suhteen paineita. Telakan pöytälätkä odottaa ottajiaan, ja kyllä kai se bändin sisäinen mestaruuskin olisi hyvä selvittää. Eduskuntatalon keikasta kirjoittelen tänne enemmän vaikkapa huomenna. Kolme biisiä vedetään akustisesti, eli eipä mikään kovastikaan suuremman luokan spektaakkeli ole kyseessä. -sammy hagar-

18.1.2005 11:04
rambot ojossa eilen oltiin isosaaressa soittamassa uusille alokkaille ja voi pojat että oli kivaa...brando-kimmo "tukka" numminen lähti mukaan ottamaan valokuvia, roudaamaan ja katsomaan brando-basisti Lassen armeija-uran alkamista. Miksaajanamme toimi tällä kertaa Ile (hei ile!) ja meillä oli kovin kivaa...setti oli tällä kertaa kai seuraava: Laumaeläimet - En Opi mitään - kuningas - odotat mua nyt - sä - maailma - yksin sun - tnt. seuraavaksi salaisuuksia.

16.1.2005 17:30
ziihaa...eilen heräiltiin pitkästä aikaa laakereiltamme treenaamaan intti-setti kuosiin. Huomenna rokkaa siis isosaaressa, minne lähdetään iloisella mielellä, armeijan rekalla, kello 15 nolla nolla. Lisää siitä huomenna ja ylihuomenna...nyt kahvia...sam

2.1.2005 17:59
Jaksamista kaikille. Tämän hetkinen maailmantila ei ole hyvä, mutta yritetään kaikki jaksaa ja tuetaan toisiamme. Meiän keikkatauko keskeytyy hetkeksi kun mennään soittamaan Isosaaren armeijatukikohtaan, veikkaanpa että hauskaa tulee...;)sam

24.12.2004 11:27
HEijeah!:) hieno vuosi 2004 alkaa olla takanapäin ja on aika toivotella hyvät joulut ja onnelliset uudet vuodet kaikille! Tahdon lisäksi kiittää kaikkia jotka kävivät keikoilla, ostivat levyjä ja muuten tukivat Calfia menneenä vuonna. On ollut ilo viihdyttää. Ensi vuonna jatketaan uusin kujein, kunhan ensin julkaistaan uusi Second Hand Hasselhoffs, tehdään vähän uusia calf-biisejä ja muuta sellaista. Niistä ja kaikesta muusta lisää myöhemmin. Nyt hyvät joulut!:) -säääm-

17.12.2004 14:20
Eilen illalla oli Semifinalissa Fullsteam Recordsin pikkujoulut. Meininki oli mahtava ja Damn Seagulls veti niin mahtavan setin että oksat pois!!! Vuoden kovin rokkikeikka. Tänään vernissa. tässä vedetään kahvit, pelataan gta:ta ja kohta vie matkamme kohti soundcheckia...samba

16.12.2004 11:05
Turkoosin keikka ohi ja väsymys kova. Vedettiin sama setti kuin Puolassa, eroja kuitenkin löytyi, suurimpana varmaan lava, jolla ei mahtunut kunnolla edes kääntymään :) ...Wreck ja Brando vetäsivät myös kivat setit ja Sky Expressissä käytiin ennen keikkaa vetäsee pizzat. Ja tottakai pieniä teknisiä ongelmia oli myöskin. nojoo, huomenna Vernissa. Love You All!:) samba

14.12.2004 09:24
Calf would like to thank their Polish guide Maciek for all! We had a good time in Slupsk. Thank You! Thanks also to Janus & Wieslaw.

13.12.2004 14:39
Hola! Kotiuduttiin Puolasta viime yönä ja olo on juuri nyt hyvin sekava. Jyri kirjoitti kerran tänne Puolasta mutta sen jälkeen ei ollut enää mahdollisuutta kirjoitella, joten nyt luvassa astetta pidempi matkakertomus. Aluksikin, yllätävä paha oloni (lue alempi kirjoitus) hävisi lääkkeiden ja parin vodka-snapsin myötä ja keikka vedettiin täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Puolalainen hotelli oli mahtava. Meillä oli kasettisoitin huoneessa, joten matkamme vei tottakai kaupungille kasettikauppaan, eikä aikaakaan kun hotelli raikui sankarihevistä (Thunderstone), kuubalaisista rakkauslauluista (hellyyttävä Cuba, Mi Amor-kokoelma) sekä aina yhtä mahtavasta kasarihevistä (Def Leppard - Vault). Tutustuttiin hyvin nopeasti tanskalaisten bändien jäseniin (HELLO DITTE, MORTEN, JENS, ANDREAS, PELLE AND THE REST OF YOU & THANK YOU FOR A GREAT TIME, WE MISS YOU!) ja heidän kanssaan reissusta tuli ratkiriemukas. Bileet oli mahtavia ja keikkapaikkakin oli upea. Käytiin Radio Vigorin haastattelussa (kanavaa kuuntelee kuulemma n. satatuhatta ihmistä) ennen perjantain soundcheckiä, jossa jammailtiin mm. Maroon5:n This Lovea, kyllästymiseen asti. Itse keikka perjantai-iltana oli superia. Ihmisiä oli paljon ja soittoaika paras mahdollinen, perjantai-ilta ja viimeinen bändi. Intro-nauhaksi valikoitui Ville Leinosen ja Valumon Eriika jonka jälkeen soitettiin seuraava setti: TNT, Kuningas, En Opi Mitään, Laskuvarjot, Odotat Mua Nyt, Sä, Laumaeläimet, Maailma, Yksin Sun & Elämää Suurempi. Noin ainakin muistelen. Kirjoitan reissusta lisää myöhemmin, meillä on vielä monia ihmisiä kiittämättä ja hyviä juttuja kerrottavana, kuviakin on sivuille tulossa ko. reissusta lähipäivinä. Ylihuomenna Turkoosi Rocks!!!;) sam

9.12.2004 21:35
Mene perse! Taalla ollaan puolassa ja ae-kirjaimet puuttuu! Ollaan just kattomassa festareiden avajaisia jossa soittijoku Puolalainen hmm... Bandi ja Venalainen cover-orkesteri. Ihan siisti meininki tahan asti. Samulille tuli joku yllattava paha olo ja se lahti hakemaan Buranaa, toivottavasti paastaan vetaa huomenna. Jey Jey. Yritetaan paasta viela kirjottelemaan lisaa matkan aikana. Matka = Mutsi

8.12.2004 15:19
Päivän loma Calfista ja takaisin tositoimissa. Tunnin päästä on lähtö Puolaan ja juurikin sain tavarat matkalaukkuihin, lukuun ottamatta kameraa sekä cd-soitinta, joka parhaillaan pyörittää mainiota Tegan & Sara-äänitettä. Matkaan mukaan tarttui seuraavanlaisia äänitteitä: Tegan & Sara - If It Was You, Ville Leinonen & Valumo - Ville Leinonen & Valumo, Mariska - Memento Mori, Duran Duran - Greatest, Prime STH - Underneath The Surface, Kemopetrol - Play For Me. Siinäpä ne taitavat ollakin. Pyritään pitämään näillä sivuilla Puolasta jonkinlaista päiväkirjaa, sikäli kun paikan päältä nettipäätteitä vain löytyy. Terkkuja kaikille ja ensi viikolla törmäillään, Samuli.

7.12.2004 10:14
Eilen oli aika toisen studiopäivän. Telakalle ajaessa kuunneltiin M.J:n Earth Song, ihan vaan tunnelmaan päästäksemme. Päivällä soitettiin vielä Laumaeläimiä läpi uudestaan muutamat kerrat, kunnes oikea otto löytyi. Tämän jälkeen pelattiin (tietysti!) pöytälätkää, jossa kovan puurtamisen jälkeen voitin jopa itse Kalle "salamannopea" Koiviston, mutta Lauri "en voittanu salamannopeaa" Järvilehdon taisin voittaa vain kerran. Illan suussa oli aika ruveta äänittämään kitaroita, ja nauhoitettiinkin sitten, mitä luultavimmin, kaikki kitararaidat mitä biisiin tulee. Pohjia äänittäessä soitin sellasen Italialaisen matolaatikon läpi, ja olin kytköksissä huikan säröpedaaliin (jonka nimeä en nyt saa mieleen), sekä omaan Korgin multiefektiin. Päälleäänityksiä tein Kemojen Markon kahden styrkkarin läpi (joista toinen oli Fender Deluxe, toista en muista) joihin oli kytketty Tubescreamer, joku vanha venäläinen Phaser ja delay. Siinä sitte pistin soitellen kaikenlaista, aina Joel Hallikaismaisesta hienostuneisuudesta The Edgemaiseen suuruuteen. Myös Kantri-Jyri ja Kalle pääsivät soittamaan kitaraa. Viritettiin Technicolourin Garyn epiphone g-vireeseen ja Jyri sitten pamautti aina soinnun soimaan, ja Kalle veti kaljapullolla oktaavin läpi, ikäänkuin slidena. Tähän mennessä studiossa kaikki on mennyt oikein hyvin, ja duunia jatketaan joululoman jälkeen. Huomenna lähdetään Puolaan! Slupsk, here we come!!!sam

6.12.2004 00:06
Ensimmäinen studiopäivä takana ja fiilis mitä mainioin. Mentiin Kemopetrolin edellisen, mainion "Play For Me"-albuminkin äänityspaikkana toimineeseen Telakka-treenikämppä/studiokompleksiin kahden jälkeen päivällä ja siinä pikkuhiljaa kasattiin kamat kohilleen. Soitettiin sitten illemmalla Laumikset monta kertaa nauhalle ja haettiin hyvää vibaa, joka vikoissa otoissa kyllä alkoi jo löytyä. Tuottajapojat Lauri ja Kalle olivat ostaneet meille kaikille studiopiirakat, ja sekös vain nosti tunnelman kattoon! Tiimimme on todella lämminhenkinen, ja kuumaverinenkin, jos kyseessä on esim. pöytälätkä, jota tänään veivattiin ja paljon. Huomenna uusi studiopäivä, uusilla kujeilla. Nyt hetkeksi GTA:San Andreasin kimppuun...SAmmy

2.12.2004 11:19
Ohoi! Broden keikka oli kiva viime perjantaina...meininki oli lavalla kovempi kuin ehkä koskaan. Hyvää lavameininkiä, -soittoa ja -mieltä tarjosi eilen illalla Stellassa perin mainio Telegram-orkesteri! Siinä todellinen hyvän mielen orkesteri...Viikon päästä ollaan jo puolassa, jännittää ;) Eilen oltiin Katyn kanssa vantaan laurissa, ihan kiva haastattelu. Vernissassa 17.12. ollaan vika bändi, muista bändeistä tiedän (ja muistan) tähän hätään Rohdon. Kirjoitellaan lisää myöhemmin. LoveAngelMusicBaby!, Samuli

17.11.2004 15:12
Helouhei ja hyvää alkanutta kylmää alkutalvea! Vaskiklubilla oli kiva soitella ja vedettiin aika hyvä keikka jolla soitettiin seuraavat kappaleet: Odotat Mua Nyt, Kuningas, En Opi Mitään, Laskuvarjot, Sä, Laumaeläimet, Maailma, Yksin Sun, Elämää Suurempi + Tee Niin Kuin Teet. Seuraavaksi vedetään brodessa, jonka jälkeen luvassa vielä Puola ja Turkoosi. Puolan festareista on lisätietoja saatavilla osoitteesta www.festin.grupaself.pl, kaiketi...Kerrottakoon nyt vihdoin ja viimein myös jotain Calfin tulevaisuudesta: Äänitämme joulukuussa uuden promosinglen kappaleesta Laumaeläimet. Tuottajina toimivat Lauri Järvilehto (mm. I´dees, Eternal Erection) sekä Kalle Koivisto (Kemopetrol) ja biisin äänittää Kari Huikuri. Tiimimme on jo todettu erittäin toimivaksi ja nyt nähdään miten yhteistyö todella toimii...epäilenpä että vähintäänkin loistavasti! Siinä tältä erää päivittelyjä, Samuli

31.10.2004 16:31
hyvällä sykkeellä!!!kaikki alaikäiset ihmiset jotka olette missanneet meidät ikärajattomilla keikoilla tänä vuonna, mahdollisuuksia tulee vielä yksi:10.11., vaskiklubi, myyrmäki!lisätietoja tulee!!!

29.10.2004 15:07
Syksy se etenee etenemistään ja Broden keikka odottaa...sen jälkeen on keikat Suomessa näillä näkymin soitettu, ja luvassa on vielä vuoden vikat vedot Puolassa...aivan mahtavaa lähteä katselemaan Puolan maisemat ja meiningit, Slupsk on kuulemma hieno rantakaupunki, so I have heard...no eipä tähän hätään muuta...-sammy hagar-

24.10.2004 14:21
Kiitti Vankkurin jengille! Vankkurihan on osa isompaa kokonaisuutta, johon kuuluu myös tanssiravintolana toimiva Calypso. Eilen heti soundcheckin jälkeen lähdettiinkin Jyrin kanssa katsomaan naistenhakua ja kuulemaan ne ihanat, ainaiset suomiklassikot (mm. ajetaan me tandemilla, vielä on kesää jäljellä, oon voimissain, r-a-k-a-s), näin jälkeenpäin harmittaa ettei tämän livebändin nimi jäänyt mieleen. Itse Calf-keikka meni loistavasti ja aloitusbiisinä toiminut uutuus "En Opi Mitään" sai myös jo jonkinlaisen poppaavan kohtelun. Soulead oli myös hyvä, kuten aina. Seuraavaksi vähän studiohommia, ja lavalle paluu tapahtuu 26.11. brodessa. -säm- niinjuu, kiitoksia paljon Mikko-Pekalle, joka nykyään miksailee Calfia. Eilenkin soundit oli superit!

23.10.2004 00:38
huomenna meininki vankkurissa...ollaan juurikin antin ja jyrin kanssa nauttimassa hieman virvoitusta...huomnenna luvassa uutta musaa...:) sen lupaan...samba

17.10.2004 19:45
oranssilla oli ihan mahtava meininki. soitettiin sama setti kun lunassa ja vaikka kitarakamat pätki ym. niin saatiin homma edes jotenkin paikattua meiningillä. keikan jälkeen lähettiin vielä jatkamaan iltaa, ja seuraavana aamuna klo 12 alkoi Laumaeläimet-sinkun työstö. Biisi on parasta Calfia mitä tähän mennessä on kuultu, ainakin meidän itsemme mielestä. Hakkaraisen Tuomas loi aivan mahtavat soundit ja meininki studiossa oli hyvin vapautunut...kuvia tulossa, kuten myös single...

17.10.2004 11:27
kiitoksia oranssin väelle!:) meininki oli mitä mainioin. tarinaa luvassa!:)

14.10.2004 08:29
Jeejee! Huomenna kohdataan uusi Oranssi. Mikäs sen mukavampaa kun tehdä mera keikkaa...mukana myös ihanat elevaattoripojatjatyttö Soulead sekä meidän keikoillamme uusi tuttavuus Susi, joka siis korvaa käsivammaisen Brandon. Olin eilen kattomassa Kiasmassa Kalle Hakkaraisen ja Wille Valon esityksen Katoamispiste, joka oli kyllä jo niin mahtava ettei järkeä. Suosittelen lämpimästi. Nyt soi Sunshine Fix ja meininki on mitä kesäisin...alkusyksyjä, Samba.

11.10.2004 15:48
R.I.P. Christopher Reeve

2.10.2004 13:18
Eilinen oli kyllä siitä erikoinen keikkapäivä, ettei kukaan pelannut kenenkään kanssa yhtä ainoaa "Kuka minä olen?"-peliä...asia täytynee korjata...

2.10.2004 12:47
Lunan keikka takanapäin! Oli jälleen kerran mielestäni ihan mahtava keikka, kaikki tuntui toimivan hyvin. Tultiin paikalle siinä kuuden pintaan ja roudattiin kamat sisään. Pari tuntia palloiltiin ympäri myyrmäkeä, käyden mm. trendikkäässä perheravintola Hesburgerissa Katjan ja Jyrin kanssa. Ysiltä sitte kamat pystyyn ja pikanen soundcheck, ja noin 22.30 noustiin lavalle. soitettiin Odotat Mua Nyt, Tee Niinkuin Teet, Kuningas, Miten Vaan, Laskuvarjot, Sä, Laumaeläimet, Yksin Sun, Maailma ja Elämää Suurempi. Yleisöä oli paikalla mukavasti, ja keikan jälkeen oli mukava jäädä nauttimaan Lunan virvokkeita ihmisten kanssa. Jyrin kanssa katsottiin myös mahtavan leijonataikurin esitys!-sam-

28.9.2004 21:35
Oltiin eilen illalla treeniksellä soittamassa settiä läpi ja vähän demottelemassa uusia biisejä. Laumaeläimet ja Odotat Mua Nyt kuulostavat molemmat ihan fantastiselta tässä nauhalla ja venaan kyllä et päästään tekemään nää kunnolla. Vesa oli äänittämässä ja ottamassa valokuvia treenikseltä. Kuvat tulee toivottavasti sivuille joskus :)...sämsäm

27.9.2004 11:34
Vihdoin viimein ollaan saamassa keikka onnistumaan Brodeen. Kaiken maailman bändien kanssa ollaan siellä oltu vetämässä ja kattelemassa mutta calf vielä puuttuu. nyt tulee siihenkin muutos. Perjantaina lunassa raikaa...:)

24.9.2004 15:56
oltiin eilen parin kaverin kanssa kattomassa Scandinavian Music Groupin akustista rientoa Tavastia-klubilla, ja täytyy sanoa että oli kyllä ehkä vuoden paras ja intiimein suomirock-keikka!iso käsi ja lisää tätä!:) -sam-

23.9.2004 17:09
mun piti kirjottaa just toi sama tohon, mut en tienny miten toi menee, mut kiitos kimi, että korjasit...sam

22.9.2004 21:25
Kun tuulet puhaltaa, sadepilvet poistaa, valaisis tän maan ja uusi päivä koittaa... (pieni lainaus Idolseilta sallittakoon) :) -Jyri

22.9.2004 17:30
Musan parissa puuhastelevat tyypit aina kertoo syitä, minkä takia on aikoinaan tullu aloitettua kitaransoitto ja musiikintekeminen. Minä kerron nyt kolme syytä miksi rokin soittaminen rupesi pikkujäbänä innostamaan: Eppu Normaali, The Beatles ja Green Day. Beatles on aina Beatles, Eput on aina eput, mutta uus Green Day-albumi American Idiot on kyllä todellakin palauttanu mun uskon bändiin, samaa sano myös Jyri (aka. Kimi)...Tänään just jutusteltiin tossa vähäsen herra kimi tankeron (aka. jyri veeee) kanssa tulevasta ja mietittiin tulevaa uutta sinkkua. Biisi on nyt sitten nimeltään "Laumaeläimet" ja se tullaan näillä näkymin julkaisemaan nettisinkkuna, sekä rajoitettuna painoksena ihan ceedee-muodossakin. Jotain uutta kisaa on ehkäpä tulossa myös sivuille, sekä uusia valokuvia, jotka tulee ottamaan Sanna Jerkku. Hän on neiti mm. Vernissan levynjulkkari-keikkakuvien takaa...muutosten tuulet puhaltaa. :) -samba-

20.9.2004 10:19
Hellurei! Mukava syksy on kipakasti tehnyt tuloaan ja puista lehdet kauniisti tippuvat...Meillä on promokuvaus-sessiot tulossa viikon päästä ja niistä kuvista olisi tarkoitus valita kansiin kuvia, jos ja kun julkaisemme vielä jotain uutta tämän vuoden puolella. Yhdistämme ensi kuussa studiossa voimamme mr. Tuomas Hakkaraisen kanssa, joka on tuttu mies jo Myrsky-Taaksepäin-Nimetön-sessioista parin vuoden takaa. Yksi uusi biisi olisi tarkoitus äänittää, valinta tehdään lähiaikoina...sam

17.9.2004 14:53
syksyn soundtrack by samba:

the coral - the coral

coldplay - a rush of blood to the head

blur - parklife

the rapture - echoes

rufus wainwright - want one

kim curly - my woman-ep

duran duran - greatest

joy division - love will tear us apart

sigur rós - ()

prince - live at denver (bootleg)

the (international) noise cospiracy - armed love

the cure - the cure

deep insight - red lights, white lines

björk - medulla

tossa vaan muutamia, mitä soi...:) lisää listaillaan varmasti myöhemmin tänä vuonna...

16.9.2004 09:30
Syksy saapuu ja keikat siirtyy. Näin se löysä keksi makaa. Ollaan varattu yksi viikonloppu studiota, tarkoituksena saada jotain uutta tarttumaan nauhalle. Singlen julkaiseminenkin kävi mielessä, mutta katsotaan nyt... Eipä muuta niin kauheen merkittävää, mitä nyt duran duran palaa vihdoin alkuperäiskokoonpanossaan. Uskokaa pois, koko kesän kestänyttä hehkutusta Astronautista ei oo hehkuteltu turhaan! -sam-

10.9.2004 18:07
huhuhee...uusia kuvioita on nyt suunniteltu ja uutta calf-musiikkia on luvassa näillä näkymin vielä tämän vuoden puolella, kuten myös SHH:n ja allekirjoittaneenkin levyt. katotaan nyt...eipä kauheesti raportoitavaa...sam

28.8.2004 00:36
Oho! Onpas nytten onni. Kippis tässä jalkojen alla ja maitolasi kourassa. Ännä pällö!

22.8.2004 17:26
eilen pörrättiin kontufestissa. oli mukavat isot pikkufestarit...tänään soi duran duran, ac/dc ja velvet underground ja mitään suuria ei tapahdu...näin mikan ja katjan viime yönä grillillä...:) sam

19.8.2004 14:35
Hellurei!Korkean paikan leirissämme suunnitellaan parhaillaan syksyn rientoja, ja pientä kuhinaa joka suuntaan on käynnissä. Eipä suuremmin muuta, jotain suuria yllätyksiä saattaa olla luvassa 1.10. lunassa...

15.8.2004 13:25
Kiitokset myöskin koisorockiin...meininki oli siellä mukavan leppoisa ja korso ug hyvin edustettuna. soitettiin biisit TNT, kuningas, laivat, sä, laumaeläimet, yksin sun ja elämää suurempi...oli kivaa ja bäkkärikaljojen tyhjennyksen jälkeen matka jatkui kohti hyvinkään rintarockia jossa shh soitteli menemään ja siellä meininki oli fantastinen...koko homma on siis road moviena tallessa ja jossain vaiheessa toivottavasti kaikkien nähtävissä..nyt rauhoittumaan...:)

14.8.2004 12:37
Kiitoksia tuusulaan päin. oli letkeä meininki ja just meiän setin aikana paistoi se aurinkokin...:) kuvataan pientä road movieta kokoajan tässä samalla ja lopputulos on näkyvissä ehkä jossain, joskus...nyt lähen koisoon päin...sam

13.8.2004 15:06
kohta lähetään matkailemaan kohti treenikämppää ja sieltä kohti tuusula cityä...meininki kaikin puolin hyvä, ollaan treenailtu vähän vanhempiakin biisejä joita saattaa tänä viikonloppuna kuulua...:) vähän tulevaisuuttakin on mietitty, lähetään vähän nauhottamaan taas...sam

5.8.2004 13:12
aika hyviä kyllä noi kuvat, nyt katoin kaikki läpi :)...julistankin nyt pienen kilpailun pystyyn (en kyllä tiiä voittaako tästä mitään) joka kuuluu näin: kertokaapas ihmiset, että mikä logo/merkki mulla on kitarahihnassa. ookei, tattis. -samuli-

4.8.2004 15:10
...huomasin ite vasta äsken että on monia uusia kuvia ilmestynyt sivuille. mukana menossa mm. brandon, googolplexin, elmerin ystävien ja incredible nothingin ihmisiä. ja kyllä noista monista kuvista näkee, että meillä on aina niin mahtavan mukavaa lavalla ja että viihdymme toistemme seurassa ja peace out :) käykää pälyilemässä noi kuvat, rakkaat ihmiset!:) -samba-

4.8.2004 12:42
tässä just kattelin maileja, ja huomasin että Tuusulan taiteiden yössä ei oo meiän lisäks mitään muita ns. poppibändejä. kaikki muut on jotain raskaampaa kamaa niinku esim. denigrate ja ready for the rodeo. Katotaan mitä siitä tulee, voittajina lähetään, niinku aina!:) -sam-

3.8.2004 18:35
Ja calf-leirissä on ilmeisesti enemmänkin diggailtu Souleadin debyytti-ep:tä. Allekirjoittanut ei ainakaan ole juuri muita levyjä viimeiseen kahteen päivään kuunnellut!:) -sam-

2.8.2004 21:45
Tehosekoittimen viimeinen keikka iski kyllä kovaa ankkarockissa...siinä kuuli viimeistä kertaa livenä yhtä nuoruutensa tärkeimmistä bändeistä. darkness ja king oli myös loistavia, ja tottakai CSS ja egotrippi...nyt meininki jatkuu taas pienellä treenauksella ja sitte taas keikoille. mä mietin myös just tänään et haluisin ehkä mennä äänittää uuden Laumaeläimet-biisin, en oo viel ehtiny ehdottaa muille, eli lukekoot täältä ;) -sam-

31.7.2004 11:26
SHH:N kanssa eilen brodessa meni vitun lujaa, ja KING oli ihan mahtavaa väkee + et ruotsin paras bändi! koht lähetään ankkaan kattelee kun tuuli on viilee ja kun myös siellä niitä hyviä ulkoisten maiden esiintyjiä pyörii pitkin ja poikin, kuten esim. cardigans ja danko jones...oooooke

28.7.2004 11:11
jälleen on viikko vierähtänyt ja paljon tapahtunut. oltiin eilen jyrin ja ystäviemme kanssa pystyttämässä ankkarockin kaljatelttaa, se oli eri metkaa. nojoo, koisorockin esiintyjälista näytti tänään seuraavalta: Tyrävyö, Tacere, Soulead, Calf, CC Vokula 6000, Cosmic Sound System, Koisotien omat pojat: Ryijyryhmä. Roy oli käsittänyt että cosmicit esiintyvät vasta jatkoklubilla calypsossa, joten en tiiä missä mennään ja onko koisossa oikeen ketään tuttuja bändejä ku lunkkiki peruutti kaikki syksyn keikat...kyllähän tää tästä, yhtä keikkaa eilen tolle viikonlopulle vielä neuvoteltiin...katellaan, säm

19.7.2004 12:30
Huhhei. Esiinnytään tänä vuonna Koisorockissa, mikä on eri kiva asia. Viikonlopulla on kyllä siis keikkoja: eka tuusula, sitte koisorock ja vielä koisoiltana Hyvinkäällä SHH:n kanssa Rintarock. No, ehtiihän sitä...:)

15.7.2004 11:15
eilinen semifinalin keikka oli aivan uskomaton. saavuttiin paikalle viiden jälkeen roudaamaan kamat. kindly inkin ja brandon poikien kanssa laitettiin siis kamat pystyyn, ja ehdittiin siinä sivussa käydä katsomassa mahtavan Keanen soundcheck, joka oli järjettömän mahtava. Lähdettiin sitten siitä muutaman Brandon kanssa pizzalle ja oluelle ja siitä käytiin vielä Chaplinissa, kunnes lähdettiin Jyrin ja Kimmon kanssa takaisin keikkapaikalle. Semifinal oli lähes täynnä kun Kindly Ink lopetti settinsä ja nousimme lavalle. Oli mahtava tunne taas soittaa, ja keikka oli kyllä yksi parhaita calf-keikkoja ikinä. Brandokin oli jälleen loistava, ja meininki oli katossa koko illan. Kiitoksia vaan kaikille bändeille, miksaaja-Samille ja yleisölle. Jatkot olivat tällä kertaa Alessa, joka ei ihan vielä iskenyt...illan setti oli: 1. Tee Niin Kuin Teet 2. kuningas 3. eksynyt 4. laskuvarjot 5. odotat mua nyt 6. sä 7. laumaeläimet 8. yksin sun 9. maailma 10(encore). elämää suurempi

12.7.2004 20:43
ruisrock oli mukava, weeping willows ja moneybrother mahtavia ja tykkäsin jopa The Rasmuksen setistä. Ylihuomenna Semifinal...sam

8.7.2004 19:39
huuhaa. olin vähän maaseudulla rentoutumassa, näin hevosen ja oli kivaa. nyt treenataan vähän calfin kanssa ja sit on vuorossa ruisrock, hyvä meininki ja semifinalin keikka :) ...omituisia mestoja luvassa keikkojen suhteen tänä vuonna. uutta on mm. tuusulan taiteiden yö, pari muuta tulevaa paikkaa ja sit shh:n kesän kohokohta (?) eli Rintarock. Mulla ei ainakaan oo paskan havaintoa missä tollanen festari on, mut eiköhän se selvii...Hyvä nimi, vakuuttaa!!! -samuli-

5.7.2004 12:47
Jalkapallo, tuo jalo laji joka päiviämme muutaman viikon ajan hallitsi, on nyt em-kilpailujen osalta loppunut ja voittoon porskutti Kreikka. Katsoin finaalin Incin poikien kanssa, ja kaikki tuntuivat olevan samaa mieltä siitä, ettei oikeaa vanhaa kunnon finaalitunnelmaa ollut ottelussa havaittavissa. Jyri kannatti Portugalia, mitkä on fiilikset?:) Kyseessä on kuitenkin maa, joka pudotti oman ikisuosikkini Englannin. Että tälläistä spekulaatiota. Kreikan voittokerroin taisi olla sata... -samuli-

1.7.2004 12:34
kesä se kulkee ja aurinkokin on välillä paistanut. Calf on vielä vähän aikaa poissa lavoilta muttei mielistä. Samaan aikaan allekirjoittanut on ollut studiossa tuottamassa/äänittämässä The Stairin demoa, uutta Second Hand Hasselhoffs-levyä, sekä Hymyilevaet Kivekset-pitkäsoittoa. Kaikki nämä luvassa myöhemmin!:) Calf siis 14.7. Semifinalissa.

28.6.2004 00:20
mutta eihän sitä KEANEa kukaan ehi kattomaan, ku me ollaan semissä...

28.6.2004 00:19
Samuli, Jyri ja Antti tyttöystävineen ja kavereineen vietti hauskan ja ratkiriemukkaan juhannuksen helsingin saaristossa, Lunk/SHH-rumpali Alpon mökillä. Pikkuhiljaa on vuorossa paluu arkeen ja treenaukseen, ennen Semifinalin keikkaa. Samana päivänä esiintyisi Tavastialla brittiläinen KEANE, ihan kovaa kamaa...

17.6.2004 23:52
Thank You Paul McCartney! from Samuli :)

15.6.2004 22:38
eipä mitään uutta rintamalta...pinnan alla tapahtuu hitaasti ja jotain keikkoja saattaa olla tulossa. kerrotaan taas kun jotain uutta selviää. ollaan nykyään treenikämppäkavereita incin kanssa.

4.6.2004 00:11
Oltiin tänään vähän Jyrtän, Reetan ja Vesan kanssa Cosmic/Äänet/SHH-Royn soololevyn nauhotuksissa vierailemassa...ihan mahtava levy tulossa...sitä odotellessa. :) -samuli-

30.5.2004 12:52
miten se kyltti on mulla? -samuli-

30.5.2004 10:57
Noniin, nyt on koulujen päättäjäis-valtti-areenat koettu. Tultiin Jyrin ja neiti ylioppilas Katjan kanssa paikan päälle siinä vähän ennen seittemää ja Antti ja Vesa tuli myös samoihin aikoihin. Roudauksen lomassa siinä kateltiin vähän Off The Scalen keikkaa ja lähettiin katsastamaan takahuonetilat. Vesa taisteli backstage-passistaan varmaankin kymmenen minsaa, ja yritti todistella että se on meiän porukkaa (se pääs lopulta kyllä sisään. ei huolta, ei hätää). Vähän aikaa siinä jotain spedeiltiin ja sitte Brando jo vetikin settinsä, ja jälleen kovin kivasti. Heti brandojen jälkeen noustiin lavalle ja soitettiin lyhyt ja ytimekäs setti joka meni ihan mahtavasti. Mun mielestä ihan top3-calfkeikka ja yleisökin tuntu digaavan. Tuli sellanen fiilis, että nyt homma on kyllä jo varmaa ja pystyy kunnolla irrottautumaan lavalla, ja puhun koko bändistä. kyllä sen jälkeen kelpasi Souleadin nousta lavalle ja vetää mm. se aivan mahtava ja ihana "elevator". Muita bändejä ei sitte enää jääty kattelemaan, vaan jaettiin siinä nimmarit levyihin, pakattiin kamat ja lähettiin jokainen suuntaamme. Lopulta oltiin vesan kanssa vernissan tehdashallissa (kiitos jenna:))...ensi kertaan, samuli. niiiin, ja Jyri löys backstagen seinästä sellasen upeen kyltin jossa lukee "Mällin käyttö hallin tiloissa kielletty". Pakkohan sen oli ottaa se kotiin...

28.5.2004 16:09
Kesäkorva ohitse! Saavuttiin Jyrin, Vesan + muutaman muun kanssa paikalle jo hyvin aikasin aamulla, johtuen rikollisen aikasesta soitto-ajasta (10.30). Koko calf-setin ajan aurinko paistoi mitä parhaiten täydeltä taivaalta ja fiilis oli kaikin puolin tosi hyvä. Meillä calf-pojilla + Axl Smith, NHP:n Topias, brando-kimmo ja sami ym. oli viel toinen keikka myöhemmin, reggaemusiikin pelastaja Founders of reggaen riveissä. Mikäs siinä oli kesäistä reggaeta soitellessa kun vettä satoi taivaan täydeltä ja oltiin ihan läpimärkiä koko keikan ajan :) hauskaa oli silti. huomenna valttiiii. -sam-

26.5.2004 17:18
r.i.p. mumins! calfin yhteisiin suosikkibändeihin kuuluvan Brainstorm-orkesterin basisti Gundars "Mumins" Mausevics on menehtynyt auto-onnettomuudessa viime sunnuntaina. Suruvalittelumme Latviaan. -calf-

22.5.2004 11:26
WOU!eilen vernissassa oli kyllä ihan mahtava meininki!jatkot jyrillä loppuivat ehkäpä jo aamuyön puolella, ja nyt pakerretaan shh:n kanssa studiossa...kiitos kaikille vernissassa olleille ihmisille! levykin on nyt ulkona ja ihan kivasti sitä kuului menevän...:) nyt tekis mieli kyllä ehkäpä vähän nukkua?..no joo, vernissan setti oli (suunnilleen): 1.tee niin kuin teet 2. kuningas 3.eksynyt 4.laskuvarjot 5.sä 6.miten vaan 7.yksin sun 8.maailma 9.(encorena)elämää suurempi

20.5.2004 13:31
Guramba! Huomenna pitäis julkasta... pelottaa niin perkeleesti että tuleeko se. :D Kyllä me kaikki luotamme siihen että se kerkeää... eikös jeh?

19.5.2004 12:30
ylihuomenna on suuri päivä! sitä nyt odotellaan. kohta mennään treenikselle vetämään perjantaiset biisit läpi ja sitten suunta äänien treeneihin ja minigolffaamaan. Levyn etukansi lisätty etusivulle, siinä vähän suuntaa..NIIIIIIIIIN ja levyä tulee perjantaina rajoitettu määrä johtuen jostain, en mä oikeen tiiä mistä. mutta vernissalla nähdään. ja ilouutinen on se että suosikkiloverboisbrandobrando brando esiintyy myös valttiareenalla 29.5., lisätietoja www.velmu.net

13.5.2004 19:25
Hohhoi ja hehhei!Kesän ohjelma näyttää jo nyt oikein hyvältä, mutta muutama lisäkeikka on Calfin osalta vielä luultavasti tulossa. Levyn teosta ei juuri uutta kerrottavaa, ensi viikon alkupuolella pitäisi ensimmäiset promokappaleet olla liikenteessä. Takakansi näytti musta vaan vielä liikaa "fotarilta" (kuten graafikot varmasti itse kyseistä efektiä kutsuisivat) eli sitä täytyy vielä jotenkin vääntää ja kääntää. Jotain juttuja liittyen tuleviin keikkoihinkin on (kai) selvinny. Vernissassa ollaan mitä ilmeisimmin viiminen esiintyjä 21. päivä. Valtti-areenalle mukaan kaukaloon luistelee nyt siis myös superrakas-hypertukkaorkesteri Brando, joka komppaa myös kesiksessä, semissä ja oranssilla, ainaki...eipä muuta kuin että rock on. nyt poistun :) -sam-

12.5.2004 18:01
chickenpox!calf nousee vihdoin, vihdoin, vihdoin sen ihanan ja legendaarisen Semifinalin lavalle, heinäkuun 14. päivä...tätä päivää ollaan kyllä odotettu...:) mukana tottakai myös ihana brando!<3

11.5.2004 08:45
Hohhoiheijee ja kevät on tullut, sen kunniaksi eilen satoi sellasia kissan kokosia rakeita ja vitutti. ei vaan, kyllähän siinä siitepölyt häviää ja mikäs sen mukavampaa? levynkannet ovat nyt valmiit, ja kunhan muutama hetki vierähtää, etukansi julkistetaan myös sivulla. Keikkatauko päättyy puolentoista viikon päästä vihdoin viimein ja päästään näyttämään miten homma etenee...:) ooke, ooke -samba-

4.5.2004 23:46
Jyri und Antti ist back in Finland! Jumaleishoni mikä meininki oli saksan maalla! Ihan järjetöntä! VV Big Band pesi kaikki muut maat 36 - 0! Suomi hoiti jälleen kerran homman kotiin ja voitte olla varmoja, että jos menette Kasseliin ni TEITÄ arvostetaan! :D jäy jäy jee! soon moro!

2.5.2004 12:52
Enää 18 päivää levyn julkaisuun...hui! muistan ku oli jotain 65 päivää jäljellä ja aateltiin jyrttärin kaa ettei tässä mikään kiire tuu. vähän ehkä pahalta näyttää kuitenkin jos ei ens viikolla saada kansia valmiiks. mutsi ja faija kuunteli valmiin levyn läpi ja diggas paljon, samoin kuin jyrin mutsi, ja se on aina hyvä merkki. nyt lähtee kuitenki pelaamaan petanquea johonki puistoon...katselemisiin...sam

1.5.2004 16:21
Shaiße! Terveisiä täältä Saksan maalta! Jyrppä ja Antti täällä vetää braatwurstia ja hapankaalia mahan täyteen ja siitä jatketaan paikalliseen Girls Girls Girls ravintolaan´(niitä täällä riittää!!!). :D Ich bin heimtyckis!

30.4.2004 15:39
Huhhuuhhuuu!!!...eilen vietettiin virkistävä viron reissu tyttöystävän ja Souleadin Mikan ja Vertin kanssa...toipuminen alkaa olla ohitse ja vapun vietto voi alkaa, tuotapikaa lähtee levy (joka ilmeisesti vielä masteroidaan uudestaan...) painoon ja sitten on ilo ylimmillään...:) no joo, palailemisiin...

30.4.2004 14:02
Myöhähähäääääää!!! Nyt lähtee Antti ja Jyri Saksaan! C U after vappu! moro.

28.4.2004 22:19
Kohta alkaa tapahtua... Mmmm.... ;)

28.4.2004 12:28
Muutamat keikat lisätty...Meininki on kaikin puolin kovin hyvä ja odottava. Kaiken hyvän lisäksi kuulimme että Valtti-areenalla on meidän lisäksemme esiintymässä ainakin Soulead, Tropical Heat ja (!) Royal Family. Ollaan treenattu nyt muutama uusi biisi ja vanhoja biisejä valmiiksi tuleville keikoille. Katja on tuonut treeneihin pari omaa biisiään, joista varsinkin "köydet"-työnimellä kulkeva synkistys toimii kovin hyvin. Nyt takaisin tekemään poikien kanssa kiitoslistaa bar&cafe lunaan...:) --s--

22.4.2004 21:02
olimme tänään katjan kanssa mediakeskuksella hengailemassa kun ystävämme Tuomas, joka on tuttu jo Taaksepäin-levyn yhteydestä, masteroi uuden levymme. Levyn nimeksi valikoitui "Säteet" ja se sisältää siis viisi biisiä ja lopullinen järjestys on seuraava:
1. Tee Niin Kuin Teet
2. Yksin Sun
3. Laskuvarjot
4. Sä
5. Maailma
...levyn julkaisupäivä on 21.5. jolloin juhlistetaan Vernissassa!:)...-samuli-

20.4.2004 22:15
Kansien suunnittelu etenee. Hienot kannet on todellakin tulossa! Allekirjoittanut, Antti ja Jyri loi hieman taidetta paperille ja sitä tullaan todennäköisesti hyödyntämään kansissa :)...lisää tuloillaan...hehih -sam-

18.4.2004 17:05
Eilen oli kivaa...

17.4.2004 10:04
Voi tätä helpotuksen tunnetta. Eilen mennessäni iltapäivällä studioon Antti ja Jyri jo siellä nauhottelivat jotain perkussio-hommaa (?) TNT:n alkuun. Sen jälkeen kaikki oli nauhalla ja aloitettiin miksaus jota ei tarvinnutkaan paljoa tehdä enää. Nyt levy on siis valmis ja masteria + painoa vailla. Kansien suunnittelukin on jo alkanut ja noin kuukauden päästä päästetään lapsi maailmalle. Nyt nämä lapset karkaavat laivalle!:) peace out, Samba.

16.4.2004 08:28
heihoi! kohta alkaa viimeiset miksausrupeamat, sunnuntaina pitäisi olla valmista...lauantai pidetään välipäivänä ja lähetään meriseikkailulle...vähän painaa vieläkin väsymys Brandon rocksin keikasta jossa innostuttiin myös juhlimaan Caroa, tai siis nykyistä Axlia :) nyt aamukahvit, sitten treenit ja miksaukseen..._samba_

14.4.2004 22:56
Uudelle Yksin Sun biisille on kerääntynyt jo huimat 66 latausta. :) Kiitos kaikille teille. Jos ette omista vielä omaa niin ottakaapa tästä.

13.4.2004 21:13
Jyri palasi viikon rentouttavalta lapin reissulta käsi kipeänä!:) SHH ehti tässä välissä soittaa loppuunmyydylle Vernissalle ja Katjan kakkosbändi The Whales In Order pääsi semifinaleihin Äänessä ja Vimmassa, bändi esiintyy ensi maanantaina gloriassa...calf-levyn viimeiset miksaukset ovat ensi viikonloppuna, jonka jälkeen levy lähtee masteroitavaksi ystävämme Tuomaksen luo...eipä kauheasti uutta kerrottavaa, paljon on keikkoja käyty katsomassa, huomenna Giant Robotin levynjulkkarit ja Rocksissa Brando...:)-sam-

30.3.2004 23:02
tänään oli palaveri uuden levyn julkaisusta ja 21.5. on nyt siis lopullinen julkaisupäivä. eli Jani, taitaa jäädä ilmainen levy saamatta ;)...kaikki on nyt siis luojan, painofirman ja huonon tuurin käsissä...riippuen tietysti paljolti myös siitä saadanko masterointi ja vihoviimeiset miksaukset aikataulussa valmiiksi...tai siis kyllähän ne saadaan, eikös juu?...

27.3.2004 01:27
täydellinen elämys on koettu: SEPI KUMPULAINEN esiintyi tänään brodessa...pisteet 5/5...loistavaa tarinankerrontaa ja kitaransoittoa...ja lopuksi vielä hain calfille nimmarin!:) "vasikalle, sepi kumpulainen" ...paljon on taas koettu :) -sääm-

25.3.2004 17:38
huhhei ja poks!levy valmistuu aikataulussa ja muutenkin on hyvä olla, koska kesä lähenee! kun levy ilmestyy, on lumetkin jo sulaneet ja mikäs on sen kivempaa!? cosmiceilta tulee sinkku ihan lähiaikoina, se on hyvä, kannattaa hommata...lunkilta tulee myös uusi EP pari viikkoa meitä ennen! sekin on hyvä levy, kannattaa hommata! sen lisäksi mm. Stevie Wonder ja McCartney tulevat suomeen, mahtava kevät/kesä jo tässä vaiheessa...seuraavaksi SHH vernissalla 3.4...tulkaahan kaikki ihmiset paikalle!:) -säm-

21.3.2004 16:02
uudet nettisivut ovat lähes valmiit, ne on nyt tarkastettu ja mun mielestä ne on aika helvetin hienot!Sivut aukeavat yleisölle lähempänä levyn julkaisua...eipä muuta...-sääm-

18.3.2004 22:07
Jälleen yksi miksauspäivä takana! Tullessani iltapäivällä studioon Jyri oli jo miksannut lähes kokonaan Laskuvarjot uusiksi ja nauhoitellut muutaman pianoraidan biisiin. Lopulta itsekin nauhottelin mitä kauneimpia iskuja biisin loppuun ja oli ihanaa! Laskuvarjojen saatua jonkinlainen uusi kuosi siirryttiin Sä-biisin pariin jossa ei ollut enää muuta kuin tasojen säätöä. Biisi on mun mielestä nyt ihan riittävän valmis! Masteroinnistakin sovittiin tänään ja se hoituu (toivottavasti) ilmeisen kivuttomasti myöhemmin keväällä! näin myös uuden calfonline-layoutin joka on todella hieno ja uusia promokuvia meistä otetaan ensi viikolla. Loppuun haluan vielä ilmoittaa että Bad Boy-nimistä kappaletta EI ole tulossa ainakaan lähiaikoina näille sivuille ladattavaksi! ne kenellä biisi on, onnitelkaa itseänne ja jakakaa sitä ystävillenne, kiitos!:) -samuli-

17.3.2004 18:55
Piruveitikka sentään. Meikäläinen nakertaa studiolla kokoon Tee Niinkuin Teet:n äänimaailmaa. Kohtapuoliin alkaa olemaan ensimmäinen miksattu versio TNT:stä purkissa. han kivan kuulosta räpätystä. Jep jep. Uusia nettisivujakin on huhujen mukaan pukkaamassa entistä tuoreemmalla ulkoasulla. Niistä lisää kun aika on kypsä. Jatkan miksausta...
-Jyri-

16.3.2004 18:51
Yksin Sun on nyt lisätty nettiin...biisi on aika huono äänenlaadultaan, on niin pieneksi pakattu!siinä kuitenkin vähän esimakua tulevasta. hyvää kannattaa odottaa, eikös!;)

16.3.2004 10:06
Eipä juuri uutta raportoitavaa levynteosta tai keikkailusta...muutamasta keikasta on neuvoteltu mutta päätöksiä on luvassa myöhemmin. Palaillaan...

14.3.2004 11:56
hyrylän mestan veto ja itseasiassa keikat ylipäätään ovat nyt vähäksi aikaa ohi...kiitos kaikille hyrylän tyypeille, oli mukava soittaa! Mukava henkilökunta, asiansa osaava miksaaja (monitorimiksaus oli todellakin kunnossa!) ja hyvät salaatit ja sämpylät toivat hymyn huulille:)...keikka meni oikein hyvin ja soittaminen oli kivaa vaikkakin hetkittäin tuntui ettei niillä muutamalla hevimusiikin harrastajalla siellä katsomossa ollut liikaa käytöstapoja!voisin myös kertoa pienen tarinan hajonneesta muuntajasta ja uuden etsimisestä, mutten jaksa nyt! ensi kertaan, samba.

13.3.2004 13:05
Huihai, tänään calf-sirkuksemme matkaa Hyrylään, jossa siis esiinnymme Mesta-nimisessä paikassa. En oo ikinä siellä käyny, ei oo vissiin kukaan muukaan meiän porukasta mutta lunk ja äänet on siellä joskus soittanu. Tänään illalla ois myös Stupido 15vee-bileet Tavastialla ja semifinalissa, sinne vois pyrkiä jos keikalta ehtis, tai sit kultakaivokseen kattomaan Nykäsen Masaa... Nyt kaunista kevätpäivää säestää Björkin jumalainen Selmasongs. Synttäritkin meni eilen illalla mukavasti, käytiin Antin kanssa karaokebaarissa tulkitsemassa R. Redfordin ikivihreä "Älä Mee". -Iltaa odotellessa, Samba

12.3.2004 18:01
hyvää syntymäpäivää mr. sirviö! satutin jalan tänään ja se on tällä hetkellä lähes liikuntakyvytön! no huomenna on keikka ja toivotaan että jalka toimii...:) nyt kohti illan rientoja, Ringorama soi, on muuten hyvä levy!:) samuli-

11.3.2004 10:36
hello! eilen illalla pmmp veti tavastialla niin loistavan keikan että oksat pois! hauskaa oli, ja yhtä hauskaa oli pitkästä aikaa tavata tavastialla vanha ystävämme Anniina Karjalainen jonka esiintymistä eräässä yläkoulussa kävimme tänään Jyrin ja Veskun kanssa katsomassa...Loistava laulaja, kerta kaikkiaan! nyt alkaa valmistautuminen huomisiin synttäreihin ja lauantain Hyrylän vetoon...sitä odotellessa!:) -sam-

9.3.2004 22:23
Eilen oli meikäläinen studiossa taas muutaman tunnin miksaamassa kun hypareita siinä oli. Sain Sä biisistä ihan kivan ja ISON kuulosta matskua ja fiilis oli kuin Elmerin Ystävillä. Jees jees vielä hienosäätöä niin eiköhän se levykin rupea näkemään päivänvaloa... :D
-JyriLehmä-

9.3.2004 22:01
shh vernissassa 3.4.! onpa kiva kuitenkin kaikkien pyörittelyjen jälkeen päästä soittamaan vernissaan tuona päivänä...vaikka calf peruutti niin aika selvää oli alusta asti että shh tulee tilalle...tosin vesa ei pääse paikalle joten joudumme turvautumaan varabasistiin...:)ko. henkilö on sitten keikalla nähtävissä...calfin Sä kerää miksaamattomanakin ystäviltämme ja tutuiltamme kehuja, mikä on erittäin mukavaa...Eilen iltapäivällä menin studioon jossa Jyri oli jo tehnyt ensimmäisen miksauksen biisistä...vielä täytyy kuitenkin vähän hienosäätää...calf ja shh-paidoistakin oli tänään puhetta, saapa nähdä meneekö kaikki suunnitelmien mukaan..niistä sitten lähempänä!:) nyt takas kuuntelemaan duran durania! -sambun-

8.3.2004 19:42
vernissan keikka on nyt siis peruttu! tää on niin tätä...olisi ollut todella kivaa soittaa vernissassa myös huhtikuun alussa mutta näinhän se menee, aina ei voi voittaa! Sen enempää syitä kertailematta ko. keikka on näin poispyyhitty ja matkaa jatketaan (tai jotain...;)). sen sijaan tarkimmat ovat varmaan jo huomanneet että keikkakalenteriin on tullut uusi päivämäärä 4.6. jolloin rokki raikaa brodessa kera Brandon!:) menkää kaikki kuitenkin ensin 3.4. vernissaan, siellä soittavat inc, natural vibrations sekä vielä yksi bändi joka tulee tilallemme. Minäkin olen siellä...Samuli

7.3.2004 21:34
kaikki on nauhalla!voi tätä ilon tunnetta!...laulut laulettu ja soitot soitettu ja vielä miksaamattomat biisit kuulostaa musta ihan mahtavilta! tänään äänitettiin kaikki laulut ja loput katjan kosketinosuudet...sä-biisin loppuun äänitettiin ISOT stemmat jyrin ja brando-kimmon kanssa joka tuli jälleen vierailemaan (nuokkumaan studion sohvalle!;)). lopulta biisin loppuun päätettiin äänittää kuoroa joka saatiin aikaiseksi kokoonpanolla calf+vesa+kimmo, kalpene canto finlandia!no nyt kaikki on nauhoitettu ja seuraavaksi luvassa pari keikkaa, mahdollisia uusintaottoja(jos tarve vaatii) ja sitte miksaukset...toukokuussa rokkaa sinunkin soittimessasi!-samuli-

7.3.2004 10:45
so much for the city! eilinen studiopäivä kului suurimmilta osin kitaroiden äänityksessä...vähän kahentoista jälkeen marssittiin studioon vesan kanssa (myös katja ja huuskonen siellä pyöri jotain kamoja hakemassa) ja aloitettiin kitaroiden äänitys. TNT saanee kovinkin rokin kohtelun, siltä ainakin eilen kuulosti sen kitaravallin alta, tosin säkeistö kuulostaa yhä enemmän ja enemmän duran duranilta. katjakin tuli nauhoittelemaan pianoja siinä yhden jälkeen ja toinen biisi sisältääkin nyt jo kaikki koskettimet eli olemme aikataulussa (!!). saatiin molempiin biiseihin hyvin peruskitarat nauhalle, TNT taisi itseasiassa olla kitaroiden osalta kokonaan nauhalla kun jyri paukkasi studioon joskus neljän jälkeen. Vesa lähti tämän jälkeen kotiin pyörähtämään ja me jatkoimme jyrin kanssa kitaroiden soittoa. saatuamme sä-biisin loppuun tavoittelemamme kaottisuuden (n. 30 kitaraa lopussa, siltä se ainakin tuntui) antti paukkasi paikalle ja äänitimme vielä muutamat perkussio-jutut ja lähettiin matkaan. loppuillasta oltiinkin vesan kanssa brodessa missä soitettiin tuukka lunkströmin ja cosmic-royn kanssa oasista ja hauskaa oli! nyt lähetään matkaamaan takaisin studioon, kohta lauletaan...baby baby please don´t go, helei! -samba-

5.3.2004 22:59
Antti äänitti kahteen kappaleeseen (TNT ja Sä) rummut. Hyvää settiä tuli ja tempo pysyi kohdallaan. Jyri sai myös omat bassoraitansa äänitettyä. Basari ja basso groovaa yhtä hyvin kuin Etelä-Hakkilalainen neishenkilö hirressä. Katja ja Samuli vaan oli ja hauskoina olivatkin ;)..katja sai uuden lempinimen: herukka! huomenna aamukymmeneltä alkaa kitaroiden nauhoitus ja koskettimetkin olisi tarkoitus saada nauhalle...brando-kimmo ja kumppanitkin vierailivat studiossa. Nyt ollaan antin synttäribileissä, äsken oltiin savusaunassa ja hauskaa on!:) lissee huomenna... -antti ja samuli-

4.3.2004 17:56
Sain toissapäivänä siskolta nasukakun kun täytin 19 vuotta. Oon taas noita muita kaveruksia vuoden vanhempi. ;) Taas vähän aikaa. Huomenna pojat saunotaan. -Antti-

4.3.2004 16:57
ja niinhän se taas meni että piti taukoilla ym. ym...näin sitä kuitenkin taas mennään kohti tuusulaa viikon päästä:)..no hauskaahan se on! -sääm-

4.3.2004 12:47
eli juupas joopas...uuden levyn nauhoitukset ovat nyt siinä vaiheessa että kappaleet "yksin sun" ja "maailma" ovat nyt valmiita, ehkä muutama miksausjuttu vielä tehdään..."laskuvarjot"-biisi on miksausta vaille valmis, tosin sitä eilen (vai oliko se toissapäivänä) vähän jyrin kanssa aamuväsymyksissämme miksailtiin. Maailmassa on toisessa kertsissä isot taustalaulut joista vastaamme minä ja viulistimme niko kilpi joka myös vastaa biisin isoista jousista!:) levyn soundista on ylipäätään haettu aika isoa. huomenna alkaa kahden biisin rumpujen nauhotukset, ylihuomenna sit päällesoitot ja toivotaan että aikataulut pitäis, sit alkais laulujen äänitys parhaassa tapauksessa jo sunnuntaina. ystäväni annu on jo lupautunut soittamaan viuluja "sä"-biisiin jos sikseen tulee. Ja Tulkin Vesa siis äänittää uudet raidat...cheers, tänään ois telegram semifinalissa, katotaan jos vaikka sinne päädyttäis...:) samuli

4.3.2004 02:34
Väkersin tuossa aikani kuluksi uuden bannerin tuohon ylös.
Jyri

3.3.2004 22:10
Calf ottaa Vesan studioon viikonloppuna äänittäjäksi. Pääseeallekirjoittanutkin pitämään välillä luovia taukoja.
-Jyri-

3.3.2004 20:55
vau, nyt on päiväkirja!heti kun ehin niin kirjoitan tänne että mitä levyn teossa on tähän mennessä tapahtunut ja ketkä ovat jo kortensa kekoon laittaneet...ens viikonloppuna on taas studio ja allekirjoittanu lohkaisi sopivasti hampaan ruokapöydässä ja se täytyy kuulemma poistaa :( sadsadsad...oon valmistautunu studioon kuuntelemalla paljon The Curen Greatest Hits-tuplaa ja uutta Treeballia...hyviä ovat! -samuli-

3.3.2004 20:46
Päiväkirja avattu kaikkien sutturoiden luettavaksi.

Näytä kaikki päiväkirjan merkinnät

MySpace - YouTube - Elements Music - Popgee - F-Musiikki Vantaanportti

(c) Calf 2006 - All rights reserved

-Admin-